Laukkapuomeja suloisella Sasulla

Pääsin tiistaina tekemään tuttavuutta Sasun kanssa. Tunnin aiheena olivat puomit, laukata rytyytimme puomien yli koko tunnin mikä oli tietenkin hauskaa.

Karsinassa Sasu oli mitä kiltein – utelias, ystävällinen ja silkkiturpainen tyyppi. Odotin sen olevan ratsastettaessa ihan hirmu herkkä, mutta ei se mikään kovin herkkä minun mielestä ollut. Alkutunnista matelimme aika hidasta käyntiä, ja silloin Sasu tuntui toispuoleiselta ja katseli mielellään oikealle päin niin että oikea ohja tuppasi löystymään. Ongelma ratkesi kun paransimme vauhtia.

Pujottelimme ensin ravissa toisella pitkällä sivulla olleita tötsiä, pujottelun jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin kolmen puomin yli. Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Ideana oli vahtia puomien välisiä laukka-askeleita ja saada yhtä monta laukka-askelta jokaiselle puomien välille.

Sasu oli aika vauhdikas ja laukkasi paljon tarmokkaammin kuin moni muu, joten välimatkojen kanssa sai olla tarkkana. Vauhdista huolimatta se totteli kyllä pidätteitä ja suostui säätelemään laukka-askeleitaan, aina kun muistin itse niitä laskea... sohelsinkin selässä aika lailla, mutta Sasu yritti silti kiltisti totella tädin sekavia apuja. Tajusin vasta lopputunnista, että kun ratsastin heti ensimmäiselle puomille hyvässä tempossa ja keskelle puomia, niin sitä paremmin myös seuraavat puomit menivät. Taitaa kyllä olla ihan perusasia…

Meillä oli kieltämättä vähän ruuhkaa 9:n ratsukon voimin, tuntui siltä että joka suunnasta laukkasi tai ravasi joku kohti. Yritimme parhaamme mukaan tehdä ravivoltteja ja säädellä välimatkoja, mutta niinhän siinä kävi että kuusi tätiä oli aina samassa kulmassa ihmettelemässä, että kuka nyt saa mennä puomien yli.

Olen samaa mieltä monen muun kanssa, Sasu on hurmaava tapaus! Tyytyväisiltä näyttivät muutkin ratsastajat ja hevosetkin. Ansa ainakin innostui kovasti vaikka kyse oli vain maapuomeista, ja Reksi äityi tekemään parit pukit. Muut menivät oikein tottelevasti pyydettyä tahtia, tosin Wildalla ja Sarilla taisi olla vähän mahtumisongelmia.

 

terkuin Salla

Istuinluut rytisemään

Jatkoin tiistaina harjoituksia Retun kanssa. Lihakseni jatkavat harjoitusta edelleen, koska menimme ilman jalustimia ja Retun ravi tärryytti lihakset maitohapoille J

Teimme vain käynti-ravi-siirtymiä ilman jalustimia, mutta kyllä se keskittymistä vaati. Ihmettelin suuresti sitä, miten paljon kevyemmäksi Retu muuttui kun jalustimet olivat pois. Kaikki sillä ratsastaneet tietävät, miten tahmea möhkäle se on, mutta tunne oli aika lailla eri kun käytettiin enemmän istuntaa (ja niitä istuinluita). Raviin siirtymiset olivat siis paljon helpompia kuin sillä yleensä. Enpä olisi uskonut, koska en ajatellut että Retu olisi millään lailla herkkä mutta niin se vaan siirtyili pyydettyyn askellajiin ihan pikkiriikkisistä avuista.

Laukkatehtävä oli sellainen, että meidän kaikkien piti nostaa käynnistä laukka samanaikaisesti, laukata hetken ja siirtyä kaikki yhtä aikaa käyntiin (jalustimet sai ottaa jalkaan). Tässäkin Retu toimi hyvin, laukka nousi ihan siirtämällä sitä toista istuinluuta eteenpäin, kuten Heidi neuvoi. Myös pidätteitä se totteli ihan mukisematta. Kummallista, tykkäsin kovasti tunnista ja Retusta tällä kertaa!

terkuin Salla

Retu-rotjake

Tiistaina pääsin polttamaan kunnolla kaloreita Retun selkään. Ei kuulu suosikkeihini, ei, vaikka karsinassa Retu oli oikein hurmaava herrasmies ja seurustelutuulella. Tunti meni kutakuinkin niin että minä hikoilin ja puhkuin ja yritin istua tasaisesti, Retu vaan löntysti ja hoipparoi.

Tuntimme oli jakotunti, mutta Ida pisti meidät tekemään pysähdyksiä ravista ja laukasta joten niihin keskittyminen vei huomion pois siitä että tilaa oli aika vähän. Kevyellä ravilla aloitettiin lämmittely, ihmettelin miten kankealta Retu tuntui, epäilin ihan että se putoaa polvilleen tai kaatuu kyljelleen tai jotain. Sitten jatkettiin tekemällä ravista pysähdyksiä, se onnistui kaikilta vielä melko hyvin.

Laukasta pysähdyksiä emme olekaan pitkään aikaan tehneet. Nyt piti kääntää laukassa keskihalkaisijalle ja tehdä mallikas pysähdys linjan loppupäähän. Omaa vuoroa odotellessa pitkillä sivuilla tehtiin käynnissä väistöjä molempiin suuntiin, jotta hevosilla riitti tekemistä.

Aika pian tuli selväksi, että laukan pitää olla riittävän laadukasta ja hevosen takajalkojensa päällä, jotta pysähdys onnistuu. Pelkkä huolellinen valmistelu ja pidätteet eivät riitä. Retukin venyi ensin kuin kuminauha, kun tahmeasta laukasta pysähdyimme takellellen. Loppua kohden parani, mutta aika vähän. Aika suorassa sentään pysyimme.

Tunnin sujuvuutta haittasi vielä psykologiset tekijät, joita ei ole vähätteleminen. Minusta Retu on vähän pelottava (tirskukaa vaan…), ja tämä kyllä haittaa ratsastamista. Yritin olla tosi reipas, mutta en silti uskalla ratsastaa sitä niin reippaasti kuin pitäisi. Ja Retunhan kanssa pitäisi olla extra-reipas J

 

t. Salla

Irti arjesta viikonloppuleirillä

Onko muillakin ihania muistoja lapsuuden ratsastusleireistä? Kun ihmeteltiin ja hoivattiin leiritallin hevosia, syötiin herkkuja päivät pitkät ja iltaisin saunottiin? No, ihan yhtä kivaa se on näin aikuisenakin, tuli todettua viime viikonloppuna.
 
Tätiryhmästämme 6 jäsentä kävi testaamassa Huittisissa sijaitsevan ratsastuskeskuksen viikonloppuleirin. Ihan mahti viikonloppu! Saimme nauttia hyvistä hevosista ja opetuksesta, maittavasta ruuasta ja kauniista maalaismaisemasta.

Hevosten hyvä taso ehkä yllättikin meidät. Tallissa oli vino pino erilaisia ratsuja joka makuun. Löytyi pienempiä hevosia ja ponejakin, yksi latvialainen työhevonen jolla parikin meistä ratsasti, sekä näitä hannover-tori-wielkopolski -ja ties mitä tuntihevosia. Hevoset olivat aika kevyitä ratsastaa, sekä merkillisen tasaisia askeliltaan. Moni ratsuista taipui mielellään pyöreään muotoon heti alkutunnista, kuten tämä suomenhevosruuna Saanan Tähti, joka oli yksi suosikeistamme:

 

Viikonloppuun kuului 5 ratsastustuntia, valitsimme kaikki koulutunnit vaikka hyppäämäänkin olisi toki päässyt. Tuntien sisältö rakentui vähän eri kaavalla kuin meillä – heti alkutunnista piperrettiin hetki volttien ja väistöjen parissa, sitten laukattiin pitkään ja hartaasti, ja lopputuntiin tehtiin vielä lisää erilaisia harjoituksia – väistöjä, keskiympyrää, voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia… ei mitään ihmeellistä, mutta yhteen tuntiin mahtui paljon koska meitä oli vain 4 ratsukkoa tunnilla.

Ratsastimme joka tunti eri hevosella, mikä oli mielenkiintoista koska hevoset olivat keskenään niin erilaisia. Jokaisella meistä taisi olla eri suosikki, mitä nyt kaikki Fortuna –tammalla ratsastaneet olivat valmiita ottamaan sen mukaan Artukaisiin. Eivät myyneet ihan halvalla, kysyttiin kyllä. Itse en päässyt sitä kokeilemaan, mutta pidin kovasti arabi-hannovertamma Kamusta, joka alkuvetkutteluiden jälkeen oli mitä mukavin ja tasaisin. Eija taas tykästyi yllätyksekseen poni Channoniin, jonka luuli ratsastavansa kumoon mutta joka olikin herkkä ja hevosmainen pienestä koostaan huolimatta.

Tässä on Merjan kanssa Flamenco, joka oli erikoisen kaunis väritykseltään ja myöskin toimiva ratsu:

 

Toki ratsastuksen lisäksi viikonloppuun kuului valtavat annokset ruokaa, viiniä ja muita virvokkeita, karkkia ja sipsejä… mutta mikäs sen mukavempaa kuin ratsastuksen jälkeen syysauringossa istuskelu, kylmä juoma kädessä kuten tässä.

 

Tästä on hyvä jatkaa arkista puurtamista!

terkuin Salla