Mikäpä piristää marraskuun pimeydessä paremmin kuin ratsastus ja hevosten seura – ei varmaan mikään, sanoo tämä heppahullu täti. Olen saanut viikon sisällä nauttia kahdesta tosi kivasta tunnista jotka ovat olleet mannaa ikävän flunssakauden ja työstressin jälkeen.
Olin poikkeuksellisesti tunnilla viime perjantaina ja ratsastin Ellillä. Saimme pitkästä aikaa tehdä alkuverryttelyn omaan tahtiin, molempiin suuntiin ja kaikissa askellajeissa. Joskus vuosia sitten näin toimittiin aina, eikä se niin ihmeellistä ollut. Nyt itselläni oli kyllä hieman vaikeuksia seurata muiden työskentelyä ja väistellä eri suuntiin laukkaavia ratsukoita. Hauskaa ja opettavaista, itse tosin päästin Ellin liian helpolla ja enemmänkin jolkottelimme muiden mukana…
Teimme sitten väistöjä keskihalkaisijalta uraa kohti, ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopulta nostettiin uralle päästyä laukka. Ensin emme Ellin kanssa saaneet ollenkaan kunnollisia ristiaskelia aikaiseksi, mutta suoritus parani loppua kohden ainakin vähän. Olimme muutenkin aluksi vähän eri paria jotenkin, jalkani heiluivat holtittomasti kyljissä eikä kädetkään pysyneet aloillaan. Mutta kun olimme tahkonneet 45 min niin yhteistyö alkoi sujua oikeinkin kivasti. Tykkään Ellin reippaudesta (vaikka se välillä saattaa olla turhankin vauhdikas), eikä se tunnu yhtään niin kulmikkaalta ratsastaa kuin mitä se kesällä vielä oli. Ja väitän että karsinassa ärhentelevän kiukkuisen kuoren alla on oikeasti rapsutuksista ja lässytyksistä tykkäävä vähän epävarma tammaparka J
Eilen tiistaina ratsastin Karinalla, joka myös oli kiva kokemus. Teimme Heidin edessä olevaan kulmaan kymmenen metrin voltin maapuomien avulla. Puomien tarkoitus oli osoittaa voltin oikeaa kohtaa ja kokoa. Harjoitus oli tosi hyvä, oli välillä hankalaa ohjata hevonen täsmälleen puomien keskelle. Teimme harjoituksen laukassakin, hyvin onnistui ja kivaa oli! Eija ja Jekku joutuivat todelliseen tehotreeniin, kukin Jekulla ratsastanut voi kuvitella millaista on yrittää saada Jekku laukkaamaan pienehkön voltin puomien yli… Eijan hermot kestivät hienosti vaikka Jekku oli vakaasti päättänyt ohittaa puomit sisäkautta.
Karinan kanssa oli kiva seurustella tunnin jälkeen karsinassa. Tämä on varmaan se asia, mikä erottaa tavallisen harrastajan ja heppahullun toisistaan. Tavallinen harrastaja vain riisuu hevosen varusteet ja vie ne paikoilleen, mutta heppahullu löytää itsensä juttelemasta hevoselle poski poskea vasten ja jopa pusuttelemasta hevosparkaa päin turpaa (ei varmaan kovin rentouttavaa saaliseläimelle…) J J
Kirjoitteli Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti