Ojasta allikkoon

Heipä hei vaan ystävät hyvät, Katja täällä taas rustailee muutamien päivien "toipumisen" jälkeen! Mitään vakavaa tuo ei tarkoita, ellei lasketa suurta turhautumista ja ärsytystä, lähinnä itseen ja toisaalta lihasten hitaaseen kehittymiseen. Enkä puhu nyt omista lihaksistani, vaikka voisivat nekin olla paremmassa kunnossa. Kyseiset lihakset kuuluvat viime tunnin treeniparilleni, jo melkoisen tutulle Jekulle.

Tunti jäi mieleeni hyvin ristiriitaisena ja siitä johtunee kirjoitusvaikeus. Teimme tunnilla paljon väistöjä, jotka Jekun kanssa kyllä onnistuivat melko hyvin. Jekku oli kuitenkin jo jokseenkin väsynyt edellisen tuntinsa jäljiltä, mikä näkyi työskentelyssä vähän väliä. Ja sekös turhautti ratsastajaa! Jälleen tuntui, että osa pidätteistä jätettiin armotta ilman huomiota, oikeaan kierrokseen taipumisesta ei ollut tietoakaan ja tasapaino haettiin meikäläisen pohkeesta. Liikettä johti Jekun lapa ja kun oma polvi vielä kiukutteli vanhaa vammaa, niin soppa oli valmis.

Siinähän se, tunnin kuvaus tiivistettynä:D Kuulemma väistöt sujuivat, laukat nousivat ja pysyivätkin (välillä) ja meno oli ylipäätään ihan katsottavaa. Selkään se ei kuitenkaan tuntunut siltä, vaikka myönnän olleeni tyytyväinen suurimpaan osaan tekemistämme pohkeenväistöistä sekä osaan laukannostoistakin. Jotenkin sitä vain monen viikon yhteistyön jälkeen haluaisi tunnin sujuvan paremmin, vaikka tiedostaakin hevosen olevan jo väsynyt. Kun Jekku kaiken lisäksi hoksaa mitä ollaan tekemässä ja koittaa napata tahtipuikot, esimerkiksi kaahailemalla kesken väistön kun tietää, että kohta nostetaan laukka, niin ei sitä menoa ihan koko tuntia jaksa. Mutta ensi viikolla uudet kujeet, katsotaan mitä tunti tuo tullessaan:)

Tuolla ht.netissä joku toivoi, että bloggaajat esittelisivät itseään. Muiden puolesta en lupaa mitään, mutta tähän loppuun voisin lyhyesti kertoa itsestäni. Eli olen 22-vuotias opiskelija, kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja Turkuun muuttanut pari vuotta sitten, vietettyäni välivuoden ulkomailla. Maatilan tyttö, joka tällä hetkellä asustaa kerrostalossa, kaipaa peltoja ja metsiä ja katselee ikkunasta puiston puita kahden kissan kanssa. Arki jaetaan avomiehen kanssa molempien opintojen ja töiden lomassa taiteillen. Liikunnasta huolehtii vuokrahevonen, jonka suloseurasta ja tammanoikuista saan nauttia kerrasta kolmeen tai jopa neljään viikossa. Sellaista elämää:)

-Katja

Kurvailua, kouluilua ja kaatosade

Pakollinen ruusukekuva :)

Viimeisen kerran jälkeen onkin tapahtunut paljon.

 Olen saanut uuden tuttavan Lean ja hankkinut taas kisakokemusta ihan molemmista lajeista.

 Lean kanssa kävimme kurvailemassa 60 cm junnuille avoimen luokan. Hiukan kyseenalaisen verkan jälkeen olin aivan varma että menemme maneesin seinästä läpi radalla. Pysyimme kuitenkin seinien sisässä ja saimme puhtaan radan hyvällä ajalla ! Sijoituttiin ykkösiksi muiden puhtaiden joukkoon, oli tosi hyvä fiilis näiden muutaman epäonnistuneen kisakokemuksen jälkeen.

 Lea on ollut minulle muutenkin positiivinen yllätys ja onhan se aikas luotettava estepuolella. (toisin kuin eräs alla mainittu karvanoppa.)

Muutaman ponista erossa vietetyn viikon jälkeen sain hänet takaisin; ja suoraan kisaradalle! Kävimme siis tuomarin sanoin "pyörimässä" läpi Helpon C:n prosenteilla 55 ja risat. Vaikka häntäpäässä oltiinkin, olin ihan tyytyväinen prosentteihin ja suoritukseen, meinaa toi keskittyminen mennä enemmänkin tohon radan muistamiseen kuin ratsastamiseen. Tosiaan tehtiin molemmissa "pysähdyksissä" yhdistettynä takaosan käännöstä ja pohkeenväistöä. Hups.

Fiilis oli hyvä siihen asti että kuulin äidin saamat prosentit kouluradalta. Hävisin prosentilla. Tämän nöyryytyksen johdosta olenkin lopettanut koulukisaurani ja siirtynyt sihteerin tehtäviin.

Vielä tietenkin pakko hehkuttaa Elinan ja ponin suoritusta, upea sijoittuminen Helppo B - luokassa!

Kaverikuva Luvialta.

Nyt olen myös saanut ponin tuntiratsukseni ja olemme puomeilleet sekä hypänneet jumppasarjaa, ihan ilman pukkeja, kieltoja tai kuskin heittoa. Suunta on siis ylöspäin.
 Eilen tiistaina puomeilimme tekemällä kulmia puomien avulla, sekä ravipuomeja, joissa keskimmäinen oli hieman maasta irti. Meitä oli aika paljon (9?) ja täytyy myöntää että keskittymiskykyni on niin minimaalinen, että jään katsomaan muita ja alan matkustaa. Loppuun saatiin kuitenkin jo hyviä pätkiä ja viimeinen laukkatehtävä sujui jo hienosti ja siihen oli hyvä lopettaa. Loppuravailut ja käynnit ja poni talliin syömään. Sai taas hyvällä fiiliksellä lähteä tallilta ja odotella ensiviikon hyppykertaa.


Hyvää loppuviikkoa ja onnistumisia tunneilla,
OK

Iloa marraskuun synkkyyteen

Mikäpä piristää marraskuun pimeydessä paremmin kuin ratsastus ja hevosten seura – ei varmaan mikään, sanoo tämä heppahullu täti. Olen saanut viikon sisällä nauttia kahdesta tosi kivasta tunnista jotka ovat olleet mannaa ikävän flunssakauden ja työstressin jälkeen.

Olin poikkeuksellisesti tunnilla viime perjantaina ja ratsastin Ellillä. Saimme pitkästä aikaa tehdä alkuverryttelyn omaan tahtiin, molempiin suuntiin ja kaikissa askellajeissa. Joskus vuosia sitten näin toimittiin aina, eikä se niin ihmeellistä ollut. Nyt itselläni oli kyllä hieman vaikeuksia seurata muiden työskentelyä ja väistellä eri suuntiin laukkaavia ratsukoita. Hauskaa ja opettavaista, itse tosin päästin Ellin liian helpolla ja enemmänkin jolkottelimme muiden mukana…

Teimme sitten väistöjä keskihalkaisijalta uraa kohti, ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta nostettiin uralle päästyä laukka. Ensin emme Ellin kanssa saaneet ollenkaan kunnollisia ristiaskelia aikaiseksi, mutta suoritus parani loppua kohden ainakin vähän. Olimme muutenkin aluksi vähän eri paria jotenkin, jalkani heiluivat holtittomasti kyljissä eikä kädetkään pysyneet aloillaan. Mutta kun olimme tahkonneet 45 min niin yhteistyö alkoi sujua oikeinkin kivasti. Tykkään Ellin reippaudesta (vaikka se välillä saattaa olla turhankin vauhdikas), eikä se tunnu yhtään niin kulmikkaalta ratsastaa kuin mitä se kesällä vielä oli. Ja väitän että karsinassa ärhentelevän kiukkuisen kuoren alla on oikeasti rapsutuksista ja lässytyksistä tykkäävä vähän epävarma tammaparka J

Eilen tiistaina ratsastin Karinalla, joka myös oli kiva kokemus. Teimme Heidin edessä olevaan kulmaan kymmenen metrin voltin maapuomien avulla. Puomien tarkoitus oli osoittaa voltin oikeaa kohtaa ja kokoa. Harjoitus oli tosi hyvä, oli välillä hankalaa ohjata hevonen täsmälleen puomien keskelle. Teimme harjoituksen laukassakin, hyvin onnistui ja kivaa oli! Eija ja Jekku joutuivat todelliseen tehotreeniin, kukin Jekulla ratsastanut voi kuvitella millaista on yrittää saada Jekku laukkaamaan pienehkön voltin puomien yli… Eijan hermot kestivät hienosti vaikka Jekku oli vakaasti päättänyt ohittaa puomit sisäkautta.

Karinan kanssa oli kiva seurustella tunnin jälkeen karsinassa. Tämä on varmaan se asia, mikä erottaa tavallisen harrastajan ja heppahullun toisistaan. Tavallinen harrastaja vain riisuu hevosen varusteet ja vie ne paikoilleen, mutta heppahullu löytää itsensä juttelemasta hevoselle poski poskea vasten ja jopa pusuttelemasta hevosparkaa päin turpaa (ei varmaan kovin rentouttavaa saaliseläimelle…) J J

Kirjoitteli Salla

Kamalan ihana ratsastus

Hupsista heijaa, viikko hujahti taas niin nopeasti, hyvä kun perässä pysyi! Taidankin rustailla lyhyesti kahden tunnin tapahtumat, jottei vaan jää hurjia juonenkäänteitä pimentoon;)

Yhteistyömme Jekun kanssa on jatkunut edelleen ja jos vaikka ennen tuntia ajattelisinkin, että voisin seuraavaksi kokeilla jotakuta toista, niin tunnin jälkeen olen taas niin Jekun lumoissa, etten halua yhteistyöstämme luopua ollenkaan! Niin kävi viime viikolla ja niin kävi tänään. Kamalan ihana Jekku.

Viime viikolla aloitimme tunnin tekemällä väistöjä uralta kohti keskihalkaisijaa ja takaisin uralle. Jekku aloitti väistöt hienosti, mutta paluu uralle tuntui aina jäävän puolitiehen ja Jekku pyrki laiskottelemaan kulman. Ohjatkin olivat vähän väliä solmussa, kun koitin saada hevosen vietyä uralle saakka väistössä, valmiina taipumaan kulmaan ilman kiemurtelua ja lapa edellä puskemista. Vaikeaa, vaikeaa, sillä ongelmanani on, että usein vien ensin vaistomaisesti käden sään yli mielummin kuin levitän sitä sivulle. Sivulle vievä käsi tuntuu Jekun kanssa aiheuttavan sen, että lapa karkaa edellä ja perässä kääntyy koko hevonen, oli ulko-ohja miten päin tahansa, kun taas sään yli viemällä kääntyy niskasta pelkkä pää. Treeni jatkuu...

Raviväistöjen jälkeen teimme harjoituksen niin, että uralle palattua nostettiin laukka ja jatkettiin laukkaa uraa pitkin (vai sekoitankohan nyt johonkin toiseen tuntiin?) Joka tapauksessa team K&J sai ohjeen jäädä laukkaamaan suurta pääty-ympyrää, ja muutamat onnistuneet nostot saatiinkin aikaiseksi! Tunnin loppupuolella ratsastimme vielä ravipuomeja, ensin peräkkäin kolme puomia, niiden jälkeen voltti ja voltilta vielä kahden puomin yli keskihalkaisijaa pitkin. Jekun kanssa kolistelimme puomeista vähemmän tyylikkäästi, kunnes Miran komennot lopulta pääsivät aivoihini saakka ja sain katseeni hinattua pitkälle eteen ja ylös ja sitä myöten istunnan tasapainoon niin, että Jekun oli helppoa liidellä yli esteiden - tai siis puomien;)

Ja sitten lennosta vaihto tämän viikon tuntiin!

Tällä kertaa työskentelimme pääosin kahdella isolla ympyrällä tehden taivutuksia. Ensin taivuteltiin hevoset hyvin sisäpohkeen ympärille. Ympyrän kaarella maneesin keskiosassa tehtävänä oli ratsastaa hevosen takajalat hieman ympyrän ulkopuolelle. Kamalan ihana Jekku oli sekä kamala että ihana. Ilmeisesti väsymystä oli ilmassa, sillä vauhtia tuntui taas olevan liikaa eivätkä pidätteet meinanneet mennä läpi. Muutaman kerran taisi lipsahtaa voimasana jos toinenkin ja Jekku sai seistä nököttää hetken nenä maneesin seinää vasten, kun kyllästyin höyryveturikyytiin. Matka kuitenkin jatkui ja suurimman osan tunnista Jekku käyttäytyi nätisti, mitä nyt kaahaili toisten takamuksissa kiinni, kaikista tekemistämme volteista huolimatta (pahoittelut siitä).

Ympyrällä taivutimme hevosia myös ulospäin, tarkoituksena saada alle banaanin muodossa kulkeva ratsu. Ihan siihen muotoon saakka tuskin Jekun kanssa pääsimme, mutta kun tuli aika nostaa tästä taivutuksesta suoristamisen kautta laukka, niin hurraa, Jekkuhan nosti laukan!! Joka kerta! Tai no, pari kertaa taisi "huonoon" suuntaan laukannostoyritys hajota V5-raviksi, mutta hällä väliä siinä vaiheessa. Välillä laukka kesti puolikkaan ympyrän, välillä koko pääty-ympyrän ja kerran jopa useamman kierroksen! Melkoista menoa.

Tunnin jälkeen totesin, että Jekku oli jälleen aivan ihana - ja aivan kamala. Kun Jekulla vauhti yltyy, itselläni istunta huononee, takapuoli on irti satulasta eivätkä pidätteet toimi. Täytyy taas irvistellä keskittyneesti, että pääsee takaisin rytmiin ja saa kunnon kontaktin hevoseen. Ärsyttää ja tekisi mieli potkia seiniä. Kun sitten irvistely tuottaa tulosta ja istunta löytyy, Jekkukin rauhoittuu ja keskittyy tehtävään ja ärsytykseni on tiessään. Sitä hymyilee hölmönä ja fiilis on mahtava; mehän osataan!

Että ottaa nyt tästä selvää ja kuvailla lyhyesti, kun kotona kysytään miten ratsastustunti meni. Kamalan hyvin? Niinpä niin. Vaan kivaa oli taas!

Katja

Siirtymisiä ja pysähdyksiä

Edellisen flunssaratsastuksen jälkeen olin viime viikolla menossa tunnille aivan eri fiiliksellä. Vaikka nuha edelleen vaivasi, olin pirteämpi ja innoissani, etenkin kun työparinani oli edelleen Jekku. Tunnille oli tulossa kahdeksan ratsukkoa, mutta tällä kertaa sekään ei haitannut yhtään. Voisi siis sanoa, että olin jo etukäteen päättänyt, että tällä tunnilla onnistuisimme!

Tunnin aiheena olivat siirtymiset. Ensin aloitimme tekemällä pitkille sivuille pysähdyksiä. Pysähdyksessä hevosen tuli pysyä suorana, pysähtyä kunnolla mutta olla silti valmis lähtemään taas merkistä reippaasti liikkeelle. Liikkeelle lähtö ei Jekulla ollut ongelma ja pysähtyminenkin sujui yllättävän hyvin, mutta takapää pyrki aina karkaamaan uralta keskelle. Välillä myös pidätteeni venyivät liian pitkiksi ja Mira ehtikin monta kertaa huomauttaa sisäohjasta. Mielestäni Jekku kuitenkin kuunteli hyvin ja yritti kovasti tehdä mitä pyysin - pitkälle sivulle mahtui useampi pysähdys ja päätyihinkin yksi.

Seuraavaksi teimme siirtymisiä ravista käyntiin. Pitkälle sivulle oli mahdutettava vähintään yksi käyntiosuus, vaan onnistuimmepa välillä tekemään niitä jopa kaksi! Välillä taas siirtyminen jäi aivan suoran loppuun, kun jarrut hetkellisesti menettivät tehonsa. V5-ravia ei kuitenkaan tunnin aikana tulllut kuin kerran tai kaksi, joten olin enemmän kuin tyytyväinen. Välillä Jekku kiskaisi päänsä alas saaden ratsastajansa hetkellisesti  irti satulasta, ja tunti olikin yhtä hymynsekaista irvistelyä. Hymyä siksi, että työskentely Jekun kanssa oli jälleen kertakaikkisen mahtavaa, ja irvistelyä siksi, että se auttoi minua keskittymään ja sain takapuoleni pidettyä satulassa. Melkoista keskivartalotreeniä, jälleen kerran.

Tällä kertaa emme laukanneet ollenkaan, mikä ei kumma kyllä harmittanut yhtään. Siirtymisissä ja oman istunnan valvonnassa riitti työstämistä, ja lottovoitto oli, kun harjoituksessa uralta keskelle kääntäessä teimme lähes täydellisen pysähtymisen ravista paikoilleen, peruutimme muutaman askelen ja jatkoimme suoraan takaisin raviin. Mahtavaa huomata, miten Jekku kehittyy koko ajan ja miten itse kehittyy ratsastamaan Jekkua.

