Eilinen tunti oli ratsastuksen lisäksi varsinainen kuulotesti. Vettä satoi niin, että välillä ei edes Miran tekniikalla vahvistettu ääni kantanut riittävän pitkälle, vaan hetkittäin näki suun liikkuvan ja muita seuraamalla pystyi arvella, mitä oli tarkoitus tehdä. Itse ratsastin jälleen Partekilla, joka tälläkin kertaa aluksi kokeili karsinassa, miten monta kertaa saa pyörähtää ympäri ennen kuin komennan kunnolla. Kehonkielellä kerrottu (hmm, läpilukiessa tuli mieleen, että ei kai kukaan ehtinyt kuvitella mitään väkivaltaista? Tarkoitan siis kehonkielellä luotua ns. painetta kohti hevosta sen liikkeiden hallitsemiseksi) ja äänellä vahvistettu pysähtymiskäsky meni muutaman kierroksen jälkeen perille ja loppuajan herra seisoskeli rauhassa paikallaan. Suloinen tapaus!:)
Tunnin aiheena oli taivuttelu ja asettaminen. Partekin pitkän rungon taipuminen vaati jälleen keskittymistä, keskittymistä ja keskittymistä. Perusasioiden äärellä oli jännää!;) Hetkittäisestä epätoivosta huolimatta taipuminen onnistui kuitenkin melko hyvin ja olin tyytyväinen. Partek on mielestäni siinä mukava, että se kuuntelee koko ajan, yrittää kovasti ja antaa myös palautetta, jos itse jään nukuksiin. Esimerkiksi ohjasotteen kanssa on oltava tarkkana: liian "roikkuva" ohjastuntuma aiheuttaa sen, että Partek alkaa kiskoa päätään pitkälle eteen ja alas. Ohjat on siis pidettävä kunnolla tuntumalla tai kunnolla pitkänä, jotta kiskomiselta vältyttäisiin.
Laukannostot alkoivat tällä kertaa sujua nopeammin kuin viime viikolla, ja vasenta laukkaa nostettaessa Partek oikein ponkaisi takapäällään laukkaan. Pukittamiseksi sitä ei voi kutsua, mutta selvä hypähdys sieltä tuli. Itse tuskailin käytössämme olleen Dinon satulan kanssa, tuntui että jalustimet olivat koko ajan vääränmittaiset eikä hyvää istuntaa meinannut löytyä. Laukkaosuuden jälkeen ravasimme vielä harjoitusravia hevosia pitkillä suorilla taivuttaen - kiitos Partekin ravin tänään on vatsalihakset hieman hellinä! Oli kuitenkin mukava työskennellä, etenkin kun tunnilla ei ollut kuin neljä ratsukkoa eikä törmäämisiä tarvinnut pelätä.
Tunnin jälkeen riensimme kaatosateessa muiden perässä tallin suojiin, Partekin nähdessä takanaan mörköjä ja puhistessa silmät suurina "kato nyt, kyllä siellä joku sapelihammastiikeri on, varmasti on!" No, hengissä selvittiin ja kiitossuukot vaihdettiin!:)
Ensi viikkoon!
Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti