Loikkakurssi, osat 1 & 2

Eilen eli keskiviikkona starttasi kolmen päivän estekurssime jossa meitä on mukana viisi ratsukkoa.

 Omana aisaparinani toimii Jekku, jonka kanssa hyppäämistä on harjoiteltu jo pari kertaa ennen kurssia ja nyt tehokkaasti harjoittelemme kohti kisoja. Tavoitteena tosin ei ole kulta tai kunnia vaan jokaiseen esteeseen osuminen ja puomin ylhäällä pitäminen. Toistaiseksi vielä näyttää olevan toivoa.

Eilen maneesissa oli esteet vieressä olevan kuvan tavoin. Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme tulemalla laukassa keskellä kenttää olevaa puomia. Suoriuduimme hyvin, Jekkua pitää vain kääntää tarpeeksi ajoissa, jotta osuu puomin keskelle.

 Jatkoimme tulemalla linjaa (esteet F & D), johon väliin piti tulla neljä tai viisi laukka-askelta. Pieniä ongelmia tuli noinkin helpon näköisessä tehtävässä. En osannut olla hiljaa kyydissä esteiden välissä ja ohjata pohkeella, joten kurvasimme muutamasti jälkimmäisen ohi. Lopulta pääsimme molempien hyppyjen yli ja sen neljä laukkaakin väliin.

 Seuraavaksi tulimme linjan A-B, ja se tuntuikin Jekun kanssa helpommalta kuin suoraan meneminen ja päästiin kunnialla läpi. Jatkettiin lisäämällä tehtävään kaksi hyppyä lisää ( A-B-C-A ). Linjojen väliin saatiin hyvät laukka-askeleet, pari puomia tosin kolahti alas. Saatiin hyvä hidastus esteen B jälkeen, jotta kurvi onnistui ilman kaahottamista.

 Onnistumisten jälkeen edelliseen tehtävään lisättiin vielä esteet F & D. Välissä tuli hyviä pätkiä, välillä vaan meinasi mennä jalat solmuun eikä Jekku oikein tiennyt, mitä askellajia olisi mennyt. Hyppyjä saatiin silti onnistumaan niin laukassa kuin ravissakin.

 Tämä rata käännettiin vielä ns. "toisinpäin" (eli esteet D-F-E-D ja C-A). Toisinkin päin rata saatiin jo sujumaan, viimeisellä kerralla kaikki puomitkin pysyivät kannattimillaan. Hyvä kohta lopettaa ja loppuverkata onnistumisen jälkeen. Puomit putoilivat tällä tunnilla aikas paljon, suurin syy virheisiin löytyy onneksi kuitenkin satulan ja kypärän välistä.

Tämän päiväinen rata näytti tältä. Alkuravien jälkeen piti tehdä ihan perus laukkaa eteenpäin, mutta ei sekään ihan noin vain onnistunut. Joko en saa pidettyä Jekkua laukassa tai ratsastan jonkun alle tai jotain päin. Siinäpä pulma, onneksi saatiin sentään muutama hyväkin pätkä. Aloitimme esteestä D oikeaan kirrokseen, ravissa sisään ja laukassa ulos. Tämä sujui ja laukkakin oli aina oikea.     Tämän jälkeen suoritimme linjaa ABC, olin ihan varma että viimeisestä mentäisiin ohi. Osuimme kuitenkin joka yrityksellä, tosin kerran niin reunasta että kuskin polvi otti tolppaan kiinni. Hups.          Linjaan lisättiin ensin D  ja sitten E joten rata oli koossa. Vaikka askellaji ei aina ollutkaan täysin selvillä, suoriuduimme siitä. Kerran tosin hyppäsin askeleen ennen Jekkua, mutta jatkoimme silti matkaa samaan suuntaan. Viimeisellä kerralla kaikki puomitkin jäivät kannattimilleen ja suoritus oli hyvä. Hyvä fiilis lopettaa tunti ja antaa ratsu seuraavalle.

Vaikka meno ei aina ole täysin ammattimaista, puomit kolisevat ja näytämme silloin tällöin enemmän monté-ratsukolta kuin estehevoselta ja kuskilta, Jekun kanssa on hauska tehdä, koska se yrittää ja keskittyy ihan täysillä. Se kuitenkin hyppää hienosti eikä jyrää läpi, ja se on hieno lähtökohta Jekun esteuralle (:

Kirjoittaja pyytää anteeksi a) tekstin sekavuutta ja kielioppivirheitä, b) kappalejaon puuttumista joistain kohdin, ne ei vaan mene! c) olemattomista piirrustustaidoista.

Unohdetaan nämä ja jatketaan eteenpäin,

 OK

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Hui hai hiisi, viime kerrasta näyttäisi olevan yli kuukausi aikaa! Hurjaa, miten se rientääkään, tuo aika. Katja se täällä rustailee, piiiitkästä aikaa. Josko jotain muistuisi mieleen viime kerrasta, joka oli jo ennen joulua.

Edellisen kirjoituksen ja tunnin jälkeen päädyimme Miran kanssa siihen, että on aika vaihtaa ratsua. Kiitos kuitenkin Jekulle monista yhteisistä hetkistä!:) Seuraavalla kerralla oli vuorossa Pasi, ja tunnin parhaimpia hetkiä taisivat olla ne muutamat kerrat, kun Pasi kovin possumaisesti vinkaisi ja potkaisi takapäänsä kohti taivasta. Tasapainotreeniä ja piristävää vaihtelua;) Seuraavalla viikolla olikin vuorossa Karina ja kolmikaarinen kiemurauraharjoitustunti puomien kanssa, ensin ravissa ja sitten laukanvaihdoilla. Tunti meni oikein mukavasti ja sovimme, että seuraavalla, omalla kohdallani vuoden viimeisellä, kerralla ratsastaisin kaksi peräkkäistä tuntia, jotta saisin kortin kerrat käytettyä.

Viimeisellä kerralla sainkin sitten jälleen Karinan, joka karsinassa oli aluksi sitä mieltä, ettei ota satulaa selkäänsä. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen ja matkalle kohti maneesia ja kahden tunnin tehotreeniä. Ensimmäisellä, omalla normaalitunnillani teimme puomien avulla siirtymisharjoituksia. Kahden puomin välissä tehtiin siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin sekä pysähdyksiä käynnistä ja ravista. Tunti sujui pääosin hyvin, mitä nyt välillä ohjat karkasivat liian pitkiksi ja pysähtyminen tai siirtyminen käyntiin venyi yli puomien. Muiden siirtyessä tunnin lopussa keskelle me jatkoimme Karinan kanssa kävelyä. Karina tosin oli sitä mieltä, että jotain on nyt vialla ja olisi kovasti halunnut vaihtaa ratsastajaa - tai edes saada meikäläisen hetkeksi alas selästä. Tämä kävi selvästi ilmi pysähtelyistä ja toistuvista yrityksistä liittyä muiden rinnalle riviin. Polleparka.

Seuraava tunti olikin sitten estetunti. Olen hypännyt hyvin vähän ja edellisestä kerrastakin oli jo pitkä aika, joten 50-60 senttiset esteet näyttivät hurjan suurilta ja hetkisen ehdin jo miettiä, mihin olenkaan ryhtymässä.
Kun vielä käynnissä välimatkat osuivat niin, että saimme käskyn olla ensimmäinen hyppäävä ratsukko, kupli hermostunut hihitys vatsanpohjasta. Karina oli kuitenkin niin rento ja kaikin puolin mukava, että nostettuani laukan jännitys hävisi ja tilalle tuli hyppäämisen riemu.

Ensimmäinen hypättävä este oli pieni pysty (vai oliko se ristikko, enpä muista) ja hyvinhän se meni. Karina hyppäsi pehmeästi ja kevyesti, eikä satulassa tarvinnut juuri kuin ohjata, ajoittaa ja tietysti pysyä kyydissä. Kaikkien selvitettyä ensimmäisen esteen lisättiin rataan vähitellen lisää esteitä, kunnes hypättävänä oli kuuden esteen rata. Vaikka tunti oli pitkälti oman vuoron odottelua, pääsimme kuitenkin jokainen hyppäämään radan ainakin kertaalleen. Ja kai sitä on jotain jäänyt selkärankaan vuosien takaisista "puskaesteistä", sillä Miran kommentti tunnin jälkeen kuului: "Sun pitäis käydä useammin estetunneilla, susta näkee että oot hypänny, mut vähän vielä tarvii varmuutta." Pakko oli tunnustaa, että en mä kyllä oo hypännyt, vaan olihan kivaa ja hyvin meni!:)

Tuntiin oli hyvä päättää syyskausi. Hyppyinto jäi päälle ja täytyy toivoa, että keväällä pystyisi silloin tällöin osallistumaan estetunneille. Tällä hetkellä opiskelija, eli minä, joutuu kuitenkin jättämään tunnit tähän ja luovuttamaan paikkansa seuraavalle. Onneksi hevostelu jatkuu vuokrahevosen kanssa ja tosiaan, kenties silloin tällöin törmätään estetunneilla.

Kiitos jokaiselle, joka on jollain tapaa ollut osallisena syksyn hevosteluissani Artukaisissa, ja erityisen suuri kiitos Miralle kaikista ohjaamistasi tunneista. Tuokoon vuosi 2012 jokaiselle paljon hyvää ja kaunista, onnistuneita hyppyjä, pyöreitä voltteja, väistöjä, vaihtoja ja ennen kaikkea rentouttavaa pilkettä silmäkulmaan.

Hieman haikeana,
Katja

Suuri ja suloinen Lissu

Ennen joulutaukoa ennätin vielä tunnille sekä viime perjantaina että eilen tiistaina. Sain molemmilla kerroilla ratsukseni Lissun, jota en ollut tätä ennen kokeillutkaan. Hyvänen aika miten hellunen hevonen se on karsinassa, utelias ja ystävällinen. Ajattelin jo ehdottaa Heidille, että jospa kuluttaisinkin tuntini Lissun kanssa karsinassa halien ja rapsutellen…

Mutta on se mukava ratsastaakin. Tosin etenkin perjantaina Lissu hölkötteli laiskasti eteenpäin kuin eräämaalaiva ja minä huojuin selässä ihmetellen epämukavaa oloa. Vasta kun sain hiukan kiinni siitä kuinka paljon sen pitää liikkua eteenpäin, muuttui olo selässä luonnikkaammaksi. Teimme väistöjä keskihalkaisijalla ja väistön loppuun laukannoston. Harjoitus sujui oikein kivasti, Lissu on kuitenkin herkkä tekemään kuten pyydetään.

Eilen tiistaina teimme vaihteeksi puomiharjoituksia kahdella pääty-ympyrällä ratsastaen. Kivaa oli, ja tuntui siltä että moni hevosista oli erityisen ilahtunut harjoituksesta – ainakin Karina, Elli ja Reksi saivat ratsastajiltaan ylimääräisiä taputuksia ja kiitoksia hyvästä työstä. Lissu meni myös oikeinkin kivasti, tosin ratsastamistani haittasi kipeäksi äitynyt selkäni joka kipunoi harjoitusravissa. Puomien yli kopsutellessa kävi äkkiä selväksi, miten tärkeää on pitää pohkeet kiinni ja hevonen keskellä puomeja, sillä jos erehdyin vain matkustamaan selässä niin Lissu liirasi herkästi ulospäin tai kolisutteli jokaista kolmea puomia. Laukkaharjoituksen teimme niin, että heti puomien jälkeen nostettiin laukka.

Jotenkin viime tunneista jäi sellainen olo, että Lissu olisi ollut vaikka kuinka kiva, jos olisin vain saanut itsestäni irti enemmän. Laiska tahti tai puomeihin osuminen johtuivat vain omasta löpsähtämisestä selässä, kyllä hevosesta olisi ollut paljon parempaankin. Kunpa sitten joululomien jälkeen pääsisi taas ratsastamaan dynaamisemmassa mielentilassa ja levänneellä kropalla J

Koskapa muutkin blogistit ovat esitelleet itsensä niin loppuun vielä muutama sana tästäkin blogistista. Olen 37 –vuotias tätiratsastaja, hevosten kanssa olen viihtynyt vuodesta 1981 jolloin aloitin ratsastuksen nimenomaan Artukaisten tallilla. Silloin opettajana oli Ann-Mari Viitanen ja hevosista mieleen tulevat ainakin Merano, Kasan, Ceres ja Moritz. Rakasta hevosharrastustani ”haittaavat” paitsi perhe-elämän kuviot niin myös työelämän haasteet. Perheeseeni kuuluvat miehen lisäksi 2- ja 6-vuotiaat lapset jotka verottavat vapaa-aikaani tehokkaasti J Mutta ehkäpä jossain vaiheessa löytyy aikaa lisätä viikoittaisia ratsastuskertoja ja ryhtyä ratsastamaan tavoitteellisemmin…

Oikein ihanaa joulun aikaa ja iloista vuoden vaihdetta toivottaa Salla

Yli esteiden

Viime viikon puomitunnin onnistumisien jälkeen ratsukko O ja J jatkoi esteille tiistain tunnilla. Täytyy sanoa että odotin jonkinlaista estekeilailua ja ohitusyrityksiä, mutta toisin kävi !

Alkuverryttelyt sujuivat rauhallisesti, Jekku oli jo ollut äitini kanssa edellisellä tunnilla ja heidän pysähdysharjootustensa takia kontrolli oli minullakin hyvin toimiva. Alkulaukoissa tuotti välillä ongelmaa laukan ylläpito, mutta löytyi tähänkin lopulta yhteinen sävel.

Teemana oli jälleen kolmen esteen sarja jossa keskimmäinen este oli okseri ja joka väliin kuului tulla yksi laukka-askel. Aloitimme oikeaan kierrokseen ravilähestymisillä esteidenkin ollessa hieman pienempiä. Jekku kyllä imee hyvin kohti estettä ja käyttäytyi muutenkin mallikkaasti. Esteet sujuivat hyvin kun kuskikin ymmärsi, että Jekku menee yli ja kovaa. Kaikki jäi silti pystyyn ja kannattimilleen. Sarjaa nostettiin ja tultiin uudestaan. No problem, väleihinkin tuli laukka-askeleet ja sarjan jälkeen askenlajinkin sai vaihtaa hitaampaan nopeasti.
Vaihdoimme suuntaa ja tulimme uudestaan. Nyt ei enää edes kolissut ja loikimme esteet hyvässä soinnussa. Lopuksi sarja nostettiin tätikatsomon mielestä hurjaksi (vajaa 90cm) ja tulimme uudestaan. Jekku keskittyi loistavasti ja puomit jäivät ylös. Hyvään suoritukseen oli hyvä lopettaa ja ottaa loppuravit.

Jekku oli minulle erittäin suuri positiivinen yllätys esteillä ja sen kanssa on mukava jatkaa eteenpäin, saimme myös luvan kisakentälle 6.1. Sitä ennen ratsukkomme hioo taitojaan estekurssilla joulu-uudenvuoden väliviikolla. :)

Jatkamisiin,
OK

"Siinä on toinen Hangon keksi tälle päivälle"

Alkuun lyhyt info kuka kirjoittaa tätäkin stooria. Eli naantalissa asuva, melkein lukioikäinen tyttö. Kymmenen vuotta hevosen selässä on kiikuttu (ja sieltä tipahdettu) eri talleilla mutta tänne tehtiin come-back ja jäätiin. Harrastuksessa siis vieläkin mukana äiti, joka minut lajiin pienenä tutustutti. Artukaisissa käyn yhden viikkotunnin ja vuokravuonistani käyn liikuttelemassa kerran pari viikossa, tavoitteena ehkä joskus näyttäytyä seurakisoissa.
Loppuelämä menee jäähallilla, ringette vei mukanaan pienenä eikä siitäkään eroon ole päässyt. Mahdolliset vapaat hetket käyn siis kotona syömässä ja vaihtamassa vaatteet. Vuorokauteen ottaisinkin mielelläni muutaman tunnin lisäaikaa (:

Mutta asiaan.
Viime tunnin jälkeen keskustelimme Heidin kanssa siitä, olisiko viisasta vaihtaa ratsua välillä, kun ponin kanssa oli hieman esteen ylitys- ja selässä pysymisongelmia. Haikein mielin luovutinkin nyt ponin ja vaihdoin Jekkuun jolla en ennen ollutkaan mennyt.

Eilen oli puomivuoro, toiseen päähän oli ympyrälle laitettu kolme puomia ja toiselle pitkälle sivulle kaksi pitkällä välillä. Aloitimme tekemällä pysähdyksiä pitkän sivun puomien kohdalle, niin että puomi jäi etu- ja takajalkojen väliin. Löysimme Jekun kanssa yhteisen harmonian tähän tehtävään ja jalat niin kuin puomitkin olivat oikeilla kohdilla pysähdysten aikaan.
Samaa tehtävää jatkettiin ravissa ja käytimme myös pääty-ympyrän puomeja sekä lyhyillä että pitkillä etäisyyksillä. Ratsukkomme myös ymmärsi nopeasti ettei ympyrää voi tehdä ihan F1 - vauhdilla, sillä nopeasti puomit kolisivat ja meinattiin olla nenällämme. Pian löysimme kuitenkin yhteisymmärryksen ja puomitkin jäivät paikoilleen niiden yli liidellessämme.
Tähän lisättiin pitkän sivun puomien pysähdykset. Alussa meillä meni "vähän" pitkäksi (about 15 metriä) koska Jekku ei pysähdykkään puolipidätteellä kuten poni. Asiaa pitää alkaa valmistelemaan vartti ennen pysähdystä, mutta viimeisellä kerralla onnistuimme !
Lopuksi tehtävää tultiin niin että toisella puomilla nostettiin laukka. Homma meinasi mennä ensin vähän kiitämiseksi ja noston jälkeen tehtävä pääty-ympyräkään ei ihan kympillä mennyt. Kun teimmekin käyntisiirtymät ennen nostoa niin se sujui hienosti ja sain kehua hienoa laukkaratsuani ja lopetella tunnin hyviin fiiliksiin.
Ensi viikolla toivottavasti ratsukkomme jatkaa esteille, odotamme siis innolla mahdollista Jekun vauhti-vastaan-este skabaa (:

Nähkäämme jälleen,
OK

Ojasta allikkoon

Heipä hei vaan ystävät hyvät, Katja täällä taas rustailee muutamien päivien "toipumisen" jälkeen! Mitään vakavaa tuo ei tarkoita, ellei lasketa suurta turhautumista ja ärsytystä, lähinnä itseen ja toisaalta lihasten hitaaseen kehittymiseen. Enkä puhu nyt omista lihaksistani, vaikka voisivat nekin olla paremmassa kunnossa. Kyseiset lihakset kuuluvat viime tunnin treeniparilleni, jo melkoisen tutulle Jekulle.

Tunti jäi mieleeni hyvin ristiriitaisena ja siitä johtunee kirjoitusvaikeus. Teimme tunnilla paljon väistöjä, jotka Jekun kanssa kyllä onnistuivat melko hyvin. Jekku oli kuitenkin jo jokseenkin väsynyt edellisen tuntinsa jäljiltä, mikä näkyi työskentelyssä vähän väliä. Ja sekös turhautti ratsastajaa! Jälleen tuntui, että osa pidätteistä jätettiin armotta ilman huomiota, oikeaan kierrokseen taipumisesta ei ollut tietoakaan ja tasapaino haettiin meikäläisen pohkeesta. Liikettä johti Jekun lapa ja kun oma polvi vielä kiukutteli vanhaa vammaa, niin soppa oli valmis.

Siinähän se, tunnin kuvaus tiivistettynä:D Kuulemma väistöt sujuivat, laukat nousivat ja pysyivätkin (välillä) ja meno oli ylipäätään ihan katsottavaa. Selkään se ei kuitenkaan tuntunut siltä, vaikka myönnän olleeni tyytyväinen suurimpaan osaan tekemistämme pohkeenväistöistä sekä osaan laukannostoistakin. Jotenkin sitä vain monen viikon yhteistyön jälkeen haluaisi tunnin sujuvan paremmin, vaikka tiedostaakin hevosen olevan jo väsynyt. Kun Jekku kaiken lisäksi hoksaa mitä ollaan tekemässä ja koittaa napata tahtipuikot, esimerkiksi kaahailemalla kesken väistön kun tietää, että kohta nostetaan laukka, niin ei sitä menoa ihan koko tuntia jaksa. Mutta ensi viikolla uudet kujeet, katsotaan mitä tunti tuo tullessaan:)

Tuolla ht.netissä joku toivoi, että bloggaajat esittelisivät itseään. Muiden puolesta en lupaa mitään, mutta tähän loppuun voisin lyhyesti kertoa itsestäni. Eli olen 22-vuotias opiskelija, kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja Turkuun muuttanut pari vuotta sitten, vietettyäni välivuoden ulkomailla. Maatilan tyttö, joka tällä hetkellä asustaa kerrostalossa, kaipaa peltoja ja metsiä ja katselee ikkunasta puiston puita kahden kissan kanssa. Arki jaetaan avomiehen kanssa molempien opintojen ja töiden lomassa taiteillen. Liikunnasta huolehtii vuokrahevonen, jonka suloseurasta ja tammanoikuista saan nauttia kerrasta kolmeen tai jopa neljään viikossa. Sellaista elämää:)

-Katja

Kurvailua, kouluilua ja kaatosade

Pakollinen ruusukekuva :)

Viimeisen kerran jälkeen onkin tapahtunut paljon.

 Olen saanut uuden tuttavan Lean ja hankkinut taas kisakokemusta ihan molemmista lajeista.

 Lean kanssa kävimme kurvailemassa 60 cm junnuille avoimen luokan. Hiukan kyseenalaisen verkan jälkeen olin aivan varma että menemme maneesin seinästä läpi radalla. Pysyimme kuitenkin seinien sisässä ja saimme puhtaan radan hyvällä ajalla ! Sijoituttiin ykkösiksi muiden puhtaiden joukkoon, oli tosi hyvä fiilis näiden muutaman epäonnistuneen kisakokemuksen jälkeen.

 Lea on ollut minulle muutenkin positiivinen yllätys ja onhan se aikas luotettava estepuolella. (toisin kuin eräs alla mainittu karvanoppa.)

Muutaman ponista erossa vietetyn viikon jälkeen sain hänet takaisin; ja suoraan kisaradalle! Kävimme siis tuomarin sanoin "pyörimässä" läpi Helpon C:n prosenteilla 55 ja risat. Vaikka häntäpäässä oltiinkin, olin ihan tyytyväinen prosentteihin ja suoritukseen, meinaa toi keskittyminen mennä enemmänkin tohon radan muistamiseen kuin ratsastamiseen. Tosiaan tehtiin molemmissa "pysähdyksissä" yhdistettynä takaosan käännöstä ja pohkeenväistöä. Hups.

Fiilis oli hyvä siihen asti että kuulin äidin saamat prosentit kouluradalta. Hävisin prosentilla. Tämän nöyryytyksen johdosta olenkin lopettanut koulukisaurani ja siirtynyt sihteerin tehtäviin.

Vielä tietenkin pakko hehkuttaa Elinan ja ponin suoritusta, upea sijoittuminen Helppo B - luokassa!

Kaverikuva Luvialta.

Nyt olen myös saanut ponin tuntiratsukseni ja olemme puomeilleet sekä hypänneet jumppasarjaa, ihan ilman pukkeja, kieltoja tai kuskin heittoa. Suunta on siis ylöspäin.
 Eilen tiistaina puomeilimme tekemällä kulmia puomien avulla, sekä ravipuomeja, joissa keskimmäinen oli hieman maasta irti. Meitä oli aika paljon (9?) ja täytyy myöntää että keskittymiskykyni on niin minimaalinen, että jään katsomaan muita ja alan matkustaa. Loppuun saatiin kuitenkin jo hyviä pätkiä ja viimeinen laukkatehtävä sujui jo hienosti ja siihen oli hyvä lopettaa. Loppuravailut ja käynnit ja poni talliin syömään. Sai taas hyvällä fiiliksellä lähteä tallilta ja odotella ensiviikon hyppykertaa.


Hyvää loppuviikkoa ja onnistumisia tunneilla,
OK

Iloa marraskuun synkkyyteen

Mikäpä piristää marraskuun pimeydessä paremmin kuin ratsastus ja hevosten seura – ei varmaan mikään, sanoo tämä heppahullu täti. Olen saanut viikon sisällä nauttia kahdesta tosi kivasta tunnista jotka ovat olleet mannaa ikävän flunssakauden ja työstressin jälkeen.