Kehityksellistä viikkoa!
Katja

Henkisiä hyppyjä

Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto suosittelevat kirjassaan Itsestään lukijaa tekemään kerran vuodessa jotakin sellaista, mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Olin juuri lukenut tämän, kun tuli seuraestekisoihin halukkaaksi ilmoittautumisen aika. Mieli teki kokeilemaan, mutta toisaalta ajattelin sen olevan noloa. Olen aikuinen, en ole hypännyt paljon, en ole koskaan ollut kilpailuissa. Päätin suhtautua asiaan, kuten kuvittelisin lapsiratsastajan tekevän. Ekat kisat on ekat kisat sekä kymmenvuotiaalle että keski-ikäiselle.      

Jännitin kisoja siis jo ilmoittautumisvaiheessa, ja mietin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi. Rauhoittelin itseäni ajatuksella siitä, että olen hypännyt syksyn aikana Ansalla monta kertaa. Vaikka kaikki ei ole aina aivan nappiin mennytkään, on Ansa kuitenkin osoittautunut kaikin puolin oikein fiksuksi hevoseksi. En minä yksikseni pärjäisikään, mutta Ansan kanssa uskaltaisin kokeilla.

Aamulla poljin tallille. Ajattelin, että viiden kilometrin pyöräily lämmittää lihaksia ja rauhoittaa mieltä. Tallissa Ansa oli aivan kuten minä tahansa päivänä ja se rauhoitti minua lisää. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä meditatiivisemman olon hevosten läsnäolo minulle antaa. Yritin käyttää tätä hyväkseni ja harjata Ansan rauhassa oikein siistiksi. Kun lähdimme verryttelyradalle ja astuimme hiljaisesta tallista ulos, oli Ansan hämmästys käsin kosketeltavaa: ”Ai tällaistako täällä tänään onkin! Kuulutuksia, pillin vihellyksiä ja paljon laukkaavia ratsuja!” Olin tainnut onnistua hillitsemään itseni koko aamun, koska vaikutti siltä, että hevonen ei ollut aavistanut mitään normaalista poikkeavaa tapahtuvan. 

Heti kun nousin selkään, alkoi kaatosade. Sattuneesta syystä en kuitenkaan ehtinyt kiinnittää huomiota lokakuisen sateen läpimäräksi kastelemiin vaatteisiin. Ansaa alkoi verryttelypaikan tunnelma kuumottaa aika äkkiä. Tyydyimme rauhallisiin taivutteluihin ja temponvaihteluihin sekä hyppäämään pikkuisen ristikon molempiin suuntiin kerran, vaikka Ansa olikin välillä sitä mieltä, että suihkumoottori kintereissä sopisi tilanteeseen paremmin. 

Radalle päästyämme kolme ensimmäistä estettä meni kohtuullisesti ja päässäni ehtivät soida Miran sanat edelliseltä päivältä: ”päästä käsi eteen, älä olkapäitä”. Neljännen esteen lähestyessä huimaa vauhtia tuli mieleeni, että olisi sittenkin pitänyt aloittaa verryttely tuntia aiemmin. Viidennellä esteellä kaikki kalliit neuvot olivat jo unohtuneet, ja asiat taisivat mennä pieleen heti sisääntulotiestä alkaen. Esteen jälkeen oli vähällä, etteivät tiemme hevosen kanssa eronneet kokonaan. Olin kyllä itse menossa oikeaan suuntaan, mutta taisin unohtaa kertoa sen Ansalle. Viimeiset esteet mentiin onneksi jotakuinkin yhdessä tuumin.

Tavoitteeni kilpailussa oli muistaa rata ja ratsastaa se kokonaan läpi joutumatta hylätyksi. Se toteutui. Tuntui hauskalta kokeilla jotakin uutta. Tuntui virkistävältä kokea pientä kilpailuhenkeä, vaikka tavoitteeni eivät sijoittumiseen liittyneetkään. Ihanalta myös tuntui hevosen läsnäolon rauhoittava vaikutus. Parasta oli kuitenkin se, että saatoin luottaa Ansaan.

Nyt odotan, että pääsen harjoittelemaan lisää.  Kisoihin osallistun seuraavaksi sitten, kun osaan jo jotakin enemmän. 

Uusia kokemuksia kaikille,

Outi