Niin siis mihin tämä syksy oikein valui, jos kerran tiistaina oli viimeinen tunti ennen joulua? Sääkin on melkein samanlainen kuin juhannuksena, ei jouluksi uskoisi. Mutta toivotaan kovasti valkoisia lumihippuja maahan ennen aattoa, ehkä niitä vielä saadaankin.

Retu oli karsinassa osallistuvalla ja innokkaalla tuulella. Vähän jo aloin huolestua ennen tuntia, että jos sillä on sellainen (aika harvinainen) reuho-moodi päällä. No, EI ollut.

Tunnin jälkeen jäin oikein pohtimaan, että miten iso, laukkaamisesta pitävä hevonen voikin niin ”jäätyä” kun pyytää lisää laukkaa. Tai ravia. Että mitä teen niin väärin, että pohje- tai raippa-avulla on täysin päinvastainen vaikutus kuin mitä tarkoitin, vauhti hiipuu kun pitäisi sitä lisätä. Käpristynkö itsekin ja takerrun jaloilla hevoseen, mikä ottaa sitä rankasti päähän, vai onko Retu vaan hoksannut että lintsaaminen kannattaa aina koska aika harva ratsastaja jaksaa siltä vauhtia pyytää koko tuntia, kymmeniä kertoja yhden kierroksen aikana...

Tunti oli sinänsä oikein kiva ja leikkimielinen! Jokainen yhdeksästä ratsastajasta sai valita, mitä tehtäviä tehdään. Maneesissa oli muutamia puomeja ja tötteröitä siellä täällä, ja niinpä sitten teimme eri askellajeissa pujotteluja, väistöjä, kaarevia uria ja puomien ylityksiä. Paljon sitä ehtiikin yhden tunnin aikana tehdä.

Retu teki kyllä kaikki mitä pyydettiin, mutta kuin hidastetussa filmissä. Ansa taas olisi mieluusti tehnyt kaikki tehtävät täydessä vauhdissa, virtaa piisasi. Mutta joulumieltä Ansalla ei ihan hirveästi ollut, tämäkin viritys oli siitä lähinnä noloa:

Oikein mukavaa Joulun aikaa kaikille!

toivottaa Salla

Hidas mutta kankea

Flunssan jälkimainingeissa ja työkiireiden uuvuttamana minua ilahdutti tiistaina ajatus, että pääsisin ratsastamaan Karinalla jälleen. Olen mennyt Karinalla nyt viimeiset pari kertaa, on se kyllä mainio terapiahevonen väsyneelle ja kiukkuiselle tädille. Mutta niin vain kävi että päädyin Retun selkään.

Odotin että jaksan ratsastaa noin 1 min 20 sekuntia ennen kuin voimani ehtyvät ja touhu muuttuu tuskaiseksi. Mutta Retu olikin vähemmän tahmealla päällä kuin yleensä, positiivinen yllätys! Se oli edeltävällä tunnilla hyppäämässä ja menikin oikein nätisti ja tyytyväisen oloisesti esteiden yli. Ehkä se siis oli hyvässä vireys- ja mielentilassa estetunnin jälkeen.

Teimme tunnilla taivutusharjoituksia, pitkillä sivuilla piti asettaa hevosia ulospäin ja kääntää asetus taas sitten sisäänpäin. Harjoitukseen lisättiin pääty-ympyrä ravissa, pääty-ympyrälläkin piti taivuttaa hevosia ulospäin. Teimme myös laukannostoja vasta-asetuksen jälkeen, ja lopuksi laukkasimme koko uraa hyvän aikaa.

Harjoitus oli aikas toimiva meille Retun kanssa, kun sitä ei tarvinnut vääntää pienille volteille tms, vaan pääsimme koko ajan etenemään. Mutta on se ihmeellisen vastahakoinen liikkumaan ravissa. Kun pyysin lisää vauhtia ensin pohkeella ja sitten raipalla, niin yhtikäs mitään ei tapahtunut, päinvastoin tuntui että vauhti tyssää siihen paikkaan. Sen sijaan nostot joko raviin tai laukkaan tapahtuivat ihan pikkusesta avusta melkeinpä pelkällä istunnalla.

Ida kehui tunnin jälkeen, että Retu oli kuuliainen ja melko hyvin avuilla. Ei se kyllä tunnu yhtään kuuliaiselta tai luonnikkaalta ratsastaa, vaan enemmänkin rautakangelta ja vieläpä vastaan hangoittelevalta sellaiselta. Muuten se kyllä on ihan muru, kovin ystävällisesti seurusteli ennen ja jälkeen tunnin.

 

t. Salla