Niin siis mihin tämä syksy oikein valui, jos kerran tiistaina oli viimeinen tunti ennen joulua? Sääkin on melkein samanlainen kuin juhannuksena, ei jouluksi uskoisi. Mutta toivotaan kovasti valkoisia lumihippuja maahan ennen aattoa, ehkä niitä vielä saadaankin.

Retu oli karsinassa osallistuvalla ja innokkaalla tuulella. Vähän jo aloin huolestua ennen tuntia, että jos sillä on sellainen (aika harvinainen) reuho-moodi päällä. No, EI ollut.

Tunnin jälkeen jäin oikein pohtimaan, että miten iso, laukkaamisesta pitävä hevonen voikin niin ”jäätyä” kun pyytää lisää laukkaa. Tai ravia. Että mitä teen niin väärin, että pohje- tai raippa-avulla on täysin päinvastainen vaikutus kuin mitä tarkoitin, vauhti hiipuu kun pitäisi sitä lisätä. Käpristynkö itsekin ja takerrun jaloilla hevoseen, mikä ottaa sitä rankasti päähän, vai onko Retu vaan hoksannut että lintsaaminen kannattaa aina koska aika harva ratsastaja jaksaa siltä vauhtia pyytää koko tuntia, kymmeniä kertoja yhden kierroksen aikana...

Tunti oli sinänsä oikein kiva ja leikkimielinen! Jokainen yhdeksästä ratsastajasta sai valita, mitä tehtäviä tehdään. Maneesissa oli muutamia puomeja ja tötteröitä siellä täällä, ja niinpä sitten teimme eri askellajeissa pujotteluja, väistöjä, kaarevia uria ja puomien ylityksiä. Paljon sitä ehtiikin yhden tunnin aikana tehdä.

Retu teki kyllä kaikki mitä pyydettiin, mutta kuin hidastetussa filmissä. Ansa taas olisi mieluusti tehnyt kaikki tehtävät täydessä vauhdissa, virtaa piisasi. Mutta joulumieltä Ansalla ei ihan hirveästi ollut, tämäkin viritys oli siitä lähinnä noloa:

Oikein mukavaa Joulun aikaa kaikille!

toivottaa Salla

Hidas mutta kankea

Flunssan jälkimainingeissa ja työkiireiden uuvuttamana minua ilahdutti tiistaina ajatus, että pääsisin ratsastamaan Karinalla jälleen. Olen mennyt Karinalla nyt viimeiset pari kertaa, on se kyllä mainio terapiahevonen väsyneelle ja kiukkuiselle tädille. Mutta niin vain kävi että päädyin Retun selkään.

Odotin että jaksan ratsastaa noin 1 min 20 sekuntia ennen kuin voimani ehtyvät ja touhu muuttuu tuskaiseksi. Mutta Retu olikin vähemmän tahmealla päällä kuin yleensä, positiivinen yllätys! Se oli edeltävällä tunnilla hyppäämässä ja menikin oikein nätisti ja tyytyväisen oloisesti esteiden yli. Ehkä se siis oli hyvässä vireys- ja mielentilassa estetunnin jälkeen.

Teimme tunnilla taivutusharjoituksia, pitkillä sivuilla piti asettaa hevosia ulospäin ja kääntää asetus taas sitten sisäänpäin. Harjoitukseen lisättiin pääty-ympyrä ravissa, pääty-ympyrälläkin piti taivuttaa hevosia ulospäin. Teimme myös laukannostoja vasta-asetuksen jälkeen, ja lopuksi laukkasimme koko uraa hyvän aikaa.

Harjoitus oli aikas toimiva meille Retun kanssa, kun sitä ei tarvinnut vääntää pienille volteille tms, vaan pääsimme koko ajan etenemään. Mutta on se ihmeellisen vastahakoinen liikkumaan ravissa. Kun pyysin lisää vauhtia ensin pohkeella ja sitten raipalla, niin yhtikäs mitään ei tapahtunut, päinvastoin tuntui että vauhti tyssää siihen paikkaan. Sen sijaan nostot joko raviin tai laukkaan tapahtuivat ihan pikkusesta avusta melkeinpä pelkällä istunnalla.

Ida kehui tunnin jälkeen, että Retu oli kuuliainen ja melko hyvin avuilla. Ei se kyllä tunnu yhtään kuuliaiselta tai luonnikkaalta ratsastaa, vaan enemmänkin rautakangelta ja vieläpä vastaan hangoittelevalta sellaiselta. Muuten se kyllä on ihan muru, kovin ystävällisesti seurusteli ennen ja jälkeen tunnin.

 

t. Salla

 

Kaari, voltti, kaari, kaari, voltti. Ja kaari.

Kyllä oli taas ratsastusratojen hahmottamisessa haasteita tiistaina. Heidi laittoi meidät alkuravaamisten ja –laukkaamisten jälkeen pyörähtelemään ympyröille ja kiemuraurille niin vimmatusti, että kas kun emme jo kolaroineet.

Teimme molemmille pitkille sivuille loivat kolmikaariset urat, mutta toiselle pitkälle sivulle lisäksi voltin siihen keskelle. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin voltit molempiin kulmiin, eli ennen ja jälkeen sen kaarevan uran. Tämä meni aika hyvin vielä ravissa, mutta kun nuo kaksi volttia kaarineen alettiin tehdä laukassa, niin johan vilisti ratsukkoja silmissä.

Ratsastin taas symppiksellä Sasulla, joka kyllä ihan mukisematta teki kaarteet ja voltit siinä askellajissa mitä pyysin. Oma ratsastukseni oli tosi epätasaista ja hapuilevaa, seurasin silmät ymmyrkäisinä muiden touhuja joten puolipidätteet ja asettamiset jäivät ihan puolivillaisiksi. Laukkatehtävässä havaitsin ohjienkin pidentyneen liiaksi ja molempien käsien olevan samalla puolella kaulaa.

Ensi kerralla toivottavasti muistan jo, että missä kohdin on pitkän sivun keskikohta. Se on siis ihan tyhmässä kohtaa (keskellä?) eikä loogisesti peilien tai R:n kohdalla. Yritän myös pitää mielessä että nyrkit on hyvä pitää kiinni, silloin pysyy ohjatkin täpäköinä. Onnistuihan Sarikin tällä kertaa tässä ohja-asiassa (ensimmäistä kertaa tänä vuonna, sanoi Heidi) ja niinpä kulki Reksi kauniisti pyöreällä kaulalla – mutta se kyllä kulkee aina Sarin kanssa niin.

Ehkä vielä oikein pinnistän ensi viikolla ja yritän muistaa valmistella hevosen pyydettyyn tehtävään, enkä yllätä sitä äkkinäisillä avuilla. Että semmoiset perusasiat pinnalla tällä kertaa, pahus sentään.

t. Salla

Laukkapuomeja suloisella Sasulla

Pääsin tiistaina tekemään tuttavuutta Sasun kanssa. Tunnin aiheena olivat puomit, laukata rytyytimme puomien yli koko tunnin mikä oli tietenkin hauskaa.

Karsinassa Sasu oli mitä kiltein – utelias, ystävällinen ja silkkiturpainen tyyppi. Odotin sen olevan ratsastettaessa ihan hirmu herkkä, mutta ei se mikään kovin herkkä minun mielestä ollut. Alkutunnista matelimme aika hidasta käyntiä, ja silloin Sasu tuntui toispuoleiselta ja katseli mielellään oikealle päin niin että oikea ohja tuppasi löystymään. Ongelma ratkesi kun paransimme vauhtia.

Pujottelimme ensin ravissa toisella pitkällä sivulla olleita tötsiä, pujottelun jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin kolmen puomin yli. Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Ideana oli vahtia puomien välisiä laukka-askeleita ja saada yhtä monta laukka-askelta jokaiselle puomien välille.

Sasu oli aika vauhdikas ja laukkasi paljon tarmokkaammin kuin moni muu, joten välimatkojen kanssa sai olla tarkkana. Vauhdista huolimatta se totteli kyllä pidätteitä ja suostui säätelemään laukka-askeleitaan, aina kun muistin itse niitä laskea... sohelsinkin selässä aika lailla, mutta Sasu yritti silti kiltisti totella tädin sekavia apuja. Tajusin vasta lopputunnista, että kun ratsastin heti ensimmäiselle puomille hyvässä tempossa ja keskelle puomia, niin sitä paremmin myös seuraavat puomit menivät. Taitaa kyllä olla ihan perusasia…

Meillä oli kieltämättä vähän ruuhkaa 9:n ratsukon voimin, tuntui siltä että joka suunnasta laukkasi tai ravasi joku kohti. Yritimme parhaamme mukaan tehdä ravivoltteja ja säädellä välimatkoja, mutta niinhän siinä kävi että kuusi tätiä oli aina samassa kulmassa ihmettelemässä, että kuka nyt saa mennä puomien yli.

Olen samaa mieltä monen muun kanssa, Sasu on hurmaava tapaus! Tyytyväisiltä näyttivät muutkin ratsastajat ja hevosetkin. Ansa ainakin innostui kovasti vaikka kyse oli vain maapuomeista, ja Reksi äityi tekemään parit pukit. Muut menivät oikein tottelevasti pyydettyä tahtia, tosin Wildalla ja Sarilla taisi olla vähän mahtumisongelmia.

 

terkuin Salla

Istuinluut rytisemään

Jatkoin tiistaina harjoituksia Retun kanssa. Lihakseni jatkavat harjoitusta edelleen, koska menimme ilman jalustimia ja Retun ravi tärryytti lihakset maitohapoille J

Teimme vain käynti-ravi-siirtymiä ilman jalustimia, mutta kyllä se keskittymistä vaati. Ihmettelin suuresti sitä, miten paljon kevyemmäksi Retu muuttui kun jalustimet olivat pois. Kaikki sillä ratsastaneet tietävät, miten tahmea möhkäle se on, mutta tunne oli aika lailla eri kun käytettiin enemmän istuntaa (ja niitä istuinluita). Raviin siirtymiset olivat siis paljon helpompia kuin sillä yleensä. Enpä olisi uskonut, koska en ajatellut että Retu olisi millään lailla herkkä mutta niin se vaan siirtyili pyydettyyn askellajiin ihan pikkiriikkisistä avuista.

Laukkatehtävä oli sellainen, että meidän kaikkien piti nostaa käynnistä laukka samanaikaisesti, laukata hetken ja siirtyä kaikki yhtä aikaa käyntiin (jalustimet sai ottaa jalkaan). Tässäkin Retu toimi hyvin, laukka nousi ihan siirtämällä sitä toista istuinluuta eteenpäin, kuten Heidi neuvoi. Myös pidätteitä se totteli ihan mukisematta. Kummallista, tykkäsin kovasti tunnista ja Retusta tällä kertaa!

terkuin Salla

Retu-rotjake

Tiistaina pääsin polttamaan kunnolla kaloreita Retun selkään. Ei kuulu suosikkeihini, ei, vaikka karsinassa Retu oli oikein hurmaava herrasmies ja seurustelutuulella. Tunti meni kutakuinkin niin että minä hikoilin ja puhkuin ja yritin istua tasaisesti, Retu vaan löntysti ja hoipparoi.

Tuntimme oli jakotunti, mutta Ida pisti meidät tekemään pysähdyksiä ravista ja laukasta joten niihin keskittyminen vei huomion pois siitä että tilaa oli aika vähän. Kevyellä ravilla aloitettiin lämmittely, ihmettelin miten kankealta Retu tuntui, epäilin ihan että se putoaa polvilleen tai kaatuu kyljelleen tai jotain. Sitten jatkettiin tekemällä ravista pysähdyksiä, se onnistui kaikilta vielä melko hyvin.

Laukasta pysähdyksiä emme olekaan pitkään aikaan tehneet. Nyt piti kääntää laukassa keskihalkaisijalle ja tehdä mallikas pysähdys linjan loppupäähän. Omaa vuoroa odotellessa pitkillä sivuilla tehtiin käynnissä väistöjä molempiin suuntiin, jotta hevosilla riitti tekemistä.

Aika pian tuli selväksi, että laukan pitää olla riittävän laadukasta ja hevosen takajalkojensa päällä, jotta pysähdys onnistuu. Pelkkä huolellinen valmistelu ja pidätteet eivät riitä. Retukin venyi ensin kuin kuminauha, kun tahmeasta laukasta pysähdyimme takellellen. Loppua kohden parani, mutta aika vähän. Aika suorassa sentään pysyimme.

Tunnin sujuvuutta haittasi vielä psykologiset tekijät, joita ei ole vähätteleminen. Minusta Retu on vähän pelottava (tirskukaa vaan…), ja tämä kyllä haittaa ratsastamista. Yritin olla tosi reipas, mutta en silti uskalla ratsastaa sitä niin reippaasti kuin pitäisi. Ja Retunhan kanssa pitäisi olla extra-reipas J

 

t. Salla

Irti arjesta viikonloppuleirillä

Onko muillakin ihania muistoja lapsuuden ratsastusleireistä? Kun ihmeteltiin ja hoivattiin leiritallin hevosia, syötiin herkkuja päivät pitkät ja iltaisin saunottiin? No, ihan yhtä kivaa se on näin aikuisenakin, tuli todettua viime viikonloppuna.
 
Tätiryhmästämme 6 jäsentä kävi testaamassa Huittisissa sijaitsevan ratsastuskeskuksen viikonloppuleirin. Ihan mahti viikonloppu! Saimme nauttia hyvistä hevosista ja opetuksesta, maittavasta ruuasta ja kauniista maalaismaisemasta.

Hevosten hyvä taso ehkä yllättikin meidät. Tallissa oli vino pino erilaisia ratsuja joka makuun. Löytyi pienempiä hevosia ja ponejakin, yksi latvialainen työhevonen jolla parikin meistä ratsasti, sekä näitä hannover-tori-wielkopolski -ja ties mitä tuntihevosia. Hevoset olivat aika kevyitä ratsastaa, sekä merkillisen tasaisia askeliltaan. Moni ratsuista taipui mielellään pyöreään muotoon heti alkutunnista, kuten tämä suomenhevosruuna Saanan Tähti, joka oli yksi suosikeistamme:

 

Viikonloppuun kuului 5 ratsastustuntia, valitsimme kaikki koulutunnit vaikka hyppäämäänkin olisi toki päässyt. Tuntien sisältö rakentui vähän eri kaavalla kuin meillä – heti alkutunnista piperrettiin hetki volttien ja väistöjen parissa, sitten laukattiin pitkään ja hartaasti, ja lopputuntiin tehtiin vielä lisää erilaisia harjoituksia – väistöjä, keskiympyrää, voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia… ei mitään ihmeellistä, mutta yhteen tuntiin mahtui paljon koska meitä oli vain 4 ratsukkoa tunnilla.

Ratsastimme joka tunti eri hevosella, mikä oli mielenkiintoista koska hevoset olivat keskenään niin erilaisia. Jokaisella meistä taisi olla eri suosikki, mitä nyt kaikki Fortuna –tammalla ratsastaneet olivat valmiita ottamaan sen mukaan Artukaisiin. Eivät myyneet ihan halvalla, kysyttiin kyllä. Itse en päässyt sitä kokeilemaan, mutta pidin kovasti arabi-hannovertamma Kamusta, joka alkuvetkutteluiden jälkeen oli mitä mukavin ja tasaisin. Eija taas tykästyi yllätyksekseen poni Channoniin, jonka luuli ratsastavansa kumoon mutta joka olikin herkkä ja hevosmainen pienestä koostaan huolimatta.

Tässä on Merjan kanssa Flamenco, joka oli erikoisen kaunis väritykseltään ja myöskin toimiva ratsu:

 

Toki ratsastuksen lisäksi viikonloppuun kuului valtavat annokset ruokaa, viiniä ja muita virvokkeita, karkkia ja sipsejä… mutta mikäs sen mukavempaa kuin ratsastuksen jälkeen syysauringossa istuskelu, kylmä juoma kädessä kuten tässä.

 

Tästä on hyvä jatkaa arkista puurtamista!

terkuin Salla

Yli esteiden, hyttysiä purren

Tällä viikolla muuten on meikäläisellä ollut aikamoisia arjen haasteita. On työhankaluuksia, saunamökin lopputarkastus, auton katsastus, hammaslääkäri (porataan!) – ja sitten oli tuo estetunti.

Vaan estetunnilla oli niin kivaa että tädit ja Helmi olivat täpinöissään. Kysynpä vaan, että moniko tunti päättyy riemunkiljahduksiin? Nyt siihen pisteeseen päädyttiin parin pienen pystyesteen siivittämänä.

Ensin siis laukkailimme kahden perättäisen pikkiriikkisen pystyn yli, korkeutta oli ehkä 20 cm tai peräti 25 cm... Sitten meidän piti ratsastaa 4 (edelleen ihan pientä) estettä peräkkäin mikä on ennenkuulumatonta ja aivosoluille haastavaa. Yhden pystyn jälkeen kaarre oikealle, laukan vaihto vasempaan kierrokseen ja sitten vielä kahden pystyn yli.

Niinpä siinä kävi, että ensin Merja unohti Lealla sen neljännen esteen kokonaan ja minä unohdin pyytää Wildaa kaartamaan tarpeeksi jyrkästi ja Eija unohti vaihtaa Karinan laukan. Minäkin unohdin vaihtaa laukan tai en vaan pystynyt, kun Wilda mennä posotti väärässä laukassa ja esteet tuli eteen ihan liian nopsaan.

Estekonkareita varmaan naurattaa tai tuskastuttaa tämä raportti, mutta jos ylittää esteitä tai jonkin sortin puomikasoja kerran vuodessa niin onhan se aina tapaus isolla T:llä. Kaikki kuitenkin  laukkailivat innolla puomipinojen ylitse. Merja Lealla ja menestynein hyppääjämme Helmi Wenuksella kunnostautuivat erityisen nopsilla suorituksilla, ja Sari oli onnessaan miten hienosti Sasu kuunteli tädin ajatuksia (ja tiätty apujakin).

Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on kivaa, kunhan se tehdään maltillisesti ja turvallisesti, sanon minä. Nyt täytyy vaan irrottaa hyttysiä hampaiden välistä ennen huomista hammaslääkäriä, niin leveä oli hymy ja paljon hyttysiä syysillassa…

terkuin Salla

Hyvää suomenhevosten viikkoa toivottelee Jekku ja Kaarina

Ymmärrys hukassa

Kyllä nyt on nämä omat hevosvalinnat osuneet onnellisten tähtien alle, kun Ansan jälkeen sain kaveriksi Lissun. Kyllä se Pasi ja Retukin varmaan kohta kohdalle osuu, mutta hirmu tyytyväinen olin ettei ihan vielä J

Teimme tunnilla harjoitusta jota ei ole ennen tehtykään, ja sekös oli hämmentävää ja ratsukot ensin ihan kadoksissa. Aloitimme käynnissä kääntymällä tallin puolelta radan poikki siten että käännös piti tehdä tavallaan takaosan käännöksenä molemmissa kulmissa. Suunta vaihtui aina kun päästiin pitkälle sivulle, eli käännös tehtiin aina eri suuntaan. En meinannut mitenkään ymmärtää, mitä hevosen osaa piti kääntää mihinkin suuntaan ja kuinka jyrkästi, Lissu parka yritti sitten arvailla että mitä se täti haluaa.

Ravissa yritimme pysyä samalla linjalla ja mahtua ratsastamaan kukin ikään kuin kahdeksikkoa, mutta kulmikasta sellaista. Voi elämän kevät, koko ajan olin jonkun tiellä tai sitten hännässä kiinni ja lopulta unohdin senkin perusasian, että mille jalalle kevennetään. Huh sentään miten sitä voikin taantua äkisti!

Laukkaharjoituksen ideana oli siirtymät käynnistä laukkaan ja laukasta käyntiin. Mutta koskapa meitä oli tosiaan se 9 ratsukkoa, niin se meni kyllä jonottamiseksi, välimatkojen kyttäämiseksi ja laaduttomiksi laukannostoiksi. Oma vika, mutta eilen ei kerta kaikkiaan riittänyt hoksnokka yhtään mihinkään.

Sasu oli pitkästä aikaa tunnillamme ja meni oikein tosi mallikkaasti Sarin kanssa. Myöskin Wilda oli Erjan kanssa niin mallikas ja koottu, että näytti ihan eri hevoselta kuin yleensä, ei tunnistaa meinannut! Kiva että joku onnistui :)

 

terkuin Salla

Ryhti ja ylämäki

Sadepäivä, joten maneesiin mars, kaverina Ansa. Jatkoimme tunnilla viime kerran teemaa, eli asettamista vuoroin ulospäin ja sisäänpäin. Tällä kertaa piti asettaa hevoset pitkillä sivuilla ulospäin ja vaihtaa asetus kulmissa sitten sisäänpäin.

Tehtävää vaikeutettiin niin että siirryimme keskihalkaisijalle, jossa piti asetuksen vaihtamisen lisäksi pitää huolta siitä että hevonen kulkee suorana. Lopuksi tehtiin laukannostoja vuoroin oikeaan ja vasempaan kierrokseen keskihalkaisijalta.

Ida kehotti taas kiinnittämään huomiota omaan ryhtiin ja ajattelemaan liikettä ylämäkeen. Tätä jälkimmäistä mielikuvaa en muuten ole sisäistänyt, enkä löydä sitä tunnetta mitä haetaan. Toki on niin, että herkästi tulee painettua käsiä alaspäin jos hevosen turpa osoittelee kohti taivaita, siitä tavasta täytyy pyrkiä eroon. Ryhti ylöspäin, kädet ylöspäin, leuka ylöspäin – taistelua painovoimaa vastaan siis J

Ansalla oli erinomainen päivä. Jo edellisen tunnin ratsastaja kehui kasvot loistaen, miten kiva sillä oli ollut hypätä. Myös koulutunnilla se toimi hienosti, kuunteli asetuksia ja alkoi taipumaan kauniisti pyydettyyn suuntaan. Laukkaharjoituksessa se kulki jo oikeinkin nätiksi, ja ensimmäisen kerran sain sen loppuraveissakin kulkemaan kauniin pyöreänä, ainakin hetkittäin. Voi onnistumisen iloa! Kyllä sokea kanakin voi joskus löytää jyvän…

Monella muullakin ratsukolla sujui tunti tosi hyvin, Ida totesikin että jopas nyt kun alamme näyttää ihan kouluratsastajilta. Vaara piilee, ettemme kuitenkaan näytä siltä ihan joka tunti… heh. Eikös se ole osa lajin viehätystä, että hetken onnistumisista riittää intoa sitten niihin lukuisiin vähemmän onnistuneisiin kertoihin, kun ei ole kaikista helpoin laji kyseessä.

 

t. Salla

Taivutuksia pääty-ympyröillä

Ratsastimme tiistaina koko tunnin kahdella pääty-ympyrällä taivutuksia tehden. Kuulostaa tylsältä, ei muuten ollut, olimme kaikki tosi tyytyväisiä tunnin antiin kun jouduimme keskittymään täysillä.

Ideana oli taivuttaa hevosia ympyrällä vuoron perään ulospäin ja sisäänpäin. Lisäksi ulospäin taivutettaessa piti ulkopohkeella väistättää hevosia ympyrän sisäosaa kohti niin että ympyrä pieneni, ja sitten taas päinvastoin – taivutus sisäänpäin ja väistätys ulos ympyrän suurentamiseksi.

Ratsastin taas Ansalla, ja tämä harjoitus oli juurikin mainio tehdä sen kanssa. Ajaudun Ansan kanssa usein lompsottelemaan uraa kamelin lailla, enkä saa sitä kootuksi milliäkään. Mutta nyt meidän molempien oli keskityttävä tehtävään, Ansa kuunteli varsinkin käynnissä asetuksia ja toimi välillä oikeinkin hyvin. Erityisen tyytyväinen olin laukkaharjoitukseen vasemmassa kierroksessa, jossa se taipui ja asettui pyydettäessä oikein nätisti ulospäin.

 

Ravissa Anselmi sitten levahtikin tyypillisen pitkäksi, mutta kuitenkin tämä tunti toi paljon onnistumisen kokemuksia sen kanssa. Hassua, miten sekin riittää hyvään mieleen, että koko tunnista edes pari pientä minuuttia on sujunut omasta mielestä hyvin.

 

Terveisn Salla

Ihan muutama hikipisara

Nyt ei tarvi palella, ihanaa! Mutta kieltämättä tuskanhikeä pukkasi päälle jo hevosia harjatessa ja varustaessa, vaikka Eija olikin ystävällisesti aloittanut ratsuni Ansan laittamisen. Kentällä olo ei kuitenkaan ollutkaan sitten niin tukalaa, koska siellä kävi vilvoittava tuuli.

Ida piti tunnin, ja teimme aluksi käynnissä väistöjä keskihalkaisijalta viistosti uralle. Ida kiinnitti paljon huomiota pohkeiden ja käsien asentoon väistön aikana, ja tuli omakätisesti asettelemaan tätien raajoja oikeampaan asentoon. Mission impossible. Siinä huomasi hyvin, miten väärille tavoille sitä on juurtunut – itsekin mielellään nostan koko kintun pohkeineen ja kantapäineen kippuraan ylös väistöä pyydettäessä, vaikka sen voisi siirtää maltillisesti hitusen taaksepäin ja ennen kaikkea pitää alhaalla. Oppi meni läpi käynnissä, mutta ei ravissa…

Ansa pyrki raviväistössä juoksentelemaan alta pois, varsinkin kun raviväistön jälkeen nostettiin laukka. Ei malta, ei malta, kun laukkaaminen on niin kivaa, sanoi Ansa. Ja itse olin samaa mieltä, että laukata hölkötetään vaan eikä väistetä yhtään. Eli hätiköinniksi meni. Mutta laukkaaminen virkisti mieltä ja kehoa, tuuli tuiversi korvissa, hiekka pöllysi, hevoset pärskivät ja murheet kaikkosivat - you know!

Voi miten Ansa rentoutui tunnin jälkeen suihkussa, ihme ettei nukahtanut pesukarsinaan. Sen huulet lerppusivat ja silmät lupsuivat eikä se meinannut haluta sieltä pois ollenkaan J

Kesäisin terveisin Salla

Verryttelyä Wildalla

Kesätauon jälkeinen hevosen selkään palaaminen on aina yhtä kivaa –ja vähän jänskää. Sitä vaan ihmettelin, että miten voikin käydä niin huono tuuri että taas jouduimme maneesiin rankkasadetta karkuun. Luulenpa että syy olenkin minä –taidan olla jonkinlainen pahanilmanlintu, eikä vähiten näin kesäloman päätyttyä ja töihin palattua… kaikki muut illan tunnit ratsastettiin ulkona sateen raikastamassa säässä, höh.

Kesäkuussa kirjoitin, että Suomessa oli silloin kylmempää kuin Alaskassa. Eipä ole enää! Alaskassa on edelleen tuollaiset 10 astetta lämmintä, siellä siis hikoillaan paljon vähemmän kuin täällä nyt.

Ratsuni Wilda odotti tallissa ihan nääntyneen oloisena, silmät puoliummessa. Se ei edes viitsinyt osallistua varusteiden laittamiseen, vaan seisoi apaattisena paikoillaan. Tunnilla se oli kuitenkin oma itsensä, eli venyi kaulastaan etupainoiseksi etenkin ravissa ja haipparoi eteenpäin pitkin askelin. Ida piti tunnin, ja kehotti minua kiinnittämään huomiota omaan ryhtiin ja käsien asentoon. Mitä ryhdikkäämpi ratsastaja, sitä ryhdikkäämpi hevonenkin. Ja mitä enemmän käteni suoristuivat Wildan pään painosta, sitä enemmän se venyi pitkäksi. 

Ratsastimme kahdella pääty-ympyrällä ja hevosia piti välillä väistättää sisäänpäin. Lisäksi teimme ympyrällä ravi-laukka siirtymiä. Wildan kanssa oli taas hankaluuksia mahtua ympyrälle, mutta ketterästi sen saa toki käännettyä voltillekin tarvittaessa. Sen sijaan ravissa väistäminen ei oikein ollut ketterää, kaikkea muuta.

Tunnin jälkeen sade oli loppunut, ilma viilentynyt ja ihanan raikas joten pääsimme metsään kävelemään. Sasu meni reippaasti kärjessä, ja hevoset tuntuivat taas nauttivan pienestä metsäkierroksesta. Talliin päästyä veimme Pasin suihkuun, ja se selvästi hymyili saadessaan virkistävää vettä kylkiinsä.

 

Helteisin terveisin Salla

Kesäterveisiä Jekulta ja Kaarinalta!

Kavioliiton solmimisesta on ehtinyt nyt kulua jo 1,5 kuukautta ja Jekku on on kotiutunut oikein hyvin tänne Seinäjoelle. Mussukkahan matkasi Etelä-Pohjanmaalle  Turun Maljan viikonloppuna ja itse muutin perässä viikon myöhemmin. Ensimmäisen viikon ajan Jekusta pitivät huolta ystäväni Kati ja Emppu.
Jekku muutti siis Nurmoon Manunkylän tallille. Kyseessä on ratsastuskoulu, jossa asuu 16 opetushevosta ja saman verran yksityisiä polleja. Pihassa seisoo uudenkarhea iso maneesi, lisäksi pihalla on iso ulkokenttä, tarhat ja isot laitumet.
Jekku kotiutui hienosti ruunalaumaan, johon kuuluu Jekun lisäksi 3 opetushevosta Kimmo, Olli ja Taavi. Jekku tuntuu kovasti nauttivan siitä, että ympärillä on paljon kavereita. Päikkäreitäkin on paljon turvallisempaa nukkua kun yksi pitää vahtia sapelihammastiikereiden varata. Kimmosta on näyttänyt tulleen Jekun bestis mutta muidenkin kanssa Jekku tulee hienosti toimeen. =) Juhannuksesta lähtien pojat ovat viettäneet pitkät viikonloput laitumella. Laidunaikana Jekun lauma on yhdistetty toiseen ruunalaumaan, johon kuuluu 4 opetushevosta,  joten isolla laitumella kesää viettää siis kahdeksan ruunan poppoo. Tarhassa ollessaan Jekku tulee nykyään jo aina portille vastaan kun huomaa mun tulevan sitä hakemaan mutta laitumelta sillä ei ole koskaan mikään kiire pois. Ei se nyt onneksi ole mua pakoon juossut mutta huhun mukaan erästä tallityöntekijää se oli hiukan kiusannut...Mutta eihän mun Jekku sellaista tekisi!
Jekku on hienosti sopeutunut yksärin rooliin... Tosin jonkunverran pitää kavereille hirnua, jos ollaan vain kahdestaan menossa jonnekin. Kesäkuussa me osallistuttiin yleiskurssille, jonka parasta antia oli ehdottomasti videoidut ratsastukset. Tosi monta ahaa-elämystä sain kun katselin mun ja Jekun menoa. Tavallisella viikolla me käydään Jekun kanssa 2-3 kertaa tunnilla ja muina päivinä mennään maastossa tai ominpäin kentällä. Lisäksi Jekku käy kerran viikossa "jumpassa" kokeneella ratsastajalla Katilla. Kummasti Jekku on alkanut saada takajalkoja alle koulutunneilla ja muutenkin asento on alkanut muuttua... Välillä kyllä sekä minä että Jekku huokaillaan koulutunneilla vaikeita harjoituksia ja molemmat ollaan yleensä ihan puhki tunnin jälkeen. Silloin pitää poika palkita melassimehulla! Estetunneista Jekku nauttii koko sydämellään! Kovasti Jekku on kerännyt kehuja hienoista hypyistään. Herra ei ole enää muuten ohitellut esteitä vaan aina into piukassa laukkaa kohti seuraavaa estettä. Kertaalleen ollaan myös osallistuttu oman tallin estekisoihin ja Jekku hyppäsi puhtaasi 50cm radan. Maastossa Jekku on käyttäytynyt esimerkillisesti. Sen kanssa pystyy helposti ravaamaan toisen hepan rinnalla ja minkäänlaista kisavaistoa ei herää. (Mä taidan arvata, miksi Jekun raviura ei ollut niin menestyksekäs) Myös laukassa muru laukkailee vain rennosti toisen perässä eikä tee elettäkään ohittaakseen. Erityisen ylpeä saan olla Jekun liikennevarmuudesta, ongelmitta ovat ohittuneet niin mopot kuin matkailuautotkin! Mutta yksi iso pelko mun murulla on- VESI! Tosi kovasti pitää Jekkua rohkaista, että se edes kastaa kavionsa hiekkakuoppien lätäkköihin, onhan niillä tosi syvyyttä jopa 30cm! =) Samoin juoma-automaatti on ihan hurjan pelottava... Melassin ja porkkanoiden avulla me ollaan treeniltu juoma-automaatin käyttöä!
Meillä on siis sujunut yhdessä hienosti. En ole kyllä hetkeäkään katunut tätä kavioliittoa! On ihanaa herätä aamuisin, kun tietää Jekun odottavan tallilla, Uskon, että myös Jekku on varsin onnellinen. =)
Kesäisin terveisin Jekku ja Kaarina

Pojat laitumella, Jekku oikeassa reunassa

Jekku ja ihana uusi sadeloimi!

Jekku ja Taavi päikkäreillä

Taavi, Kimmo ja Jekku

Alaskan kesä

Varmaan ikinä ennen ei ole käynyt niin, että kevätkauden viimeinen tunti ratsastetaan maneesissa. Mutta niin vain kävi, koska oli niin navakka tuuli, ettemme olisi kuulleet Idan opetuksesta yhtikäs mitään. Lehtiotsikoiden mukaan Suomessa on nyt kylmempi kuin Alaskassa, uskon kyllä.

Ihmettelimme tallissa uutta hevosta Belfastia, jota Sari pääsi heti kokeilemaan. Belfast oli todella kiltti karsinassa ja maneesiin talutettaessa. Koko tunnin se kulki kauniisti ja tasaisesti, Sari melkein liikuttui kyyneliin kun tykkäsi siitä niin kovin...

"Sasua" varustetaan

Alkukäynnit

Lissun selässä en kokenut ihan yhtä suuria tunteita (!), vaikka se suosikkiratsuni onkin. Aloitimme tunnin väistättämällä hevosten takaosaa pitkän sivun vieressä vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Lissun peppu siirtyi kevyesti vasemmalle, mutta oikealle paljon kankeammin. Ravissa harjoitus olikin jo hankalampi, vauhti tuppasi hidastumaan väistöjen aikana matelevaksi.

Laukkaharjoituksessa pyrittiin kääntämään hevonen lyhyeltä sivulta suoraan pitkän sivun viereen ja pitämään hevonen suorana ja laukassa seuraavaa lyhyttä sivua kohti. Kuulostaa helpolta, ei muuten ole. Lissu oli laukannostoissa tosi tosi tahmea, ja koska laukkapätkät olivat lyhyitä niin emme päässeet oikein puusta pitkälle. Tiedän tiedän, olisi pitänyt heti käyttää raippaa takajalkojen aktivoimiseksi.

Hauskaa kesää kaikille!

t. Salla

Kesälissu

Tunnin jälkeen tehtävästä pienestä metsäkävelystä näyttää tulleen sekä hevosten että ratsastajien suosikkiharjoitus. Tiistaina meitä edeltävän tunnin loputtua kaikki hevoset olisivat menneet mielellään maastoon kävelemään. Ansa ja Reksi eivät ainakaan olleet uskoa silmiään, kun osa työkavereista pääsi metsään heidän jäädessä kentälle ahertamaan. Ansa pysähteli alkukäynnissä kysyvästi portin eteen, voiko todellakin olla niin että hän jää tänne kun muut downshiftailevat luonnossa?

Tunnilla ratsastimme aika suurta suorakulmion mallista kenttää, mahduimme näin paremmin koska meitä oli 9 ratsukkoa. Lämmittelyravien jälkeen teimme avotaivutusta ravissa Heidin edessä tallin puolella, ja laukkasimme sitten taivutuksen jälkeen melkein kierroksen taas seuraavan avotaivutuspätkän kohdalle.

Ratsastin Lissulla, joka oli alkutunnista tismalleen yhtä laiskistuneen oloinen kuin itsekin olin. Lissu lompsotteli uraa pitkin kyllästyneen oloisesti ja minä hengästyin puuskuttavaksi selässä. Heidi pisti sitten koko porukan nostamaan laukan yhtä aikaa (ei heti meinannut onnistua), ja laukkasimme hyvän aikaa kokouraa ja teimme koko rata leikkaan. Kaikki hevoset tuntuivat pitävän pidemmästä laukkapätkästä, ja Lissu ja minäkin piristyimme. Siitä oli hyvä jatkaa avotaivutusten tekoa, joka onnistui Lissun kanssa ihan kohtuullisesti, joskin hitaanlaisesti.

Tunnin jälkeen pääsimme kolmen tamman voimin metsään, Ansa tyytyväisenä myhäillen kärjessä. Heti maneesin jälkeen polun vieressä on mahtavat kissankellopuskat, jotka hohtavat sinisenä. Ja maljakentän takaosassa taitaa olla paljon mansikantaimia. Kovin oli kesäinen ja rentouttava fiilis!

t. Salla

Harppova Wilda

Tiistain tunnille ajaessa olin valtavan pahalla tuulella työasioiden, kylmän ilman, tekemättömien kotitöiden, liikenneruuhkan ja ties minkä takia. Tallilla odotti kuitenkin treenikaverina aina ystävällinen Wilda, joka seurusteli, höristeli korviaan ja painoi posken poskea vasten. Mikä ihana, suloinen otus! Kiukku hävisi sen siliän tien.

Jouduimme maneesiin ratsastamaan, koska satoi ropisemalla. Tunnin teemana oli istunta ja tasapaino, minkä johdosta tällä hetkellä on kintut maitohapoilla. Aloitimme kevyessä ravissa, ja aina välillä piti irrottaa oikean jalan jalustin, välillä vasemman, ja keventää yhdellä jalustimella. Heidi kyseli sitten, kumman jalan jalustimen irrottaminen tuntui hankalammalta. Ehkei niinkään hankalalta, mutta hitsin kivuliaalta, koska oikean jalan jalustimeni pompahti jotenkin ja osua kumahti suoraan jalkapöytää päin.

Jatkoimme sitten harjoitusta siten, että ravasimme ilman jalustimia, hidastimme käyntiin ja jalustimet jalkaan, käynnistä laukan nosto ja hetken laukattua takaisin raviin ja jalustimet pois. Tätä molempiin suuntiin, suuntaa vaihdettiin laukkaamalla koko rata leikkaa.

Teimme myös pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uraa kohti ravissa ilman jalustimia, ja lopulta saimme laukata koko uraa pitkin. Wilda oli perusmukava, mutta sen kanssa on kyllä tosi hankala mahtua tekemään mitään, kun se kävelee nopeammin kuin monet ravaavat, ja harppoo ravissa toiset kiinni kolmella askeleella.

Eija kokeili Retun kanssa collier-apuohjaa, jonka tehtävänä on vakauttaa ratsastajan kättä. Se on kaulan ympärillä oleva leveä hihna, josta tulee käsiin ohjien kanssa pidettävä apuohjat. Toimi kuulemma hyvin ja voin kuvitella, että etenkin Retun hötkyttävissä raviaskelissa tästä on hyötyä.

t. Salla