Voltteja Bondilla

Tiistaina pääsimme nauttimaan raittiista ilmasta ja tilasta kun ratsastimme kentällä mitä hienoimmassa syyssäässä. Tunnilla oli kahdeksan ratsukkoa, mutta eipä sitä kauheasti huomannut kun ratsastimme tavanomaista isompaa uraa.

Ratsastin pitkästä aikaa Bondilla – voi sitä papparaista. Karsinassa hän on hurmaava rapsutuksille perso seuralainen, ei merkkiäkään entisestä vihaisesta pomottelijasta. Mutta ratsastaessa Bond tuntuu lähinnä FatBoylta – sama kuin yrittäisi saada säkkituolin liikkeelle lihasvoimalla. Kyllähän hän raippaa uskoo, mutta meno löpsähtää heti seuraavassa kulmassa, tai voltilla kuten tällä kertaa kävi. Kun vielä itse olen ratsastajana aika laiska ja lötköpötkö, olin jo alkutunnista maitohapoilla ja hengästynyt.

Teimme koko tunnin volttiharjoituksia, ensin käynnissä ja ravissa jokaiseen kulmaan voltit ja laukassa sitten voltti joka toiseen kulmaan. Volttien välillä piti tehdä käyntiin siirtymä. Tunti sujui kohtuullisen mallikkaasti, vaikka HK Areenalle virrannut jääkiekkoyleisö saikin aikaan normaalia enemmän meteliä eli pärinää ja tööttäilyjä. Bond olisi liirannut mielellään voltilta ulospäin, ja sitä korjatessani ulkoavuilla se kaatuikin sitten sisäänpäin niin että sai olla tarkkana ettei voltista tullut soikiota.

Jekku oli tällä kertaa Sarin kanssa selvästi aiempaa maltillisempi ja laukkavoltitkin onnistuivat, joskin vauhti muutamaan kertaan kiihtyi huimaksi. Me yritimme Bondin kanssa auttaa tunkemalla Jekun eteen pariin otteeseen… Lissu meni varsinkin lopputunnista tosi hienosti, se on upea lennokkaine askelineen menneessään kauniisti muodossa. Teijan naama loisti J

Tässä muutama kiva kuva parin viikon takaiselta tunniltamme.

Päivi ja Partek, Eija ja Karina

 

Sari ja Ansa

Teija ja Lissu

Mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa kaikille t.Salla

Voltteja ja väistöjä

Jopas ehtikin vierähtää melkein viikko viime tunnista! Lista kertoi tiimini toisen osapuolen olevan Elli, joka karsinassa koitti väittää olevansa pomo. Aluksi rapsuteltiin ja juteltiin Ellin vuoroin kuunnellessa tarkasti ja vuoroin narisuttaessa hampaitaan. Lyhyen tutustumisen jälkeen laitoin Ellin kiinni, jotta tunnille valmistautuminen sujuisi hieman helpommin ja nopeammin. Hieman kiirehtien ehdimme valmiiksi ajoissa, ilman ongelmia.

Tunnin tehtävinä olivat edelleen volteilla taivutukset sekä uutena lisänä pohkeenväistöt. Aluksi verryttelimme hevosia volteilla ja pohkeenväistöillä käynnissä. Elli tuntui taipuvan ja väistävän hyvin ja oli muutenkin ratsastaessa aivan eri hevonen kuin tallissa hoitaessa. Hetken harjoiteltuamme siirryimme jatkamaan samaa ravissa. Elli tuntui pitävän turpaansa jatkuvasti hieman koholla, mutta taipui ja väisti ravissakin nätisti ja askeliin oli helppo istua.

Ravissa teimme pitkille sivuille väistöharjoitteet niin, että kulmasta aloitettiin väistö keskihalkaisijalle ja takaisin uralle tehden kulmaan voltin. Sama toistettiin toisella pitkällä sivulla. Edetessämme laukkaharjoitteeseen lyhyeltä sivulta käännyttiin keskihalkaisijalle, väistettiin pitkälle sivulle tehden heti uralle palattua pienen voltin, jolta nostettiin laukka. Samaan päätyyn tehtiin vielä laukkavoltti ja laukkaa jatkettiin toiseen päätyyn pienelle ravivoltille, jonka jälkeen käännyttiin taas takaisin keskihalkaisijalle aloittamaan koko "rata" alusta. Tiimillämme meinasi olla vaikeuksia ylläpitää laukka voltilla ja toisaalta taas pysyä koottuna pitkällä sivulla, vauhti olisi ollut mukavampaa;)

Kaiken kaikkiaan Elli oli "ihan kiva", eli ei mitään pahaa sanottavaa mutta toisaalta en myöskään sille erityisemmin syttynyt. Tekeminen onnistui kunhan osasi pyytää ja Elli oli ihan reipas, mutta siinäpä se. Onneksi meitä on kuitenkin joka lähtöön, niin kaikkien ei tarvitse kaikkiin ihastua:) Itse pidin enemmän sekä Karinasta että Partekista, joten jännityksellä odotan vieläkö seuraavalla kerralla on vastassa Elli vai joku muu. Sen näkee onneksi jo parin päivän päästä.

Aurinkoista viikkoa!
Katja

Kisakertomusta ja fiiliksiä



Eilen lauantaina olimme siis neljän hevosen , kuuden ratsastajan ja hyvän tukihenkilötiimin kanssa Luvialla kisaamassa aikuismestaruuksista, sekä parissa avoimessa luokassa.

Valmistelut alkoivat jo perjantai-illalla hevosten ja varusteiden pesun ja kiillotuksen, letitysten, tavaroiden pakkaamisen ja kaiken-mitä-en-enää-muista merkeissä. Kotiin päästiinkin vasta kymmenen maissa, takaisin tallille piti kuitenkin matkata jo seitsemän-kahdeksan tunnin päästä.



Ensimmäinen tiimi, Nyyti, Karina sekä Sinikka, Eero ja Tuulikki lähtivät matkaan jo hieman kuuden jälkeen, kun me "myöhäis"ryhmä saavuimme tallille hieman ennen seitsemää, puunasimme Reksin ja Irkun, pakkasimme tavarat, hevoset ja itsemme autoon ja lähdimme kohti Luviaa. Matkaa oli parisen tuntia ja se sujui ilman suuria mutkia, lastatessa olisi Irkku tosin halunnut hypätä Heidin syliin.

Kisapaikalla olimme puoli kymmenen maissa ja ehdimme katsoa Sinikan ja Karinan 60 cm radan. He hyppäsivät hienon radan Karinankin tajuttuaan homman nimen, alkuun tullut kielto ei haitannut.

Seuraavaksi saimmekin alkaa seurata ja jännittää  70cm aikuismestaruusluokkaa jossa meillä oli kaksi ratsukkoa. Sinikka ja Karina hyppäsivät hienon perusradan 0 vp. ja pääsivät uusintaan. 

 Harmiksemme Tuulikki putosi toisen esteen jälkeen Nyytiltä, onneksi hän ei kuitenkaan loukkaantunut.

Sinikka ja Karina hyppäsivät hyvän uusintaradan, kuitenkin yksi pudotus, ja olivat lopulta hienosti sijalla 10.

Seuraavaksi oli 80 cm avoin luokka johon siihenkin osallistui kaksi ratsukkoa, Eero ja Nyyti sekä minä ja Reksi. Itse jännitti ihan hirveästi kiivetä ponin selkään tiistain jälkeen, mutta periksi ei annettu.

 Meidän verkka oli ihan superhieno ja poni esitti todella hienoja ja pyöreitä hyppyjä, joten radalle lähtiessämme ei jännittänyt ihan niin paljoa. Näytin ponille esteitä odotellessamme ja kaikki näytti vielä hyvältä. Pääsimme lähtölinjankin yli, ja niin.... siihen se sitten taisi jäädäkin. Oltiin menossa esteestä yli, kunnes viimeisellä askeleella ratsuni päätti lähteä toiseen suuntaan. Muutaman pukin jälkeen keräsin ratsukkomme ja yritin uudestaan. Poni ei tullut edes lähelle ekaa estettä ja ratahenkilökunta kaikkosi ympäriltämme hyppivän ponin tieltä. Videolla tämä näyttää hauskalta, mutta täytyy sanoa että tilanteessa oli vitsit aika vähissä.

Eero ja Nyyti onneksi kävivät pelastamassa seuramme maineen ja hyppäsivät hienon perusradan ja uusinnan, molemmat puhtaita! Aika ei kuitenkaan riittänyt ja he sijoittuivat 10. sijalle.                                       

Seuraavaksi alkoivat kouluosuudet, joissa meillä oli kolme ratsukkoa. Kun kouluaidat oli kasattu, alkoikin jättiläismäinen aikuismestaruusluokka.

Reksin ja Elinan verryttely hieman takelteli ponin yrittäessä liukua ulos portista ja pari pukkiakin nähtiin. Rata oli kuitenkin tosi hieno, eikä kommelluksia sattunut. Prosentteja kertyi 58,095 ja sija jaettu 18.

Kirsi ja Irkku suorittivat myös erittäin hienon ja tasaisen radan, prosentteja oli 59,524.

Tuulikin ja Irkun rata oli myös erittäin hyvä, prosentit 55,238 ja sija 26.

Kaikki kouluratsukomme olivat erittäin hienoja ja radat onnistuneita ja saimmekin loppuun asti jännittää Kirsin sijaa ja mahdollista palkintojen jakoa. Harmiksi kuitenkin viimeiset kiilasivat ohi ja loppusijoitus Kirsillä ja Irkulla 12! Hieno saavutus näin isossa luokassa.

Pakattiin leiri ja hevoset ja lähdettiin Shellin kautta kohti Turkua. Tallilla hevoset vielä kävelytettiin ja vietiin sitten kaverit karsinoihin syömään ja lepäämään. Kotiin päästiin itse lähtemään kahdeksan aikaan, eli vähän lähtöajasta riippuen tuollainen 13-14 tunnin reissu. Täytyy sanoa että ainakin itseäni väsytti illalla hirveästi :)

Tosi kiva reissu kivassa porukassa. Todettiin kyllä että on meillä hienoja ja fiksuja hevosia, käyttäytyivät erittäin hienosti joka tilanteessa. Keli onneksi myös suosi, saatiin nauttia auringosta koko päivä. Kaikin puolin siis tosi kiva ja onnistunut reissu !

Kiitos kaikille ketkä oli mukana ja niille jotka ovat tsempanneet ja auttaneet meitä. Ja tietenkin iso kiitos seuralle ja Heidille jotka tekivät tämän päivän mahdolliseksi, lähtisin kyllä uudestaan! (tosin ehkä vähän paremmalla radalla... ) Kuvat tuleekin jälkeenpäin, olen tapellut niiden kanssa kolme tuntia joten olkoon.

- Oona











Taivuttelua rankkasateen räminässä

Eilinen tunti oli ratsastuksen lisäksi varsinainen kuulotesti. Vettä satoi niin, että välillä ei edes Miran tekniikalla vahvistettu ääni kantanut riittävän pitkälle, vaan hetkittäin näki suun liikkuvan ja muita seuraamalla pystyi arvella, mitä oli tarkoitus tehdä. Itse ratsastin jälleen Partekilla, joka tälläkin kertaa aluksi kokeili karsinassa, miten monta kertaa saa pyörähtää ympäri ennen kuin komennan kunnolla. Kehonkielellä kerrottu (hmm, läpilukiessa tuli mieleen, että ei kai kukaan ehtinyt kuvitella mitään väkivaltaista? Tarkoitan siis kehonkielellä luotua ns. painetta kohti hevosta sen liikkeiden hallitsemiseksi) ja äänellä vahvistettu pysähtymiskäsky meni muutaman kierroksen jälkeen perille ja loppuajan herra seisoskeli rauhassa paikallaan. Suloinen tapaus!:)

Tunnin aiheena oli taivuttelu ja asettaminen. Partekin pitkän rungon taipuminen vaati jälleen keskittymistä, keskittymistä ja keskittymistä. Perusasioiden äärellä oli jännää!;) Hetkittäisestä epätoivosta huolimatta taipuminen onnistui kuitenkin melko hyvin ja olin tyytyväinen. Partek on mielestäni siinä mukava, että se kuuntelee koko ajan, yrittää kovasti ja antaa myös palautetta, jos itse jään nukuksiin. Esimerkiksi ohjasotteen kanssa on oltava tarkkana: liian "roikkuva" ohjastuntuma aiheuttaa sen, että Partek alkaa kiskoa päätään pitkälle eteen ja alas. Ohjat on siis pidettävä kunnolla tuntumalla tai kunnolla pitkänä, jotta kiskomiselta vältyttäisiin.

Laukannostot alkoivat tällä kertaa sujua nopeammin kuin viime viikolla, ja vasenta laukkaa nostettaessa Partek oikein ponkaisi takapäällään laukkaan. Pukittamiseksi sitä ei voi kutsua, mutta selvä hypähdys sieltä tuli. Itse tuskailin käytössämme olleen Dinon satulan kanssa, tuntui että jalustimet olivat koko ajan vääränmittaiset eikä hyvää istuntaa meinannut löytyä.  Laukkaosuuden jälkeen ravasimme vielä harjoitusravia hevosia pitkillä suorilla taivuttaen - kiitos Partekin ravin tänään on vatsalihakset hieman hellinä! Oli kuitenkin mukava työskennellä, etenkin kun tunnilla ei ollut kuin neljä ratsukkoa eikä törmäämisiä tarvinnut pelätä.

Tunnin jälkeen riensimme kaatosateessa muiden perässä tallin suojiin, Partekin nähdessä takanaan mörköjä ja puhistessa silmät suurina "kato nyt, kyllä siellä joku sapelihammastiikeri on, varmasti on!" No, hengissä selvittiin ja kiitossuukot vaihdettiin!:)

Ensi viikkoon!
Katja

Ponin käsitys hyvästä viimeistelytreenistä ennen kisoja

Liityn blogikirjoittelijoiden joukkoon, vaikka tiistairyhmäläisiä taitaa ollakin täällä jo entisestään. Blogi kaipaa kuitenkin yhden poniratsastajan ajatuksia, tosin kirjoitan tätäkin päivän jäljessä, sillä jos olisin samantien tunnin jälkeen jakanut ajatukseni, kukaan ei haluaisi enää Reksin selkään kiivetä ja ht.netin keskustelupalsta olisi villiintynyt hurjan ja vaarallisen ponin edesottamuksista. Sitä se ei kuitenkaan ole, hieman ilkikurinen vain silloin tällöin.

Ryhmämme hyppäsi nyt toista kertaa peräkkäin, sillä meistä kaksi (minä ja Tuulikki) on lähdössä viikonloppuna Luvian aikuismestaruuskisoihin, minä en tosin ole mestaruusluokkiin osallistumassa kun ikä ei riitä.
Ratamme oli suht yksinkertainen kolmen pystyn ja yhden okserin yhdistelmä, mutta tuotti kuitenkin tarpeeksi päänvaivaa (ainakin minulle). Aloiteltiin kuitenkin hyppelemällä ihan ristikkoa, johon onnistuttiin kyllä saamaan kieltäytyminen heti ekalla yrityksellä, kuski oli liian nukuksissa, mutta pysyi kuitenkin kyydissä.

Jatkettiin tulemalla maneesin päädyssä olevaa pystyä, jonka alla oli monen mielestä pelottava laatikko. Meidän tiimillämme oli suuria vaikeuksia päästä esteestä yli, toinen olisi mennyt mutta toinen löi jarrut kiinni, pään alas ja pukitti. Ja kun noin lyhyt- ja voimakaskaulainen otus vetää pään alas, saa olla aika valmiina pysyäkseen kyydissä. Jos vielä tässävaiheessa roikut mukana, seuraa eräänlainen käännähdys-hyppy-pukkisarja ja sitkeämpikin ponikuski on karistettu maanpinnalle. Keräilin siis itseäni maneesin pohjalta tämän tehtävän aikana kahdesti. Saimme kuitenkin tehtävän viimein suoritettua.
Lisäsimme tehtävään okserin, jolle oli kaareva linja pystyltä. Saimme "nauttia" lisää poniakrobatiaa, eihän siitä vaan voinut mennä kiltisti yli. Muutaman yrityksen jälkeen jouduin taas kaapimaan itseni kentästä ja kiipesin selkään. Tultiin okseri kerran helpotettuna ja sitten täyskokoisena kahdesti. Ei ongelmaa, loistavia hyppyjä, ei merkkiäkään kieltäytymisestään. Kääminsä polttanut kuski ja enkelin näköinen poni.

Selvitettyämme tämän vaativan tehtävän, siirryimme koko radan hyppäämiseen. Ensimmäisellä kerralla, esteiden ollessa puolimetrisiä, ratamme sujui suhteellisen hyvin ja Heidin piti kysyä vain kerran 'sattuiko?' kun kiipesin jälleen kyytiin ponirodeon päätteeksi.
Toisella kerralla, esteiden ollessa jonkin verran isompia, esteet yksi ja kaksi sujuivat mallikkaasti hyvillä hypyillä, mutta kakkosen jälkeen poni löi liinat kiinni, veti pään alas ja sinkosi matkustajan kaukaisuuteen. No, taas uudestaan selkään ja rata loppuun hyvillä hypyillä. Mustelmainen ratsastaja ja virnuileva poni ottivat vielä pari laukkakierrosta, loppuravit ja siirtyivät käyntiin.

Reksillä on todellakin ollut jonkunnäköinen uhmaikä. Se on nyt kolmen viikon aikana lennättänyt minua yhdeksästi, enemmän kuin luultavasti koko kolmevuotisen lähes jokaviikkoisen työskentelymme ajalla. Olen kohdannut sen kanssa erilaisia pukituskohtauksia, hyppy-piruetti-säntäys yhdistelmiä sekä ison kasan kieltäytymisiä ja kiukutteluja, mutta nämä tunnit ovat olleet ehdottomasti vaikeimpia. Jaksan sen selkään kiivetä kuitenkin aina uudestaan, onhan se kuitenkin poni (:
Toivon tosin, että tuo otus keräisi itsensä lauantaiksi ja saisimme tavoitteemme, puhtaan ja hyväksytyn radan suoritettua, sekä tulisimme samalla kyydillä, molemmat yhtenä kappaleena kotiinkin. No, aina saa toivoa, ehkä se siitä. Onneksi Elina käy kuitenkin pelastamassa ponin mainneen kouluradalla, mikäli ratamme muistuttaa tippaakaan tätä viimeisintä tuntia.

Lauantaita innolla ja kauhulla odotellen,
- Oona

Lär dig hoppa

Monta viikkoa on kulunut sitten viime kerrasta, onneksi täällä on ollut ahkeria kirjoittajia! Inspiraatiota odotellessa olen mm. harjoitellut istuntaa Lealla, kokeillut Lenttua (siitä tunnista en muista juurikaan mitään, sillä käytin kaiken kapasiteettini jonkinlaisen yhteisymmärryksen luomiseen ja taisin olla aivan väärillä poluilla), harjoitellut pohkeenväistöä huumorituulella olevalla Reksillä ja yrittänyt hypätä pieniä ratoja Ansalla. Tänään Ansan kanssa päässäni syttyi himmeä hehkulamppu, kerron siitä.

Hypätessä kohtaan jatkuvasti sisäsyntyisen haluni pistää yläkroppani pitkälleen hevosen kaulan päälle. Kyseessä on yritys myödätä hevosen liikkeitä hypyssä, mutta harmikseni tyyli taitaa olla hieman väärä. Edellisellä hyppytunnilla Heidi antoi minulle tehtäväksi yrittää pitää oman rinnan ja hevosen niskan välissä mahdollisimman paljon ilmaa. Heidi opasti, että tiukka alavatsa pitää ylävartaloa oikeassa asennossa. Ponnistelin mielestäni asian eteen varsin kovin, mutta tulokset eivät olleet aivan halutunlaisia. Pinnistelin alavatsallani miten paljon tahansa, niin lopputulos oli, että pysyin kyllä kyydissä Ansan suurissa loikissa, mutta en voi sanoa hallinneeni oman vartaloni liikeratoja. Enkä tainnut saada rintalastaani yhtään sen ylemmäs. Olin ratsastanut Ansalla joitakin kertoja ja viime viikolla alkoi tuntua siltä, että jokin tatsi oli kaikesta huolimatta löytymässä. Vaikka hypyssä pakkani vielä hajosikin, uskalsin kuitenkin lähestyä esteitä Ansan reippaalla tahdilla, sain pidettyä omat ajatukseni vauhdissa mukana ja laukan vaihdettua hypyssä.  

 Lauantain alue-estekisoissa yritin nyhtää kaiken irti toimitsijan pestistäni ja tarkkailin portilta kiivaasti 90 cm:n luokan hyppääjien istuntatyylejä. Miten ne sen tekevät? Joustavat jaloista kuin vieterit, mutta pysyvät vartalostaan suhteellisen pystyssä kuitenkin. Maanantaina apua tuli yllättävältä suunnalta. Löysin Keskisen kyläkaupan alekorista Esteille: Esteratsastuksen perusteet –opi idoleiltasi –videon (Lär dig hoppa). Videolla haastateltiin ruotsalaisia esteratsastajia sekä esteratsastusta harrastavia lapsia. Video oli selvästi suunnattu tätiratsastajaa hieman nuoremmalle sukupolvelle, ja se sisälsi suurelta osin minulle jokseenkin pässinlihaista asiaa, kuten esimerkiksi millaisia varusteita pieni poniratsastaja tarvitsee. Katsoin sen kuitenkin. 

Tänään olikin taas estetunnin aika. Olin henkisesti varautunut puomituntiin, mutta koska ryhmästämme on ratsastajia lähdössä ensi viikonlopun kilpailuihin, hyppäsimme pientä rataa. Ja yks kaks keksin sen! Kun pistää pohkeet kiinni Ansan kylkiin, eikä löysäile jaloilla yhtään, saa alavatsa voimaa pitää yläkropan pystymmässä. Luulen, että tämän tosiasian keksimistä edesauttoi katsomani video. Siinä puhuttiin ohimennen jalkojen kyljissä kiinni pitämisestä hypätessä. Olenhan tuon kuullut niin monesti ennenkin ratsastuksenopettajan suusta, mutta tarvitsen ohjeet näköjään useammalla kielellä, että ne menevät perille... Korjattavaa hypyissäni on vielä vuosiksi eteenpäin, mutta olin silti haljeta tyytyväisyydestä tunnin jälkeen. Olin oivaltanut taas yhden asian lisää tästä mainiosta harrastuksesta. 

Hirveän paljon tsemppiä Luvialle lähtijöille! Iloa ratsastukseen myös meille kotona pysytteleville; Videon saa lainaan jos mielii ensi vuoden estekisaan...          

Outi

Lenttu-renttu :)

Loivat väistöt uraa kohti, hallitut laukannostot ja lopulta pääty-ympyrä keskilaukassa olivat tiistain tuntimme harjoitukset. Aloitimme tunnin tekemällä käynnissä lyhyeltä sivulta käsin loivan väistön uraa kohti ja siitä siirtymän raviin. Ravissa tätä jatkettiin niin, että uralle päästyä piti tehdä siisti laukannosto. Melko moni hevosista ennakoi tehtävää ja aloitti väistön liian aikaisin, oli yllättävän hankalaa pitää ratsu ensin suorana ja saada aikaan hallittu väistö eikä mitään kiihdytystä ennen laukannostoa.

Menin jälleen Lentulla eikä meistä tullut kavereita vieläkään. Se tuntuu jotenkin ponimaisen itsepäiseltä ja lusmulta. Kulmat ja voltit se mielellään oikoo pahasti, ellei naputa voimakkaasti sisäpohkeella. Kun voimakas sisäpohje välillä unohtui, nojasi Lenttu sisään niin että ihme ettei jalustin hiponut maata. Jälleen oikealla ohjalla oli painoa enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt yritin tietoisesti lopettaa vetokilpailun sen kanssa, vähän heikolla menestyksellä tosin. Mutta ehkä kuitenkin paremmin kuin viime kerralla. Totesin jälleen, että vaikka hevosesta ei tykkäisikään, kannattaa samalla ratsulla mennä muutamankin kertaa peräkkäin, yleensä yhteistyö paranee kerta kerralta.

Päivi sai kokeilla uutta Partek-kimoa. Tallissa se käyttäytyi kivasti kuten myös talutettaessa. Tunnilla se teki kiltin oloisesti pyydetyt tehtävät, Päivi kehui että oikein mukava hevonen. Kuulemma laukka on kiva istua, ravi vähän hankalampi muttei paha. Partek kuumeni kun laukkasimme pääty-ympyrää, mutta näytti olevan ihan hallinnassa kuitenkin. Isolta se näyttää, miten isoksi mahtaakaan kasvaa kun saa vähän lihaksia. Toivottavasti se pysyy yhtä tasaisen oloisena ja ennen kaikkea terveenä.

Jekulla oli tiistaina kisapäivä, tai niin se tuntui ajattelevan koska vei Outin hermot kiihdyttelyllään. Melko hyvin se pysyi laukkaharjoituksessa muiden mukana, mitä nyt tosiaan vauhtia oli niin että tanner tömisi. Jekun vauhti ei kuitenkaan tunnu selkään ollenkaan pahalta, sillä on niin tasaiset askelet. Heidi juoksi sen rinnalla hetken osoittaakseen kuinka tasaista menoa siltä odotetaan, ja kilttinä ruunana se ymmärsi heti hidastaa ja homma lähti toimimaan hienosti.

Kirpeää syyskuun alkua toivottaa Salla

Partek - uusi tuttavuus

Vettä satoi taivaan täydeltä, kun eilen pääsin tallille. Listan mukaan tunnille oli tulossa seitsemän ratsukkoa, ja meinasin jo hämmentyä, kun nimeäni ei tuntunut parilla silmäyksellä löytyvän. Kolmannella läpiluvulla huomasin taulukon ulkopuolelle kirjoitetun Partek - Katja lisäyksen, eli yhteensä maneesissa seilaisi siis kahdeksan ratsukkoa. Viime viikon neljän ratsukon jälkeen olo saattaisi tuntua hieman ahtaalta.

Partek löytyi käytävän perältä ja ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt ei kannata pudota, sillä maahan on matkaa melkoisesti;) Karsinassa Partek kääntyili ensin poispäin ja käytimme muutamia minuutteja ihan vain tutustumiseen. Vähän juteltuamme ja ruunaa rapsuteltuani sain ilmeisesti hyväksynnän ja Partek pysyi harjauksen ja suitsimisen ajan nätisti paikallaan. Ulkona maneesiin pääsyä odotellessa Partek nosti päänsä ylös ja tajusin katselevani ylöspäin turvan alapuolta. Jännä tunne, kun itselle on tuota pituutta kuitenkin kertynyt ja harvemmin sitä kokee itsensä pieneksi hevosten kanssa:) Tässä vaiheessa viimeistään kirkastui, että Partek ON iso! (Otin kiitollisena vastaan tarjotun jakkaran, kun Dinon satulan saatuani oli aika kiivetä selkään!)

Partekin käynti muistutti hieman kamelin askellusta, satulassa keinui pehmeästi puolelta toiselle. Ruuna tuntui kuitenkin taipuvan aika kivasti ja yrittämisen halu oli suuri! Ravi oli helppo sekä istua että keventää, eikä selässä loppujen lopuksi hirveästi kiinnittänyt huomiota hevosen kokoon. Aloitimme siirtymisharjoituksilla, eli käänsimme pitkältä sivulta keskelle pysähdykseen ja jatkoimme ravissa takaisin uralle. Siirtymisten jälkeen teimme ravissa pääty-ympyröitä, joita aloimme muutaman kierroksen jälkeen pienentää volteiksi. Lopulta nostimme päätyvoltilta laukan, laukkasimme toiseen päätyyn ympyrälle ja vielä seuraavan pitkän sivun puoleen väliin.

Jos kuvittelin vielä viime viikolla, että Karinalla on iso laukka, niin Partekilla se oli valtava! Mukana oli kuitenkin hyvä keinua ja päästyämme vauhtiin olisi laukkaa voinut jatkaa useammankin kierroksen;) Hieman täytyi totta kai alussa hakea yhteistä säveltä, mutta kaiken kaikkiaan Partek oli oikein mukava uusi tuttavuus ja ratsastan ruunalla mielelläni toisenkin kerran.

Katja

Laukkatreeniä maneesissa

Keskiviikon tunnilla meitä oli vain neljä ratsukkoa, joten maneesikin tuntui isolta ja tilavalta. Aloitimme reippaasti taivutellen ravivolteilla, tehden voltit vastakkaisiin kulmiin. Ulko-ohja oli jatkuvasti lähdössä omille teilleen ja sisäpohkeen herättely vaati voltin jos toisenkin, mutta lopulta kukin sai ulkokätensä ankkuroitua ratsunsa kaulalle tai säkää vasten ja sisäpohkeen mukaan menoon. Karina tuntui taipuvan välillä oikein nätisti, kunnes taas seuraavalla voltilla Mira herätti huomaamaan korjattavaa.

Samalla kun itse yritin peilien avulla tarkkailla istuntaani ja pitää ulkotuen kunnossa, tempon kohdallaan, asetuksen oikein, kuolaimen hereillä, ynnä muutama muu pikkuseikka;), Steffi ja Lissu nauttivat vauhdista. Ratsukko tuntui viilettävän ympäri maneesia sata lasissa, mutta ilman vaaratilanteita. Muutaman kerran Mira ohjeisti rauhoittumaan käynnissä, mutta muuten meno näytti hyvältä!

Ravitaivuttelujen jälkeen siirryimme laukkaharjoituksiin. Nostimme laukan käynnistä ja jatkoimme kulmavolttien ratsastusta. Vaati keskittymistä saada Karinan iso laukka pyörimään niin, että voltti oli hallittu ja pyöreä, eikä epämääräinen kulmio, kun tuli kiire kääntää takaisin uralle. Tällä kertaa laukkaan oli kuitenkin jo paljon helpompaa istua ja tekeminen oli koko ajan mukavaa, vaikka kaikki ei niin täydellisesti sujunutkaan! Volttien jälkeen laukkasimme vuorotellen uralta keskiympyrälle, tarkoituksena pidentää askelta lisätyssä laukassa. Laukan rauhoittaminen ja hidastaminen uralla oli vaikeaa, olisi ollut niin kiva vain päästellä menemään! Jotenkin sitä kuitenkin malttoi mielensä (välillä), joten taisi se lisäyskin ympyrällä onnistua (välillä).

Meidän jälkeen maneesiin jäi vielä yksi ryhmä, joten tallissa oli aikaa ottaa Karina pesupaikalle, pestä hiet, viilentää jalkoja ja touhailla hieman rauhallisempaan tahtiin. Lopulta Karina sai karsinassaan eteensä kaurat ja jätin reippaan ratsuni rouskuttelemaan ansaittua iltapalaansa.

Hyvää loppuviikkoa toivottelee,
Katja