Olin poikkeuksellisesti tunnilla viime perjantaina ja ratsastin Ellillä. Saimme pitkästä aikaa tehdä alkuverryttelyn omaan tahtiin, molempiin suuntiin ja kaikissa askellajeissa. Joskus vuosia sitten näin toimittiin aina, eikä se niin ihmeellistä ollut. Nyt itselläni oli kyllä hieman vaikeuksia seurata muiden työskentelyä ja väistellä eri suuntiin laukkaavia ratsukoita. Hauskaa ja opettavaista, itse tosin päästin Ellin liian helpolla ja enemmänkin jolkottelimme muiden mukana…

Teimme sitten väistöjä keskihalkaisijalta uraa kohti, ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta nostettiin uralle päästyä laukka. Ensin emme Ellin kanssa saaneet ollenkaan kunnollisia ristiaskelia aikaiseksi, mutta suoritus parani loppua kohden ainakin vähän. Olimme muutenkin aluksi vähän eri paria jotenkin, jalkani heiluivat holtittomasti kyljissä eikä kädetkään pysyneet aloillaan. Mutta kun olimme tahkonneet 45 min niin yhteistyö alkoi sujua oikeinkin kivasti. Tykkään Ellin reippaudesta (vaikka se välillä saattaa olla turhankin vauhdikas), eikä se tunnu yhtään niin kulmikkaalta ratsastaa kuin mitä se kesällä vielä oli. Ja väitän että karsinassa ärhentelevän kiukkuisen kuoren alla on oikeasti rapsutuksista ja lässytyksistä tykkäävä vähän epävarma tammaparka J

Eilen tiistaina ratsastin Karinalla, joka myös oli kiva kokemus. Teimme Heidin edessä olevaan kulmaan kymmenen metrin voltin maapuomien avulla. Puomien tarkoitus oli osoittaa voltin oikeaa kohtaa ja kokoa. Harjoitus oli tosi hyvä, oli välillä hankalaa ohjata hevonen täsmälleen puomien keskelle. Teimme harjoituksen laukassakin, hyvin onnistui ja kivaa oli! Eija ja Jekku joutuivat todelliseen tehotreeniin, kukin Jekulla ratsastanut voi kuvitella millaista on yrittää saada Jekku laukkaamaan pienehkön voltin puomien yli… Eijan hermot kestivät hienosti vaikka Jekku oli vakaasti päättänyt ohittaa puomit sisäkautta.

Karinan kanssa oli kiva seurustella tunnin jälkeen karsinassa. Tämä on varmaan se asia, mikä erottaa tavallisen harrastajan ja heppahullun toisistaan. Tavallinen harrastaja vain riisuu hevosen varusteet ja vie ne paikoilleen, mutta heppahullu löytää itsensä juttelemasta hevoselle poski poskea vasten ja jopa pusuttelemasta hevosparkaa päin turpaa (ei varmaan kovin rentouttavaa saaliseläimelle…) J J

Kirjoitteli Salla

Kamalan ihana ratsastus

Hupsista heijaa, viikko hujahti taas niin nopeasti, hyvä kun perässä pysyi! Taidankin rustailla lyhyesti kahden tunnin tapahtumat, jottei vaan jää hurjia juonenkäänteitä pimentoon;)

Yhteistyömme Jekun kanssa on jatkunut edelleen ja jos vaikka ennen tuntia ajattelisinkin, että voisin seuraavaksi kokeilla jotakuta toista, niin tunnin jälkeen olen taas niin Jekun lumoissa, etten halua yhteistyöstämme luopua ollenkaan! Niin kävi viime viikolla ja niin kävi tänään. Kamalan ihana Jekku.

Viime viikolla aloitimme tunnin tekemällä väistöjä uralta kohti keskihalkaisijaa ja takaisin uralle. Jekku aloitti väistöt hienosti, mutta paluu uralle tuntui aina jäävän puolitiehen ja Jekku pyrki laiskottelemaan kulman. Ohjatkin olivat vähän väliä solmussa, kun koitin saada hevosen vietyä uralle saakka väistössä, valmiina taipumaan kulmaan ilman kiemurtelua ja lapa edellä puskemista. Vaikeaa, vaikeaa, sillä ongelmanani on, että usein vien ensin vaistomaisesti käden sään yli mielummin kuin levitän sitä sivulle. Sivulle vievä käsi tuntuu Jekun kanssa aiheuttavan sen, että lapa karkaa edellä ja perässä kääntyy koko hevonen, oli ulko-ohja miten päin tahansa, kun taas sään yli viemällä kääntyy niskasta pelkkä pää. Treeni jatkuu...

Raviväistöjen jälkeen teimme harjoituksen niin, että uralle palattua nostettiin laukka ja jatkettiin laukkaa uraa pitkin (vai sekoitankohan nyt johonkin toiseen tuntiin?) Joka tapauksessa team K&J sai ohjeen jäädä laukkaamaan suurta pääty-ympyrää, ja muutamat onnistuneet nostot saatiinkin aikaiseksi! Tunnin loppupuolella ratsastimme vielä ravipuomeja, ensin peräkkäin kolme puomia, niiden jälkeen voltti ja voltilta vielä kahden puomin yli keskihalkaisijaa pitkin. Jekun kanssa kolistelimme puomeista vähemmän tyylikkäästi, kunnes Miran komennot lopulta pääsivät aivoihini saakka ja sain katseeni hinattua pitkälle eteen ja ylös ja sitä myöten istunnan tasapainoon niin, että Jekun oli helppoa liidellä yli esteiden - tai siis puomien;)

Ja sitten lennosta vaihto tämän viikon tuntiin!

Tällä kertaa työskentelimme pääosin kahdella isolla ympyrällä tehden taivutuksia. Ensin taivuteltiin hevoset hyvin sisäpohkeen ympärille. Ympyrän kaarella maneesin keskiosassa tehtävänä oli ratsastaa hevosen takajalat hieman ympyrän ulkopuolelle. Kamalan ihana Jekku oli sekä kamala että ihana. Ilmeisesti väsymystä oli ilmassa, sillä vauhtia tuntui taas olevan liikaa eivätkä pidätteet meinanneet mennä läpi. Muutaman kerran taisi lipsahtaa voimasana jos toinenkin ja Jekku sai seistä nököttää hetken nenä maneesin seinää vasten, kun kyllästyin höyryveturikyytiin. Matka kuitenkin jatkui ja suurimman osan tunnista Jekku käyttäytyi nätisti, mitä nyt kaahaili toisten takamuksissa kiinni, kaikista tekemistämme volteista huolimatta (pahoittelut siitä).

Ympyrällä taivutimme hevosia myös ulospäin, tarkoituksena saada alle banaanin muodossa kulkeva ratsu. Ihan siihen muotoon saakka tuskin Jekun kanssa pääsimme, mutta kun tuli aika nostaa tästä taivutuksesta suoristamisen kautta laukka, niin hurraa, Jekkuhan nosti laukan!! Joka kerta! Tai no, pari kertaa taisi "huonoon" suuntaan laukannostoyritys hajota V5-raviksi, mutta hällä väliä siinä vaiheessa. Välillä laukka kesti puolikkaan ympyrän, välillä koko pääty-ympyrän ja kerran jopa useamman kierroksen! Melkoista menoa.

Tunnin jälkeen totesin, että Jekku oli jälleen aivan ihana - ja aivan kamala. Kun Jekulla vauhti yltyy, itselläni istunta huononee, takapuoli on irti satulasta eivätkä pidätteet toimi. Täytyy taas irvistellä keskittyneesti, että pääsee takaisin rytmiin ja saa kunnon kontaktin hevoseen. Ärsyttää ja tekisi mieli potkia seiniä. Kun sitten irvistely tuottaa tulosta ja istunta löytyy, Jekkukin rauhoittuu ja keskittyy tehtävään ja ärsytykseni on tiessään. Sitä hymyilee hölmönä ja fiilis on mahtava; mehän osataan!

Että ottaa nyt tästä selvää ja kuvailla lyhyesti, kun kotona kysytään miten ratsastustunti meni. Kamalan hyvin? Niinpä niin. Vaan kivaa oli taas!

Katja

Siirtymisiä ja pysähdyksiä

Edellisen flunssaratsastuksen jälkeen olin viime viikolla menossa tunnille aivan eri fiiliksellä. Vaikka nuha edelleen vaivasi, olin pirteämpi ja innoissani, etenkin kun työparinani oli edelleen Jekku. Tunnille oli tulossa kahdeksan ratsukkoa, mutta tällä kertaa sekään ei haitannut yhtään. Voisi siis sanoa, että olin jo etukäteen päättänyt, että tällä tunnilla onnistuisimme!

Tunnin aiheena olivat siirtymiset. Ensin aloitimme tekemällä pitkille sivuille pysähdyksiä. Pysähdyksessä hevosen tuli pysyä suorana, pysähtyä kunnolla mutta olla silti valmis lähtemään taas merkistä reippaasti liikkeelle. Liikkeelle lähtö ei Jekulla ollut ongelma ja pysähtyminenkin sujui yllättävän hyvin, mutta takapää pyrki aina karkaamaan uralta keskelle. Välillä myös pidätteeni venyivät liian pitkiksi ja Mira ehtikin monta kertaa huomauttaa sisäohjasta. Mielestäni Jekku kuitenkin kuunteli hyvin ja yritti kovasti tehdä mitä pyysin - pitkälle sivulle mahtui useampi pysähdys ja päätyihinkin yksi.

Seuraavaksi teimme siirtymisiä ravista käyntiin. Pitkälle sivulle oli mahdutettava vähintään yksi käyntiosuus, vaan onnistuimmepa välillä tekemään niitä jopa kaksi! Välillä taas siirtyminen jäi aivan suoran loppuun, kun jarrut hetkellisesti menettivät tehonsa. V5-ravia ei kuitenkaan tunnin aikana tulllut kuin kerran tai kaksi, joten olin enemmän kuin tyytyväinen. Välillä Jekku kiskaisi päänsä alas saaden ratsastajansa hetkellisesti  irti satulasta, ja tunti olikin yhtä hymynsekaista irvistelyä. Hymyä siksi, että työskentely Jekun kanssa oli jälleen kertakaikkisen mahtavaa, ja irvistelyä siksi, että se auttoi minua keskittymään ja sain takapuoleni pidettyä satulassa. Melkoista keskivartalotreeniä, jälleen kerran.

Tällä kertaa emme laukanneet ollenkaan, mikä ei kumma kyllä harmittanut yhtään. Siirtymisissä ja oman istunnan valvonnassa riitti työstämistä, ja lottovoitto oli, kun harjoituksessa uralta keskelle kääntäessä teimme lähes täydellisen pysähtymisen ravista paikoilleen, peruutimme muutaman askelen ja jatkoimme suoraan takaisin raviin. Mahtavaa huomata, miten Jekku kehittyy koko ajan ja miten itse kehittyy ratsastamaan Jekkua.

Kehityksellistä viikkoa!
Katja

Henkisiä hyppyjä

Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto suosittelevat kirjassaan Itsestään lukijaa tekemään kerran vuodessa jotakin sellaista, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Olin juuri lukenut tämän, kun tuli seuraestekisoihin halukkaaksi ilmoittautumisen aika. Mieli teki kokeilemaan, mutta toisaalta ajattelin sen olevan noloa. Olen aikuinen, en ole hypännyt paljon, en ole koskaan ollut kilpailuissa. Päätin suhtautua asiaan, kuten kuvittelisin lapsiratsastajan tekevän. Ekat kisat on ekat kisat sekä kymmenvuotiaalle että keski-ikäiselle.      

Jännitin kisoja siis jo ilmoittautumisvaiheessa, ja mietin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi. Rauhoittelin itseäni ajatuksella siitä, että olen hypännyt syksyn aikana Ansalla monta kertaa. Vaikka kaikki ei ole aina aivan nappiin mennytkään, on Ansa kuitenkin osoittautunut kaikin puolin oikein fiksuksi hevoseksi. En minä yksikseni pärjäisikään, mutta Ansan kanssa uskaltaisin kokeilla.

Aamulla poljin tallille. Ajattelin, että viiden kilometrin pyöräily lämmittää lihaksia ja rauhoittaa mieltä. Tallissa Ansa oli aivan kuten minä tahansa päivänä ja se rauhoitti minua lisää. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä meditatiivisemman olon hevosten läsnäolo minulle antaa. Yritin käyttää tätä hyväkseni ja harjata Ansan rauhassa oikein siistiksi. Kun lähdimme verryttelyradalle ja astuimme hiljaisesta tallista ulos, oli Ansan hämmästys käsin kosketeltavaa: ”Ai tällaistako täällä tänään onkin! Kuulutuksia, pillin vihellyksiä ja paljon laukkaavia ratsuja!” Olin tainnut onnistua hillitsemään itseni koko aamun, koska vaikutti siltä, että hevonen ei ollut aavistanut mitään normaalista poikkeavaa tapahtuvan. 

Heti kun nousin selkään, alkoi kaatosade. Sattuneesta syystä en kuitenkaan ehtinyt kiinnittää huomiota lokakuisen sateen läpimäräksi kastelemiin vaatteisiin. Ansaa alkoi verryttelypaikan tunnelma kuumottaa aika äkkiä. Tyydyimme rauhallisiin taivutteluihin ja temponvaihteluihin sekä hyppäämään pikkuisen ristikon molempiin suuntiin kerran, vaikka Ansa olikin välillä sitä mieltä, että suihkumoottori kintereissä sopisi tilanteeseen paremmin. 

Radalle päästyämme kolme ensimmäistä estettä meni kohtuullisesti ja päässäni ehtivät soida Miran sanat edelliseltä päivältä: ”päästä käsi eteen, älä olkapäitä”. Neljännen esteen lähestyessä huimaa vauhtia tuli mieleeni, että olisi sittenkin pitänyt aloittaa verryttely tuntia aiemmin. Viidennellä esteellä kaikki kalliit neuvot olivat jo unohtuneet, ja asiat taisivat mennä pieleen heti sisääntulotiestä alkaen. Esteen jälkeen oli vähällä, etteivät tiemme hevosen kanssa eronneet kokonaan. Olin kyllä itse menossa oikeaan suuntaan, mutta taisin unohtaa kertoa sen Ansalle. Viimeiset esteet mentiin onneksi jotakuinkin yhdessä tuumin.

Tavoitteeni kilpailussa oli muistaa rata ja ratsastaa se kokonaan läpi joutumatta hylätyksi. Se toteutui. Tuntui hauskalta kokeilla jotakin uutta. Tuntui virkistävältä kokea pientä kilpailuhenkeä, vaikka tavoitteeni eivät sijoittumiseen liittyneetkään. Ihanalta myös tuntui hevosen läsnäolon rauhoittava vaikutus. Parasta oli kuitenkin se, että saatoin luottaa Ansaan.

Nyt odotan, että pääsen harjoittelemaan lisää.  Kisoihin osallistun seuraavaksi sitten, kun osaan jo jotakin enemmän. 

Uusia kokemuksia kaikille,

Outi

Flunssaratsastusta

Viime kertainen tunti ei alkanut ihan parhaissa merkeissä, kun saavuin tallille flunssaisena ja päänsärky takaraivossa jyskyttäen. Arvelin päänsäryn helpottavan, kunhan saisin raitista ilmaa ja muuta ajateltavaa, vaikka valitettavasti näin ei kyllä käynyt. Olin kuitenkin erittäin iloinen todetessani, että työskentely Jekun kanssa jatkuisi! Kuten Sallakin edellisessä kirjoituksessaan sanoi, Jekku ihastuttaa ratsastajan itseensä.

Tunnilla ratsastimme voltteja sekä kaarevaa uraa. Kaarevan uran puolivälissä oli tötteröt, joiden välistä täytyi kulkea ja hieman myöhemmin toisen tötterön ympärille tehtiin lisäksi voltti. Jekku oli alusta alkaen sitä mieltä, että on ihan ok jyrätä toisen tötterön yli ja sen jälkeen kurvata voltti lapa edellä. Tällä kertaa tuntui, että mikään mitä pyydän ei oikein meni läpi. Pohje ei auttanut, ohjasotteet eivät auttaneet, pidätteet eivät tehonneet... Melkoista menoa siis! Suuri syy sekoiluumme oli omassa jaksamisessa, V5-ravi ei juurikaan helpottanut jyskytystä päässä;) Jotenkin silti jaksoimme yrittää, ja onneksi sentään aivan koko aikaa ei kaikki mennyt pieleen.

Laukannostoissa palasimme taas ensimmäisen yhteisen tuntimme tasolle. Kaarevan uran voltilta paluun jälkeen nostettava laukka sai Jekun ryntäilemään miten sattuu ja Miran ohjeistuksesta teimmekin käyntiinsiirtymisen aina voltilta palatessamme, ennen nostoa. Saimme aikaan vain muutaman onnistuneen noston, eikä laukan ylläpitäminenkään oikein onnistunut. (Alkaapa kuulostaa kerta kaikkisen toivottomalta tunnilta!) Lisäksi tällä kertaa maneesi tuntui todella ahtaalta, vaikka tunnilla olikin normaali kahdeksan ratsukkoa.

Tunnin lopussa Mira totesi, että Jekku oli aikaisemmalla tunnilla ollut erittäin esimerkillinen - kunnes oli loppuvaiheessa väsähtänyt eivätkä laukatkaan olleet enää nousseet. Tahmea yhteistyömme ei siis onneksi ollutkaan aivan täysin omaa vikaani, vaan Jekkukin oli jo väsynyt ja yritti korvata työskentelyn hurjalla vauhdilla. Näin ollen tunnista jäi jälleen hyvä mieli ja ihastukseni Jekkuun palaa edelleen vahvalla liekillä.

Flunssavapaata tulevaa viikkoa toivottelee
Katja

Pääty-ympyröitä ja siirtymisiä

Tiistain tunnillamme keskityimme aluksi pääty-ympyröiden oikeaoppiseen ratsastamiseen kaikissa askellajeissa. Ratsastin jälleen Dinolla, ja se uskoi melko kiltisti puolipidätteeni ja taivutusyritykseni. Heidi luennoi meille puolipidätteiden tärkeydestä – hyvin ratsastettu ympyrä voi vaatia jopa 30 puolipidätettä ympyrän aikana, uskokaa tai älkää. Ei tietenkään aina eikä silloin kun yhteistyö sujuu mallikkaasti, mutta määrä osoittaa hyvin sen että ympyrällä pitää koko ajan kääntää ja taivuttaa.

Miten voikin olla niin raskasta laukata ynpyrällä, jestas sentään. Dino tosin on aika jähmeä kaveri, mutta otin avukseni kannukset ja mielestäni laukkasimme ihan kohtuullista tahtia. Hengästyin tosissani kuitenkin, eli tunti meni ajoittain urheilun puolelle J Lopputunnista nostimme vielä jalustimet kaulalle ja teimme käynti-ravi-siirtymiä edelleen ympyröillä, eli tuli lihasjumppaakin kaupan päälle. Hyvä niin!

Vaikka harjoitukset olivatkin periaatteessa yksinkertaisia, olin jälleen niin keskittynyt, että unohdin täysin muut murheet (kuten työpaikalla käynnissä olevat yt-neuvottelut…). Ihana olotila! Mutta keskittyneisyydestä huolimatta ainakin itselläni on usein todellisia vaikeuksia kuunnella mitä Heidi ohjeistaa. Lähes aina käy niin, että kun Heidi kertoo, millainen tehtävä on tulossa ja miten on tarkoitus ratsastaa, en osaa sitä heti alkaa toteuttamaan vaan tuppaan kääntymään väärän kirjaimen kohdalta tai teen voltin väärään suuntaan tms pöhköä. Herää vain kysymys, että mihin sitä sitten uppoutuu, ilmeisesti enemmänkin hevoseen kuin opetukseen. Vasta kun kuulen ohjeet toista tai kolmatta tai ties kuinka monetta kertaa, alkavat ne mennä läpi. Merkillinen ilmiö, vaikka oppimaanhan tunnille on tultu ja kaikki puhumme suomen kieltä – jokin oppimishäiriö vaivaa kaiketi, heh.

Ilmeisesti muutkin olivat tyytyväisiä tuntiinsa, mitään suurempia ongelmia ei kellään näyttänyt olevan. Outi ainakin oli tällä kertaa tosi tyytyväinen Lenttuun vaikka odotukset eivät tainneet olla kovin korkealla, ja Sari tuntuu aina olevan Reksin kanssa hyvin yhteistyössä. Itse ratsastin ympyrällä pitkään Ansan takana, ja sekin on kyllä niin söötti mennessään kauniissa muodossa.

Kirjoitteli Salla

Syysmyrskyn keskellä

Täytyypä kommentoida heti alkuun, että oli tosi hauska lukea Katjan kirjoituksia Jekulla ratsastamisesta. Tunnistin fiiliksen, koska itse ihmettelin (ja ihastelin) Jekun persoonaa ja vauhtia aiemmin syksyllä pariin otteeseen. Mikä siinä onkin, että vaikka sen kanssa ei pysähdykset ja laukannostot välillä onnistu ja vauhti kiihtyy hurjiin mittoihin, on siitä kuitenkin tykättävä tosissaan. Olen samaa mieltä siitä, että Jekun kanssa on mahdollista saada todellisia onnistumisen kokemuksia, vaikka aluksi voi tuntuakin epätoivoiselta. Muutama viikko sitten myös Sari oli Jekulla ratsastamisen jälkeen aivan ”liekeissä” ja naama messingillä, kun yhteinen sävel löytyi. Eli Jekulla taitaa olla taipumusta ihastuttaa ratsastajiaan!

Eilen illalla myrskysi melkoisesti, onneksi maneesi pysyi koossa J Hevoset eivät välittäneet sateen ropinasta tai tuulen vihmomisesta vaan kaikki 8 ratsukkoa käyttäytyivät mallikelpoisesti. Itse ratsastin Dinolla josta en ole koskaan tykännyt, mutta nyt tämä asenteeni alkaa pikkuhiljaa muuttumaan. Ainakin vähän. Olen tahkonnut sen kanssa pari tuntia ja se on ollut jopa oikein mukava, laiska kylläkin mutta ihan peruskiva. Eilen karsinassa se käyttäytyi vähemmän possumaisesti kuin yleensä, mitä nyt pääni jäi jotenkin seinän ja Dinon väliin kun sillä on tapana tuuppia ja litistellä ihmisparkaa. Karata se ei sentään yrittänyt, sekin on mahdollista.

Teimme koko tunnin kaarevia uria, eli ratsastimme kulman jälkeen keskihalkaisijalle jossa hevonen piti suoristaa, ja sitten kääntää takaisin uralle. Teimme harjoitusta kaikissa askellajeissa ja se toimi sikäli hyvin, että mahduimme kaikki ratsastamaan eikä jonottaa kauheasti tarvinnut. Tai voihan olla että reippaampien hevosten ratsastajat olivat eri mieltä…

Dinossa minua on arveluttanut se, että se tuntuu jotenkin erityisen itsepäiseltä ongelmatilanteissa. En oikein ymmärrä mokomaa ratsua joka on ensin tosi laiska mutta saattaa sitten yhtäkkiä sännätä kentän toiseen nurkkaan. Sitä on vielä aika vaikea saada pysähtymään jos se päättää tehdä pyrähdyksen, ja se tuntuu vähän kammottavaltakin. Mutta täytyypä sanoa, että näin muutaman ratsastuskerran jälkeen suhtaudun siihen nyt eri tavalla, vaikkei se edelleenkään suosikkeihini kuulu. Ja onhan se menestynyt hienosti kisoissakin, joten osaamista löytyy. Ainakin omaan ratsastamiseeni vaikuttaa kuitenkin suuresti se, mitä mieltä hevosesta olen. Jotenkin sitä itsekin yrittää enemmän ja on otollisemmassa mielentilassa oppimisen kannalta, kun alla on heppa johon on tykästynyt.

Onnistuneita ratsastuskertoja kaikille toivottaa Salla

Rakkaustarina

Heipä hei taas! Toivottavasti muutkin blogikirjoittajat palaavat kertoilemaan kokemuksistaan, etten ihan yksinäni täällä puhele, ja tämän tekstin jälkeen seuraavaan onkin sitten pari viikkoa:)

Tallille saapuessani teki mieleni hihkaista riemusta: saisin ratsastaa taas Jekulla! Vaikka viime kerran mustelmat eivät aivan täysin ehtineetkään parantua, oli viikon tauko tehnyt tehtävänsä ja motivaatio työskentelyyn Jekun kanssa oli kohdillaan. Karsinassa odottikin Jekku omana veikeänä itsenään, kovasti kiinnostuneena kaikesta mitä tein. Kiire työn touhuun oli pojalla kova, mutta maneesiin päästyämme Jekku malttoi seistä paikoillaan jalustimien pituuden säätämisen ja selkään nousun ajan. Viime viikolla vyön kiristäminen selästä ei yksin onnistunut, sillä Jekulle tuli siinä vaiheessa jo hoppu; tällä kertaa ruuna seisoi rauhassa paikoillaan, vain korvat kääntyilivät sinne tänne.

Aloitimme Jekun kanssa lämmittelykäyntien aikana rauhallisuusharjoitukset. Teimme paljon pysähdyksiä ja koitimme saada käynnin rauhalliseksi ja tasaiseksi. Tällä kertaa olin itse työskentelyssä mukana eri asenteella, vauhtiosuus kun oli jo selvitetty viime viikolla. Vauhtia ei siis enää tullut jännitettyä, vaan keskityin täysillä istuntaan ja nyrkkien ja sormien liikkeeseen.

Alkukäyntien jälkeen teimme kääntämisharjoituksia johtavalla ohjasotteella. Hyvistä "puikoista" huolimatta Jekku koitti välillä työntyä käännöksestä lapa edellä eikä mahdollisuuksia satulassa laiskotteluun ollut. Hyvä niin, sillä koko tunnin ajan olin tyytyväinen ja innostunut, eikä vähiten siksi, että työskentely tuotti koko tunnin ajan myös tulosta. Toisinaan tietysti vauhti karkasi lapasesta ja jouduin keräämään Jekkua voltille ihmetellen, missä vaiheessa istuntani ehti muuttua ja kädet jähmettyä, eivätkä ne voltitkaan aina olleet yhtään niin pyöreitä, mutta yleisesti ottaen koko tunti oli mahtava!

Laukkaosuudessa tehtävänä oli tehdä lyhyen sivun ensimmäiseen kulmaan voltti, ratsastaa sen jälkeen maapuomin yli ja nostaa laukka, jota jatkettaisiin toiseen päätyyn ympyrälle ja edelleen vielä toisen pitkän sivun puoleen väliin. Voi onnea ja iloa, kun Jekun kanssa laukka nousi molempiin suuntiin, useamman kerran! Meno oli hurjaa ja vaikeinta oli saada itsensä luottamaan, että hevonen ei kaadu vaikka melkein kyljellään laukkaakin. Mutta voi, miten kivaa oli! Tunnin lopussa jaoin Jekulle rapsutuksia ja kehuja, niin hienosti poika tsemppasi koko tunnin.

Tässäpä sen taas huomaa, miten yhteinen sävel vaikuttaa. Vaikka hevonen ei olisikaan täyden kympin osaaja, niin jos kemiat kohtaavat on vähän alemmankin tason työskentely todella mielekästä ja palkitsevaa. Ennen kaikkea, tekemisestä jää hyvä mieli ja onnistumisen ilo.

Lomalle lomps,
Katja

Vauhtitasapainottelua

Koska edellinen tunti on vielä erittäin hyvin mielessä ja lihasmuistissa (heh heh, tästä lisää myöhemmin), päätinkin olla reipas ja raportoida nyt enkä ensi viikolla:)

Saavuin tallille kerrankin oikein hyvissä ajoin jo ennen puolta. Viime viikolla Ellin ollessa jo edellisellä tunnilla ehdin itse seurailla edellisen ryhmän työskentelyä, ja huvittuneen epäuskon vallassa muutaman muun katsojan kanssa seurasimme Jekun vauhdikasta menoa. Noh, huvittunut epäusko iski eilen takaisin, kun listalla nimeni oli Jekun kohdalla. Hurjaa!

Karsinassa Jekku oli oikea herttaisuus, perussuokki, joka muistuttaa hyvin paljon perheeni omaa suokkiruunaa. Tulimme siis heti hyvin toimeen ja ihastuin Jekun olemukseen. Ehdimme jo hetken luulla tunnin olevan kentällä, mutta laskeutuva hämärä paimensi meidät maneesiin. Seitsemän muuta ratsukkoa hieman mietityttivät, ja meinasin heti alkutunnista pyytää anteeksi mahdollisesti aiheuttamiani häiriötilanteita - niiltä kuitenkin onneksi vältyttiin!

Nostimme tunnin ajaksi jalustimet ylös, sillä tarkoituksena oli treenata tasapainoa. Käännyimme lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, teimme pysähdyksen ja jatkoimme matkaa. Selkeän pysähdyksen saaminen Jekun kanssa vaati keskittymistä, sillä liian usein huomasin jääväni vetämään ohjia, jolloin Jekku joko vain jatkoi matkaa tai lähti kiihdyttämään. Muutaman kerran jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua käynnissä, mitä nyt valuimme linjalta ulos ja kiemurtelimme enemmän tai vähemmän vinossa takaisin. Muuten meno oli kuitenkin mukavaa ja vauhdista huolimatta Jekku oli kaikessa touhottavuudessaan melkoisen suloinen.

Seuraavaksi oli vuorossa siirtyminen raviin. Mira halusi meidän keskittyvän keventämiseen eikä laiskottelua sallittu. Taisin aiheuttaa naurunpurskahduksia sekä katsojissa että Mirassa, kun kiitin tästä miellyttävästä ensituttavuudesta Jekun kanssa - heti ilman jalustimia. Todellisuudessa, vaikka suuri osa huomiostani keskittyi ihan vain Jekun vauhdin säätelyyn, oli vauhti myös tehokas kannustin hyvän tasapainon löytämiseen. Muutaman kierroksen välein oli kuitenkin pakko hidastaa hetkeksi käyntiin, etenkin kun Jekku toisinaan sai hienon idean kiihdyttää ravinsa vauhtiin, jossa istuminen ja keventäminen vaativat kaiken energian. Kaiken kaikkiaan tuntui, että ensimmäiseksi kerraksi Jekun kanssa yhteistyömme sujui aika hyvin! En tosin tiedä, johtuiko pelkästään meistä, mutta katsomolla tuntui olevan aika ajoin hyvinkin hauskaa... :)

Kun tuli aika laukkaosuudelle, Mira antoi tiimille K&J luvan laskea jalustimet alas. Tässä vaiheessa oli jo aistittavissa jonkinlaista särkyä sisäreisissä... Ajatuksena oli nostaa laukka pääty-ympyröille ja ravata pitkät sivut. Sain Jekun kanssa aikaiseksi yhden onnistuneen laukannoston, mutta sen jälkeen oli todettava, että en vain osaa. Jekku alkoi nopeasti ennakoida tehtävää, karkasi kaarteista sisälapa edellä ja puski ravilla läpi nostoyrityksistäni. Kokeilimme vielä muutamia kertoja, mutta sitten annoin periksi - turha kaahata epämääräisesti, kun homma ei toimi! Toisinaan tekee hyvää myöntää, että nyt en vain osaa.

Lopuksi vielä keventelimme hevoset rennoiksi ja sitten olikin aika kääntyä keskelle kaartoon. Jekku oli tuttavuutena oikein mukava ja kunhan vauhtiin pääsi mukaan, ei meno itsessään päätä huimannut. Ensi kerralla, mikäli sen saamme, toivottavasti laukkakin jo nousee! Tunnista jäi oikein hyvä mieli:)

Ja se lihasmuisti... Jo illalla tunnin jälkeen molempia reisiä koristivat isot mustelmat ja punaiset pitkänmalliset läiskät. Onneksi on aikaa toipua ennen ensi kertaa;)

Katja

Liikennesääntöjä maapuomeilla

Viime viikon tunnilla sain parikseni jälleen Ellin, joka löytyikin maneesista työn touhusta. Edellisen ryhmän lopettaessa vaihdoimme ohjat ja kiipesin pirteältä vaikuttavan ratsuni satulaan. Maneesin katsomopäätyyn oli ympyrälle sijoitettu kolme maapuomia, joiden avulla oli tarkoitus saada pidennettyä hevosen askelta. Ensimmäisillä kerroilla Elli yllätti kiilaamalla puomien ohi ja vaatikin keskittymistä pysyä oikealla radalla sekä pidentää askelta. Eipä se tainnut ihan heti alkaa sujua... ;)

Tällä kertaa tuntui, että tiimimme yhteistyö taipumisen osalta oli huomattavasti parempaa kuin edellisellä kerralla, joten saatoin keskittyä enemmän askelten pituuteen. Jos vaikka sainkin puomeilla homman toimimaan, niin uralle palatessa en "palauttanut" Ellin askelpituutta ja vaikutus oli siis kuta kuinkin yhtä tyhjän kanssa. Noh, yritetään, yritetään!

Jossain vaiheessa ilmeisesti aloimme onnistua, sillä kun tuli aika nostaa puomiympyrältä laukka, saimme Ellin kanssa aikaan enemmän onnistuneita kuin epäonnistuneita nostoja! Ympyrän jälkeen saikin istua pitkän sivun Ellin lennokkaassa laukassa, tehdä toiseen päätyyn voltin ja ravata toista sivua jälleen takaisin puomiympyrälle.

Harmi kyllä, edelleenkään en Ellille sen kummemmin syttynyt vaikka mitään pahaa sanottavaa ei ole. Täytynee olla kuitenkin tyytyväinen, että yhteistyö sujuu ilman niitä kipinöitäkin, ja mistäs sitä tietää, kenen kanssa hikoillaan seuraavaksi! :)

Kauniin ruskan lumoissa,
Katja

Voltteja Bondilla

Tiistaina pääsimme nauttimaan raittiista ilmasta ja tilasta kun ratsastimme kentällä mitä hienoimmassa syyssäässä. Tunnilla oli kahdeksan ratsukkoa, mutta eipä sitä kauheasti huomannut kun ratsastimme tavanomaista isompaa uraa.

Ratsastin pitkästä aikaa Bondilla – voi sitä papparaista. Karsinassa hän on hurmaava rapsutuksille perso seuralainen, ei merkkiäkään entisestä vihaisesta pomottelijasta. Mutta ratsastaessa Bond tuntuu lähinnä FatBoylta – sama kuin yrittäisi saada säkkituolin liikkeelle lihasvoimalla. Kyllähän hän raippaa uskoo, mutta meno löpsähtää heti seuraavassa kulmassa, tai voltilla kuten tällä kertaa kävi. Kun vielä itse olen ratsastajana aika laiska ja lötköpötkö, olin jo alkutunnista maitohapoilla ja hengästynyt.

Teimme koko tunnin volttiharjoituksia, ensin käynnissä ja ravissa jokaiseen kulmaan voltit ja laukassa sitten voltti joka toiseen kulmaan. Volttien välillä piti tehdä käyntiin siirtymä. Tunti sujui kohtuullisen mallikkaasti, vaikka HK Areenalle virrannut jääkiekkoyleisö saikin aikaan normaalia enemmän meteliä eli pärinää ja tööttäilyjä. Bond olisi liirannut mielellään voltilta ulospäin, ja sitä korjatessani ulkoavuilla se kaatuikin sitten sisäänpäin niin että sai olla tarkkana ettei voltista tullut soikiota.

Jekku oli tällä kertaa Sarin kanssa selvästi aiempaa maltillisempi ja laukkavoltitkin onnistuivat, joskin vauhti muutamaan kertaan kiihtyi huimaksi. Me yritimme Bondin kanssa auttaa tunkemalla Jekun eteen pariin otteeseen… Lissu meni varsinkin lopputunnista tosi hienosti, se on upea lennokkaine askelineen menneessään kauniisti muodossa. Teijan naama loisti J

Tässä muutama kiva kuva parin viikon takaiselta tunniltamme.

Päivi ja Partek, Eija ja Karina

 

Sari ja Ansa

Teija ja Lissu

Mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa kaikille t.Salla

Voltteja ja väistöjä

Jopas ehtikin vierähtää melkein viikko viime tunnista! Lista kertoi tiimini toisen osapuolen olevan Elli, joka karsinassa koitti väittää olevansa pomo. Aluksi rapsuteltiin ja juteltiin Ellin vuoroin kuunnellessa tarkasti ja vuoroin narisuttaessa hampaitaan. Lyhyen tutustumisen jälkeen laitoin Ellin kiinni, jotta tunnille valmistautuminen sujuisi hieman helpommin ja nopeammin. Hieman kiirehtien ehdimme valmiiksi ajoissa, ilman ongelmia.

Tunnin tehtävinä olivat edelleen volteilla taivutukset sekä uutena lisänä pohkeenväistöt. Aluksi verryttelimme hevosia volteilla ja pohkeenväistöillä käynnissä. Elli tuntui taipuvan ja väistävän hyvin ja oli muutenkin ratsastaessa aivan eri hevonen kuin tallissa hoitaessa. Hetken harjoiteltuamme siirryimme jatkamaan samaa ravissa. Elli tuntui pitävän turpaansa jatkuvasti hieman koholla, mutta taipui ja väisti ravissakin nätisti ja askeliin oli helppo istua.

Ravissa teimme pitkille sivuille väistöharjoitteet niin, että kulmasta aloitettiin väistö keskihalkaisijalle ja takaisin uralle tehden kulmaan voltin. Sama toistettiin toisella pitkällä sivulla. Edetessämme laukkaharjoitteeseen lyhyeltä sivulta käännyttiin keskihalkaisijalle, väistettiin pitkälle sivulle tehden heti uralle palattua pienen voltin, jolta nostettiin laukka. Samaan päätyyn tehtiin vielä laukkavoltti ja laukkaa jatkettiin toiseen päätyyn pienelle ravivoltille, jonka jälkeen käännyttiin taas takaisin keskihalkaisijalle aloittamaan koko "rata" alusta. Tiimillämme meinasi olla vaikeuksia ylläpitää laukka voltilla ja toisaalta taas pysyä koottuna pitkällä sivulla, vauhti olisi ollut mukavampaa;)

Kaiken kaikkiaan Elli oli "ihan kiva", eli ei mitään pahaa sanottavaa mutta toisaalta en myöskään sille erityisemmin syttynyt. Tekeminen onnistui kunhan osasi pyytää ja Elli oli ihan reipas, mutta siinäpä se. Onneksi meitä on kuitenkin joka lähtöön, niin kaikkien ei tarvitse kaikkiin ihastua:) Itse pidin enemmän sekä Karinasta että Partekista, joten jännityksellä odotan vieläkö seuraavalla kerralla on vastassa Elli vai joku muu. Sen näkee onneksi jo parin päivän päästä.

Aurinkoista viikkoa!
Katja

Kisakertomusta ja fiiliksiä



Eilen lauantaina olimme siis neljän hevosen , kuuden ratsastajan ja hyvän tukihenkilötiimin kanssa Luvialla kisaamassa aikuismestaruuksista, sekä parissa avoimessa luokassa.

Valmistelut alkoivat jo perjantai-illalla hevosten ja varusteiden pesun ja kiillotuksen, letitysten, tavaroiden pakkaamisen ja kaiken-mitä-en-enää-muista merkeissä. Kotiin päästiinkin vasta kymmenen maissa, takaisin tallille piti kuitenkin matkata jo seitsemän-kahdeksan tunnin päästä.



Ensimmäinen tiimi, Nyyti, Karina sekä Sinikka, Eero ja Tuulikki lähtivät matkaan jo hieman kuuden jälkeen, kun me "myöhäis"ryhmä saavuimme tallille hieman ennen seitsemää, puunasimme Reksin ja Irkun, pakkasimme tavarat, hevoset ja itsemme autoon ja lähdimme kohti Luviaa. Matkaa oli parisen tuntia ja se sujui ilman suuria mutkia, lastatessa olisi Irkku tosin halunnut hypätä Heidin syliin.

Kisapaikalla olimme puoli kymmenen maissa ja ehdimme katsoa Sinikan ja Karinan 60 cm radan. He hyppäsivät hienon radan Karinankin tajuttuaan homman nimen, alkuun tullut kielto ei haitannut.

Seuraavaksi saimmekin alkaa seurata ja jännittää  70cm aikuismestaruusluokkaa jossa meillä oli kaksi ratsukkoa. Sinikka ja Karina hyppäsivät hienon perusradan 0 vp. ja pääsivät uusintaan. 

 Harmiksemme Tuulikki putosi toisen esteen jälkeen Nyytiltä, onneksi hän ei kuitenkaan loukkaantunut.

Sinikka ja Karina hyppäsivät hyvän uusintaradan, kuitenkin yksi pudotus, ja olivat lopulta hienosti sijalla 10.

Seuraavaksi oli 80 cm avoin luokka johon siihenkin osallistui kaksi ratsukkoa, Eero ja Nyyti sekä minä ja Reksi. Itse jännitti ihan hirveästi kiivetä ponin selkään tiistain jälkeen, mutta periksi ei annettu.

 Meidän verkka oli ihan superhieno ja poni esitti todella hienoja ja pyöreitä hyppyjä, joten radalle lähtiessämme ei jännittänyt ihan niin paljoa. Näytin ponille esteitä odotellessamme ja kaikki näytti vielä hyvältä. Pääsimme lähtölinjankin yli, ja niin.... siihen se sitten taisi jäädäkin. Oltiin menossa esteestä yli, kunnes viimeisellä askeleella ratsuni päätti lähteä toiseen suuntaan. Muutaman pukin jälkeen keräsin ratsukkomme ja yritin uudestaan. Poni ei tullut edes lähelle ekaa estettä ja ratahenkilökunta kaikkosi ympäriltämme hyppivän ponin tieltä. Videolla tämä näyttää hauskalta, mutta täytyy sanoa että tilanteessa oli vitsit aika vähissä.

Eero ja Nyyti onneksi kävivät pelastamassa seuramme maineen ja hyppäsivät hienon perusradan ja uusinnan, molemmat puhtaita! Aika ei kuitenkaan riittänyt ja he sijoittuivat 10. sijalle.                                       

Seuraavaksi alkoivat kouluosuudet, joissa meillä oli kolme ratsukkoa. Kun kouluaidat oli kasattu, alkoikin jättiläismäinen aikuismestaruusluokka.

Reksin ja Elinan verryttely hieman takelteli ponin yrittäessä liukua ulos portista ja pari pukkiakin nähtiin. Rata oli kuitenkin tosi hieno, eikä kommelluksia sattunut. Prosentteja kertyi 58,095 ja sija jaettu 18.

Kirsi ja Irkku suorittivat myös erittäin hienon ja tasaisen radan, prosentteja oli 59,524.

Tuulikin ja Irkun rata oli myös erittäin hyvä, prosentit 55,238 ja sija 26.

Kaikki kouluratsukomme olivat erittäin hienoja ja radat onnistuneita ja saimmekin loppuun asti jännittää Kirsin sijaa ja mahdollista palkintojen jakoa. Harmiksi kuitenkin viimeiset kiilasivat ohi ja loppusijoitus Kirsillä ja Irkulla 12! Hieno saavutus näin isossa luokassa.

Pakattiin leiri ja hevoset ja lähdettiin Shellin kautta kohti Turkua. Tallilla hevoset vielä kävelytettiin ja vietiin sitten kaverit karsinoihin syömään ja lepäämään. Kotiin päästiin itse lähtemään kahdeksan aikaan, eli vähän lähtöajasta riippuen tuollainen 13-14 tunnin reissu. Täytyy sanoa että ainakin itseäni väsytti illalla hirveästi :)

Tosi kiva reissu kivassa porukassa. Todettiin kyllä että on meillä hienoja ja fiksuja hevosia, käyttäytyivät erittäin hienosti joka tilanteessa. Keli onneksi myös suosi, saatiin nauttia auringosta koko päivä. Kaikin puolin siis tosi kiva ja onnistunut reissu !

Kiitos kaikille ketkä oli mukana ja niille jotka ovat tsempanneet ja auttaneet meitä. Ja tietenkin iso kiitos seuralle ja Heidille jotka tekivät tämän päivän mahdolliseksi, lähtisin kyllä uudestaan! (tosin ehkä vähän paremmalla radalla... ) Kuvat tuleekin jälkeenpäin, olen tapellut niiden kanssa kolme tuntia joten olkoon.

- Oona











Taivuttelua rankkasateen räminässä

Eilinen tunti oli ratsastuksen lisäksi varsinainen kuulotesti. Vettä satoi niin, että välillä ei edes Miran tekniikalla vahvistettu ääni kantanut riittävän pitkälle, vaan hetkittäin näki suun liikkuvan ja muita seuraamalla pystyi arvella, mitä oli tarkoitus tehdä. Itse ratsastin jälleen Partekilla, joka tälläkin kertaa aluksi kokeili karsinassa, miten monta kertaa saa pyörähtää ympäri ennen kuin komennan kunnolla. Kehonkielellä kerrottu (hmm, läpilukiessa tuli mieleen, että ei kai kukaan ehtinyt kuvitella mitään väkivaltaista? Tarkoitan siis kehonkielellä luotua ns. painetta kohti hevosta sen liikkeiden hallitsemiseksi) ja äänellä vahvistettu pysähtymiskäsky meni muutaman kierroksen jälkeen perille ja loppuajan herra seisoskeli rauhassa paikallaan. Suloinen tapaus!:)

Tunnin aiheena oli taivuttelu ja asettaminen. Partekin pitkän rungon taipuminen vaati jälleen keskittymistä, keskittymistä ja keskittymistä. Perusasioiden äärellä oli jännää!;) Hetkittäisestä epätoivosta huolimatta taipuminen onnistui kuitenkin melko hyvin ja olin tyytyväinen. Partek on mielestäni siinä mukava, että se kuuntelee koko ajan, yrittää kovasti ja antaa myös palautetta, jos itse jään nukuksiin. Esimerkiksi ohjasotteen kanssa on oltava tarkkana: liian "roikkuva" ohjastuntuma aiheuttaa sen, että Partek alkaa kiskoa päätään pitkälle eteen ja alas. Ohjat on siis pidettävä kunnolla tuntumalla tai kunnolla pitkänä, jotta kiskomiselta vältyttäisiin.

Laukannostot alkoivat tällä kertaa sujua nopeammin kuin viime viikolla, ja vasenta laukkaa nostettaessa Partek oikein ponkaisi takapäällään laukkaan. Pukittamiseksi sitä ei voi kutsua, mutta selvä hypähdys sieltä tuli. Itse tuskailin käytössämme olleen Dinon satulan kanssa, tuntui että jalustimet olivat koko ajan vääränmittaiset eikä hyvää istuntaa meinannut löytyä.  Laukkaosuuden jälkeen ravasimme vielä harjoitusravia hevosia pitkillä suorilla taivuttaen - kiitos Partekin ravin tänään on vatsalihakset hieman hellinä! Oli kuitenkin mukava työskennellä, etenkin kun tunnilla ei ollut kuin neljä ratsukkoa eikä törmäämisiä tarvinnut pelätä.

Tunnin jälkeen riensimme kaatosateessa muiden perässä tallin suojiin, Partekin nähdessä takanaan mörköjä ja puhistessa silmät suurina "kato nyt, kyllä siellä joku sapelihammastiikeri on, varmasti on!" No, hengissä selvittiin ja kiitossuukot vaihdettiin!:)

Ensi viikkoon!
Katja

Ponin käsitys hyvästä viimeistelytreenistä ennen kisoja

Liityn blogikirjoittelijoiden joukkoon, vaikka tiistairyhmäläisiä taitaa ollakin täällä jo entisestään. Blogi kaipaa kuitenkin yhden poniratsastajan ajatuksia, tosin kirjoitan tätäkin päivän jäljessä, sillä jos olisin samantien tunnin jälkeen jakanut ajatukseni, kukaan ei haluaisi enää Reksin selkään kiivetä ja ht.netin keskustelupalsta olisi villiintynyt hurjan ja vaarallisen ponin edesottamuksista. Sitä se ei kuitenkaan ole, hieman ilkikurinen vain silloin tällöin.

Ryhmämme hyppäsi nyt toista kertaa peräkkäin, sillä meistä kaksi (minä ja Tuulikki) on lähdössä viikonloppuna Luvian aikuismestaruuskisoihin, minä en tosin ole mestaruusluokkiin osallistumassa kun ikä ei riitä.
Ratamme oli suht yksinkertainen kolmen pystyn ja yhden okserin yhdistelmä, mutta tuotti kuitenkin tarpeeksi päänvaivaa (ainakin minulle). Aloiteltiin kuitenkin hyppelemällä ihan ristikkoa, johon onnistuttiin kyllä saamaan kieltäytyminen heti ekalla yrityksellä, kuski oli liian nukuksissa, mutta pysyi kuitenkin kyydissä.

Jatkettiin tulemalla maneesin päädyssä olevaa pystyä, jonka alla oli monen mielestä pelottava laatikko. Meidän tiimillämme oli suuria vaikeuksia päästä esteestä yli, toinen olisi mennyt mutta toinen löi jarrut kiinni, pään alas ja pukitti. Ja kun noin lyhyt- ja voimakaskaulainen otus vetää pään alas, saa olla aika valmiina pysyäkseen kyydissä. Jos vielä tässävaiheessa roikut mukana, seuraa eräänlainen käännähdys-hyppy-pukkisarja ja sitkeämpikin ponikuski on karistettu maanpinnalle. Keräilin siis itseäni maneesin pohjalta tämän tehtävän aikana kahdesti. Saimme kuitenkin tehtävän viimein suoritettua.
Lisäsimme tehtävään okserin, jolle oli kaareva linja pystyltä. Saimme "nauttia" lisää poniakrobatiaa, eihän siitä vaan voinut mennä kiltisti yli. Muutaman yrityksen jälkeen jouduin taas kaapimaan itseni kentästä ja kiipesin selkään. Tultiin okseri kerran helpotettuna ja sitten täyskokoisena kahdesti. Ei ongelmaa, loistavia hyppyjä, ei merkkiäkään kieltäytymisestään. Kääminsä polttanut kuski ja enkelin näköinen poni.

Selvitettyämme tämän vaativan tehtävän, siirryimme koko radan hyppäämiseen. Ensimmäisellä kerralla, esteiden ollessa puolimetrisiä, ratamme sujui suhteellisen hyvin ja Heidin piti kysyä vain kerran 'sattuiko?' kun kiipesin jälleen kyytiin ponirodeon päätteeksi.
Toisella kerralla, esteiden ollessa jonkin verran isompia, esteet yksi ja kaksi sujuivat mallikkaasti hyvillä hypyillä, mutta kakkosen jälkeen poni löi liinat kiinni, veti pään alas ja sinkosi matkustajan kaukaisuuteen. No, taas uudestaan selkään ja rata loppuun hyvillä hypyillä. Mustelmainen ratsastaja ja virnuileva poni ottivat vielä pari laukkakierrosta, loppuravit ja siirtyivät käyntiin.

Reksillä on todellakin ollut jonkunnäköinen uhmaikä. Se on nyt kolmen viikon aikana lennättänyt minua yhdeksästi, enemmän kuin luultavasti koko kolmevuotisen lähes jokaviikkoisen työskentelymme ajalla. Olen kohdannut sen kanssa erilaisia pukituskohtauksia, hyppy-piruetti-säntäys yhdistelmiä sekä ison kasan kieltäytymisiä ja kiukutteluja, mutta nämä tunnit ovat olleet ehdottomasti vaikeimpia. Jaksan sen selkään kiivetä kuitenkin aina uudestaan, onhan se kuitenkin poni (:
Toivon tosin, että tuo otus keräisi itsensä lauantaiksi ja saisimme tavoitteemme, puhtaan ja hyväksytyn radan suoritettua, sekä tulisimme samalla kyydillä, molemmat yhtenä kappaleena kotiinkin. No, aina saa toivoa, ehkä se siitä. Onneksi Elina käy kuitenkin pelastamassa ponin mainneen kouluradalla, mikäli ratamme muistuttaa tippaakaan tätä viimeisintä tuntia.

Lauantaita innolla ja kauhulla odotellen,
- Oona

Lär dig hoppa

Monta viikkoa on kulunut sitten viime kerrasta, onneksi täällä on ollut ahkeria kirjoittajia! Inspiraatiota odotellessa olen mm. harjoitellut istuntaa Lealla, kokeillut Lenttua (siitä tunnista en muista juurikaan mitään, sillä käytin kaiken kapasiteettini jonkinlaisen yhteisymmärryksen luomiseen ja taisin olla aivan väärillä poluilla), harjoitellut pohkeenväistöä huumorituulella olevalla Reksillä ja yrittänyt hypätä pieniä ratoja Ansalla. Tänään Ansan kanssa päässäni syttyi himmeä hehkulamppu, kerron siitä.

Hypätessä kohtaan jatkuvasti sisäsyntyisen haluni pistää yläkroppani pitkälleen hevosen kaulan päälle. Kyseessä on yritys myödätä hevosen liikkeitä hypyssä, mutta harmikseni tyyli taitaa olla hieman väärä. Edellisellä hyppytunnilla Heidi antoi minulle tehtäväksi yrittää pitää oman rinnan ja hevosen niskan välissä mahdollisimman paljon ilmaa. Heidi opasti, että tiukka alavatsa pitää ylävartaloa oikeassa asennossa. Ponnistelin mielestäni asian eteen varsin kovin, mutta tulokset eivät olleet aivan halutunlaisia. Pinnistelin alavatsallani miten paljon tahansa, niin lopputulos oli, että pysyin kyllä kyydissä Ansan suurissa loikissa, mutta en voi sanoa hallinneeni oman vartaloni liikeratoja. Enkä tainnut saada rintalastaani yhtään sen ylemmäs. Olin ratsastanut Ansalla joitakin kertoja ja viime viikolla alkoi tuntua siltä, että jokin tatsi oli kaikesta huolimatta löytymässä. Vaikka hypyssä pakkani vielä hajosikin, uskalsin kuitenkin lähestyä esteitä Ansan reippaalla tahdilla, sain pidettyä omat ajatukseni vauhdissa mukana ja laukan vaihdettua hypyssä.  

 Lauantain alue-estekisoissa yritin nyhtää kaiken irti toimitsijan pestistäni ja tarkkailin portilta kiivaasti 90 cm:n luokan hyppääjien istuntatyylejä. Miten ne sen tekevät? Joustavat jaloista kuin vieterit, mutta pysyvät vartalostaan suhteellisen pystyssä kuitenkin. Maanantaina apua tuli yllättävältä suunnalta. Löysin Keskisen kyläkaupan alekorista Esteille: Esteratsastuksen perusteet –opi idoleiltasi –videon (Lär dig hoppa). Videolla haastateltiin ruotsalaisia esteratsastajia sekä esteratsastusta harrastavia lapsia. Video oli selvästi suunnattu tätiratsastajaa hieman nuoremmalle sukupolvelle, ja se sisälsi suurelta osin minulle jokseenkin pässinlihaista asiaa, kuten esimerkiksi millaisia varusteita pieni poniratsastaja tarvitsee. Katsoin sen kuitenkin. 

Tänään olikin taas estetunnin aika. Olin henkisesti varautunut puomituntiin, mutta koska ryhmästämme on ratsastajia lähdössä ensi viikonlopun kilpailuihin, hyppäsimme pientä rataa. Ja yks kaks keksin sen! Kun pistää pohkeet kiinni Ansan kylkiin, eikä löysäile jaloilla yhtään, saa alavatsa voimaa pitää yläkropan pystymmässä. Luulen, että tämän tosiasian keksimistä edesauttoi katsomani video. Siinä puhuttiin ohimennen jalkojen kyljissä kiinni pitämisestä hypätessä. Olenhan tuon kuullut niin monesti ennenkin ratsastuksenopettajan suusta, mutta tarvitsen ohjeet näköjään useammalla kielellä, että ne menevät perille... Korjattavaa hypyissäni on vielä vuosiksi eteenpäin, mutta olin silti haljeta tyytyväisyydestä tunnin jälkeen. Olin oivaltanut taas yhden asian lisää tästä mainiosta harrastuksesta. 

Hirveän paljon tsemppiä Luvialle lähtijöille! Iloa ratsastukseen myös meille kotona pysytteleville; Videon saa lainaan jos mielii ensi vuoden estekisaan...          

Outi

Lenttu-renttu :)

Loivat väistöt uraa kohti, hallitut laukannostot ja lopulta pääty-ympyrä keskilaukassa olivat tiistain tuntimme harjoitukset. Aloitimme tunnin tekemällä käynnissä lyhyeltä sivulta käsin loivan väistön uraa kohti ja siitä siirtymän raviin. Ravissa tätä jatkettiin niin, että uralle päästyä piti tehdä siisti laukannosto. Melko moni hevosista ennakoi tehtävää ja aloitti väistön liian aikaisin, oli yllättävän hankalaa pitää ratsu ensin suorana ja saada aikaan hallittu väistö eikä mitään kiihdytystä ennen laukannostoa.

Menin jälleen Lentulla eikä meistä tullut kavereita vieläkään. Se tuntuu jotenkin ponimaisen itsepäiseltä ja lusmulta. Kulmat ja voltit se mielellään oikoo pahasti, ellei naputa voimakkaasti sisäpohkeella. Kun voimakas sisäpohje välillä unohtui, nojasi Lenttu sisään niin että ihme ettei jalustin hiponut maata. Jälleen oikealla ohjalla oli painoa enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt yritin tietoisesti lopettaa vetokilpailun sen kanssa, vähän heikolla menestyksellä tosin. Mutta ehkä kuitenkin paremmin kuin viime kerralla. Totesin jälleen, että vaikka hevosesta ei tykkäisikään, kannattaa samalla ratsulla mennä muutamankin kertaa peräkkäin, yleensä yhteistyö paranee kerta kerralta.

Päivi sai kokeilla uutta Partek-kimoa. Tallissa se käyttäytyi kivasti kuten myös talutettaessa. Tunnilla se teki kiltin oloisesti pyydetyt tehtävät, Päivi kehui että oikein mukava hevonen. Kuulemma laukka on kiva istua, ravi vähän hankalampi muttei paha. Partek kuumeni kun laukkasimme pääty-ympyrää, mutta näytti olevan ihan hallinnassa kuitenkin. Isolta se näyttää, miten isoksi mahtaakaan kasvaa kun saa vähän lihaksia. Toivottavasti se pysyy yhtä tasaisen oloisena ja ennen kaikkea terveenä.

Jekulla oli tiistaina kisapäivä, tai niin se tuntui ajattelevan koska vei Outin hermot kiihdyttelyllään. Melko hyvin se pysyi laukkaharjoituksessa muiden mukana, mitä nyt tosiaan vauhtia oli niin että tanner tömisi. Jekun vauhti ei kuitenkaan tunnu selkään ollenkaan pahalta, sillä on niin tasaiset askelet. Heidi juoksi sen rinnalla hetken osoittaakseen kuinka tasaista menoa siltä odotetaan, ja kilttinä ruunana se ymmärsi heti hidastaa ja homma lähti toimimaan hienosti.

Kirpeää syyskuun alkua toivottaa Salla

Partek - uusi tuttavuus

Vettä satoi taivaan täydeltä, kun eilen pääsin tallille. Listan mukaan tunnille oli tulossa seitsemän ratsukkoa, ja meinasin jo hämmentyä, kun nimeäni ei tuntunut parilla silmäyksellä löytyvän. Kolmannella läpiluvulla huomasin taulukon ulkopuolelle kirjoitetun Partek - Katja lisäyksen, eli yhteensä maneesissa seilaisi siis kahdeksan ratsukkoa. Viime viikon neljän ratsukon jälkeen olo saattaisi tuntua hieman ahtaalta.

Partek löytyi käytävän perältä ja ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt ei kannata pudota, sillä maahan on matkaa melkoisesti;) Karsinassa Partek kääntyili ensin poispäin ja käytimme muutamia minuutteja ihan vain tutustumiseen. Vähän juteltuamme ja ruunaa rapsuteltuani sain ilmeisesti hyväksynnän ja Partek pysyi harjauksen ja suitsimisen ajan nätisti paikallaan. Ulkona maneesiin pääsyä odotellessa Partek nosti päänsä ylös ja tajusin katselevani ylöspäin turvan alapuolta. Jännä tunne, kun itselle on tuota pituutta kuitenkin kertynyt ja harvemmin sitä kokee itsensä pieneksi hevosten kanssa:) Tässä vaiheessa viimeistään kirkastui, että Partek ON iso! (Otin kiitollisena vastaan tarjotun jakkaran, kun Dinon satulan saatuani oli aika kiivetä selkään!)

Partekin käynti muistutti hieman kamelin askellusta, satulassa keinui pehmeästi puolelta toiselle. Ruuna tuntui kuitenkin taipuvan aika kivasti ja yrittämisen halu oli suuri! Ravi oli helppo sekä istua että keventää, eikä selässä loppujen lopuksi hirveästi kiinnittänyt huomiota hevosen kokoon. Aloitimme siirtymisharjoituksilla, eli käänsimme pitkältä sivulta keskelle pysähdykseen ja jatkoimme ravissa takaisin uralle. Siirtymisten jälkeen teimme ravissa pääty-ympyröitä, joita aloimme muutaman kierroksen jälkeen pienentää volteiksi. Lopulta nostimme päätyvoltilta laukan, laukkasimme toiseen päätyyn ympyrälle ja vielä seuraavan pitkän sivun puoleen väliin.

Jos kuvittelin vielä viime viikolla, että Karinalla on iso laukka, niin Partekilla se oli valtava! Mukana oli kuitenkin hyvä keinua ja päästyämme vauhtiin olisi laukkaa voinut jatkaa useammankin kierroksen;) Hieman täytyi totta kai alussa hakea yhteistä säveltä, mutta kaiken kaikkiaan Partek oli oikein mukava uusi tuttavuus ja ratsastan ruunalla mielelläni toisenkin kerran.

Katja

Laukkatreeniä maneesissa

Keskiviikon tunnilla meitä oli vain neljä ratsukkoa, joten maneesikin tuntui isolta ja tilavalta. Aloitimme reippaasti taivutellen ravivolteilla, tehden voltit vastakkaisiin kulmiin. Ulko-ohja oli jatkuvasti lähdössä omille teilleen ja sisäpohkeen herättely vaati voltin jos toisenkin, mutta lopulta kukin sai ulkokätensä ankkuroitua ratsunsa kaulalle tai säkää vasten ja sisäpohkeen mukaan menoon. Karina tuntui taipuvan välillä oikein nätisti, kunnes taas seuraavalla voltilla Mira herätti huomaamaan korjattavaa.

Samalla kun itse yritin peilien avulla tarkkailla istuntaani ja pitää ulkotuen kunnossa, tempon kohdallaan, asetuksen oikein, kuolaimen hereillä, ynnä muutama muu pikkuseikka;), Steffi ja Lissu nauttivat vauhdista. Ratsukko tuntui viilettävän ympäri maneesia sata lasissa, mutta ilman vaaratilanteita. Muutaman kerran Mira ohjeisti rauhoittumaan käynnissä, mutta muuten meno näytti hyvältä!

Ravitaivuttelujen jälkeen siirryimme laukkaharjoituksiin. Nostimme laukan käynnistä ja jatkoimme kulmavolttien ratsastusta. Vaati keskittymistä saada Karinan iso laukka pyörimään niin, että voltti oli hallittu ja pyöreä, eikä epämääräinen kulmio, kun tuli kiire kääntää takaisin uralle. Tällä kertaa laukkaan oli kuitenkin jo paljon helpompaa istua ja tekeminen oli koko ajan mukavaa, vaikka kaikki ei niin täydellisesti sujunutkaan! Volttien jälkeen laukkasimme vuorotellen uralta keskiympyrälle, tarkoituksena pidentää askelta lisätyssä laukassa. Laukan rauhoittaminen ja hidastaminen uralla oli vaikeaa, olisi ollut niin kiva vain päästellä menemään! Jotenkin sitä kuitenkin malttoi mielensä (välillä), joten taisi se lisäyskin ympyrällä onnistua (välillä).

Meidän jälkeen maneesiin jäi vielä yksi ryhmä, joten tallissa oli aikaa ottaa Karina pesupaikalle, pestä hiet, viilentää jalkoja ja touhailla hieman rauhallisempaan tahtiin. Lopulta Karina sai karsinassaan eteensä kaurat ja jätin reippaan ratsuni rouskuttelemaan ansaittua iltapalaansa.

Hyvää loppuviikkoa toivottelee,
Katja

Taivutuksia keskiympyrällä

Tiistain tunnilla teimme Miran ohjauksessa harjoitusta, jossa ratsastettiin tallin puoleiselle pitkälle sivulle keskiympyrä. Tarkoituksena oli taivuttaa hevosia ensin maltillisesti mutta sitten siirtää takaosaa selkeämmin ulos. Menin ensimmäistä kertaa Lentulla, enkä oikein saanut siihen otetta. Ainakaan oikeassa kierroksessa se ei taipunut kuin hetkittäin, tuntui kun oikea ohja olisi painanut ainakin 50 kiloa.

Mikä siinä onkin, että joistain hevosista pitää heti ensituntumalta, ja toisista ei sitten niinkään. Eihän Lentussa mitään suurempaa vikaa ollut, mutta jotenkin meillä yhteistyö ei lähtenyt sujumaan sitten ollenkaan. Kauhean ystävällinen se oli käsitellä ja kivat askelet istua, mutta silti.

Laukassa teimme samaa keskiympyrää ja jatkoimme sitten laukassa koko uraa. Tehtävänä oli ratsastaa muuten reipasta laukkaa, mutta koota hevonen ympyrälle lyhyempään laukkaan – ei onnistunut lyhentäminen kertaakaan J. Mutta pidempiaikainen laukkaaminen oli tosi kivaa! Tällä kertaa Outi pääsi kokeilemaan Jekulla ratsastamista, enkä tiedä oliko hänestä laukkaaminen niin kivaa... Meinasimme kyllä tikahtua nauruun, kun Outi nosti laukan ohjeidemme mukaan käyttämällä ”miesmäistä” ääniapua. Sen verran komea basso ”LAUKKAA!” Outista lähti, että meinasin itsekin nostaa laukan siltä seisomalta.

Sujuvaa viikkoa toivottelee Salla

Munanmuotoisia voltteja ja kaaritaivutuksia

Pyöräilin tallille kovalla kiireellä ja hiki puski pintaan jo siinä vaiheessa, kun astuin sisään tallikäytävälle. Kaksi ensimmäistä tuntiani olin ratsastanut Irkulla, ja vaikka toisella kerralla yhteistyö jo sujuikin, niin kemiamme eivät kuitenkaan täysin kohdanneet. Niinpä pyysinkin toisen kerran jälkeen Miralta, olisiko mahdollista vaihtaa hevosta ja tällä kertaa nimeni löytyikin listasta Karinan kohdalta.

Heti aluksi Mira merkitsi tötteröillä toiselle pitkälle sivulle kaaren, jota pitkin tuli ratsastaa ja saada hevonen taipumaan oikeassa paikassa oikeaan suuntaan. Itse syyllistyin Karinan kaulan ylitaivuttamiselle ja jouduinkin keskittymään siihen, että koko hevonen taipuu tasaisesti. Muutaman kierroksen jälkeen keskelle kaarta lisättiin voltti, ja Mira muistutteli yhdelle jos toiselle, että voltti on pyöreä eikä muna. Taisipa Mirankin kieli jossain vaiheessa mennä solmuun ja kentällä kaikui "muistakaa, että voltti on munanmuo..."

Vielä muutama kierros harjoitusta käynnissä ja sitten olikin vuorossa toistaa sama ravissa. Karinan harjoitusraviin oli helppo istua ja vaikka voltti meinasikin välillä hieman venyä, homma alkoi kuitenkin sujua! Miten vaikeita ne perusasiat välillä ovatkaan... Välillä vaihdettiin suuntaa ja taivuteltiin päinvastoin. Kaarella olevan voltin myötä jouduimme myös muistelemaan väistämissääntöjä, kun Mira muistutti tehtävässä voltilta tulevan etuajo-oikeudesta. Törmäyksiltä onneksi vältyttiin!

Laukkaharjoituksessa tehtävänä oli edelleen toistaa kaariharjoitus ravissa, tilan salliessa voltin kera, ja kaarelta uralle palattaessa nostaa kulmasta laukka. Karina hoksasi jutun juonen ensimmäisen kerran jälkeen ja sen myötä sainkin olla tarkkana, että laukannostosta päätin minä eikä Karina. Karinan iso laukka vaati hieman totuttelua, mutta oikean rytmin löydyttyä kyydissä oli erittäin mukava istua. Sen mitä omalta keskittymiseltäni kykenin muita tarkkailemaan, niin harjoitus sujui kaikilta hyvin, mitä nyt niitä munavoltteja välteltiin ja oikeaa tempoa etsittiin. Lopuksi vielä keventelimme hevoset käyntiin ennen kaartoa keskelle. Jalustimet pois, liuku alas ja siinäpä se taas oli, viikon ratsastustunti. Tallissa reippaita ratsuja odottivat iltaheinät ja muut pöperöt, ja taidettiinpa niille antaa muutamat kiitosporkkanatkin:) Ensi viikolla uudestaan!


-Katja

Hyvä harrastus, parempi mieli

Kiiruhdin eilen tallille keskeltä kiivasta työstressiä. Hartiat oli kipeät erinäisten raporttien kirjoittamisesta ja pää täynnä työmurheita. Vaan jälleen kerran tuli todetuksi ratsastuksen merkitys hyvinvoinnille – tunnin jälkeen stressi oli poissa ja mieli iloinen.

Teimme tunnilla aluksi käynnissä ja sitten ravissa kolmikaarista kiemurauraa (keskihalkaisijalle ulottuvaa) siten että toisen kaaren keskelle tehtiin vielä voltti. Menin Jekulla, ja se toimi tässä tehtävässä oikein kivasti. Toki se kiihdytteli ja liirasi ulos linjalta aina tilaisuuden tullen, mutta jos muistin selkeät puolipidätteet ja täsmällisen taivuttamisen, oli voltit oikein mallikkaita ja vauhti sopivaa. Heidi peräänkuulutti tilanteiden ennakoimista, mikä varsinkin Jekulla tuntuu olevan tosi tärkeää – jos se ehtii jo kiihdyttää vauhtinsa kisavaihteelle, kestää hidastaminen ja rauhoittuminen kauemmin.

Pasia harmitti kiemurauralla ja voltilla taivuttelu, hän ilmaisi tunteensa Päiville selkeästi pukilla. Mutta Päivi ei lannistunut, ja ehkä Pasi sitten lannistui koska se näytti lopputunnista vähemmän harmistuneelta. Itse pidän kovasti näistä kiemuraurista yms monimutkaisista linjoista, siinä on pakko keskittyä 100%:sti ja ottaa huomioon muut ratsastajat ettei törmäyksiä tapahdu. Usein käykin niin, että ajantajukin hämärtyy ja tunti tuntuu loppuvan ennen aikojaan, kun ”flow-tila” on päällä. Ja sehän on parasta stressin hoitoa se!

Ratsastusharrastuksen parhaimpia puolia onkin mielestäni juuri se, että se vaatii harrastajalta melkoista tilanteeseen uppoutumista. Jo hevosen harjaaminen ja satuloiminen tallissa vaatii keskittymistä, ei siinä paljon viitsi työasioita miettiä kun täytyy nostella kavioita ja kiinnittää suitsia. Ja selässä sitten viimeistään ulkomaailman tapahtumat hämärtyvät, kun mietitään mitä pitää tehdä, missä tempossa ja tahdissa ja järjestyksessä… Juoksu- tai kävelylenkillä tai punttisalilla ei ainakaan itseeni ole samanlaista vaikutusta, eikä jumpallakaan – tai sitten täytyy olla kyseessä tosi koreografinen jumppa. Ratsastustunnin jälkeen on lähes poikkeuksetta rentoutunut olo ja hyvä mieli.

Oman osansa ratsastusharrastukseen tuo myös se porukka joita tallilla tapaa. Tiistain tätiryhmämme on erittäin positiivista ja nauravaista sorttia, ja myös heidän tapaamisensa on ilo ja osa onnistunutta harrastuskertaa.

Ratsastus on tosi kiva harrastus kuten kuvasta näkyy...

Iloinen ja nauravainen tätiryhmämme jäsen! :) :)

Laukkaharjoitusta varten jakaannuimme kahdelle pääty-ympyrälle, ja ideana oli laukata aina ympyrän toinen puoli ja pyrkiä täsmällisiin laukannostoihin ja raviin hidastuksiin. Olin Jekun kanssa samalla ympyrällä Dinon ja Lissun kanssa, mikä toimi kohtuullisen hyvin. Vaan olipa taas haasteita laukkaamisen kanssa. Olin hirmu tyytyväinen kun sain aikaan yhden edes sinnepäin olevan suorituksen, eli laukannoston suht ripeästi ja hidastamisen ilman vetokilpailua Jekun kanssa. Vasempaan kierrokseen oli vielä hiukan vaikeampaa, kun Jekku kallistui sisäänpäin niin paljon että pelkäsin kaatavani sen. Mutta edelleen se oli yhteistyöhaluinen ja sympaattinen ja yhteistyö sujui paremmin kuin viikko sitten.

Näihin tunnelmiin!

terkuin Salla