Karsinassa Sasu oli mitä kiltein – utelias, ystävällinen ja
silkkiturpainen tyyppi. Odotin sen olevan ratsastettaessa ihan hirmu herkkä,
mutta ei se mikään kovin herkkä minun mielestä ollut. Alkutunnista matelimme
aika hidasta käyntiä, ja silloin Sasu tuntui toispuoleiselta ja katseli
mielellään oikealle päin niin että oikea ohja tuppasi löystymään. Ongelma
ratkesi kun paransimme vauhtia.
Pujottelimme ensin ravissa toisella pitkällä sivulla olleita
tötsiä, pujottelun jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin kolmen puomin yli.
Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Ideana oli vahtia puomien välisiä
laukka-askeleita ja saada yhtä monta laukka-askelta jokaiselle puomien välille.
Sasu oli aika vauhdikas ja laukkasi paljon tarmokkaammin
kuin moni muu, joten välimatkojen kanssa sai olla tarkkana. Vauhdista
huolimatta se totteli kyllä pidätteitä ja suostui säätelemään
laukka-askeleitaan, aina kun muistin itse niitä laskea... sohelsinkin selässä
aika lailla, mutta Sasu yritti silti kiltisti totella tädin sekavia apuja. Tajusin
vasta lopputunnista, että kun ratsastin heti ensimmäiselle puomille hyvässä
tempossa ja keskelle puomia, niin sitä paremmin myös seuraavat puomit menivät.
Taitaa kyllä olla ihan perusasia…
Meillä oli kieltämättä vähän ruuhkaa 9:n ratsukon voimin,
tuntui siltä että joka suunnasta laukkasi tai ravasi joku kohti. Yritimme parhaamme mukaan
tehdä ravivoltteja ja säädellä välimatkoja, mutta niinhän siinä kävi että kuusi
tätiä oli aina samassa kulmassa ihmettelemässä, että kuka nyt saa mennä puomien yli.
Olen samaa mieltä monen muun kanssa, Sasu on hurmaava
tapaus! Tyytyväisiltä näyttivät muutkin ratsastajat ja hevosetkin. Ansa ainakin
innostui kovasti vaikka kyse oli vain maapuomeista, ja Reksi äityi tekemään
parit pukit. Muut menivät oikein tottelevasti pyydettyä tahtia, tosin Wildalla
ja Sarilla taisi olla vähän mahtumisongelmia.
terkuin Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti