Tiedättehän sen tunteen, kun joskus hevosen selässä on sellainen olo ettei ole oppinut yhtikäs mitään ratsastuksen jalosta taidosta. Hevonen alla tuntuu tekevän kuten tahtoo, vaikka naputat pohkeella ja tirvaiset raipalla ja yrität komentaa mahdollisimman jämäkästi. Sellaista oli eilinen tuntini Pasin kanssa, emme tulleet juttuun sitten yhtään.
Koko tunnin myös satoi, mikä oli toisaalta siitä hyvä että ilma oli raikas eikä kenttä pölynnyt, mutta itselläni ei ollut yhtään sateenpitävää asustetta päällä, joten olo oli pian nihkeä (oma vika tiätty). Teimme vaikeaksi osoittautunutta harjoitusta, jossa piti ratsastaa molemmille pitkille sivuille loiva kaari, ja kaaren keskelle aina voltti uralle päin. Lisäksi lyhyilläkin sivuilla piti ratsastaa voltit. Aikamoista pyörimistä kuulkaas, siinä piti hetken ihmetellä että minne suuntaan nyt taivutetaankaan.
Pasi oli ihan hirvittävän, siis todella hirvittävän laiska. Tärpäyttelin sitä raipalla useampaan kertaan, mutta sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Mahdollinen vauhti hyytyi heti kun käänsin voltille. Väsyin armottomasti, kun tuntui ettei se edennyt yhtään askelta vapaaehtoisesti. Kannukset puuttui, voi mikä moka.
Teimme lopulta voltit laukassa, mikä ei varsinaisesti parantanut tilannetta. Pasi nosti laukat hetkittäin ihan reippaasti, mutta siinäkin voltit muuttuivat silmukoiksi ja juoksuhiekassa tarpomiseksi. Maitohappojen juhlaa. Kyllä silti tuntui moni muukin ratsukko olevan tahmealla päällä, moni naama loisti punaisena ja hiki virtasi. Kaloreitakin kului niin että kotiin päästyä oli sudennälkä J
Reippaampia ratsastuskertoja muille!
t.Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti