Flunssaratsastusta

Viime kertainen tunti ei alkanut ihan parhaissa merkeissä, kun saavuin tallille flunssaisena ja päänsärky takaraivossa jyskyttäen. Arvelin päänsäryn helpottavan, kunhan saisin raitista ilmaa ja muuta ajateltavaa, vaikka valitettavasti näin ei kyllä käynyt. Olin kuitenkin erittäin iloinen todetessani, että työskentely Jekun kanssa jatkuisi! Kuten Sallakin edellisessä kirjoituksessaan sanoi, Jekku ihastuttaa ratsastajan itseensä.

Tunnilla ratsastimme voltteja sekä kaarevaa uraa. Kaarevan uran puolivälissä oli tötteröt, joiden välistä täytyi kulkea ja hieman myöhemmin toisen tötterön ympärille tehtiin lisäksi voltti. Jekku oli alusta alkaen sitä mieltä, että on ihan ok jyrätä toisen tötterön yli ja sen jälkeen kurvata voltti lapa edellä. Tällä kertaa tuntui, että mikään mitä pyydän ei oikein meni läpi. Pohje ei auttanut, ohjasotteet eivät auttaneet, pidätteet eivät tehonneet... Melkoista menoa siis! Suuri syy sekoiluumme oli omassa jaksamisessa, V5-ravi ei juurikaan helpottanut jyskytystä päässä;) Jotenkin silti jaksoimme yrittää, ja onneksi sentään aivan koko aikaa ei kaikki mennyt pieleen.

Laukannostoissa palasimme taas ensimmäisen yhteisen tuntimme tasolle. Kaarevan uran voltilta paluun jälkeen nostettava laukka sai Jekun ryntäilemään miten sattuu ja Miran ohjeistuksesta teimmekin käyntiinsiirtymisen aina voltilta palatessamme, ennen nostoa. Saimme aikaan vain muutaman onnistuneen noston, eikä laukan ylläpitäminenkään oikein onnistunut. (Alkaapa kuulostaa kerta kaikkisen toivottomalta tunnilta!) Lisäksi tällä kertaa maneesi tuntui todella ahtaalta, vaikka tunnilla olikin normaali kahdeksan ratsukkoa.

Tunnin lopussa Mira totesi, että Jekku oli aikaisemmalla tunnilla ollut erittäin esimerkillinen - kunnes oli loppuvaiheessa väsähtänyt eivätkä laukatkaan olleet enää nousseet. Tahmea yhteistyömme ei siis onneksi ollutkaan aivan täysin omaa vikaani, vaan Jekkukin oli jo väsynyt ja yritti korvata työskentelyn hurjalla vauhdilla. Näin ollen tunnista jäi jälleen hyvä mieli ja ihastukseni Jekkuun palaa edelleen vahvalla liekillä.

Flunssavapaata tulevaa viikkoa toivottelee
Katja

Pääty-ympyröitä ja siirtymisiä

Tiistain tunnillamme keskityimme aluksi pääty-ympyröiden oikeaoppiseen ratsastamiseen kaikissa askellajeissa. Ratsastin jälleen Dinolla, ja se uskoi melko kiltisti puolipidätteeni ja taivutusyritykseni. Heidi luennoi meille puolipidätteiden tärkeydestä – hyvin ratsastettu ympyrä voi vaatia jopa 30 puolipidätettä ympyrän aikana, uskokaa tai älkää. Ei tietenkään aina eikä silloin kun yhteistyö sujuu mallikkaasti, mutta määrä osoittaa hyvin sen että ympyrällä pitää koko ajan kääntää ja taivuttaa.

Miten voikin olla niin raskasta laukata ynpyrällä, jestas sentään. Dino tosin on aika jähmeä kaveri, mutta otin avukseni kannukset ja mielestäni laukkasimme ihan kohtuullista tahtia. Hengästyin tosissani kuitenkin, eli tunti meni ajoittain urheilun puolelle J Lopputunnista nostimme vielä jalustimet kaulalle ja teimme käynti-ravi-siirtymiä edelleen ympyröillä, eli tuli lihasjumppaakin kaupan päälle. Hyvä niin!

Vaikka harjoitukset olivatkin periaatteessa yksinkertaisia, olin jälleen niin keskittynyt, että unohdin täysin muut murheet (kuten työpaikalla käynnissä olevat yt-neuvottelut…). Ihana olotila! Mutta keskittyneisyydestä huolimatta ainakin itselläni on usein todellisia vaikeuksia kuunnella mitä Heidi ohjeistaa. Lähes aina käy niin, että kun Heidi kertoo, millainen tehtävä on tulossa ja miten on tarkoitus ratsastaa, en osaa sitä heti alkaa toteuttamaan vaan tuppaan kääntymään väärän kirjaimen kohdalta tai teen voltin väärään suuntaan tms pöhköä. Herää vain kysymys, että mihin sitä sitten uppoutuu, ilmeisesti enemmänkin hevoseen kuin opetukseen. Vasta kun kuulen ohjeet toista tai kolmatta tai ties kuinka monetta kertaa, alkavat ne mennä läpi. Merkillinen ilmiö, vaikka oppimaanhan tunnille on tultu ja kaikki puhumme suomen kieltä – jokin oppimishäiriö vaivaa kaiketi, heh.

Ilmeisesti muutkin olivat tyytyväisiä tuntiinsa, mitään suurempia ongelmia ei kellään näyttänyt olevan. Outi ainakin oli tällä kertaa tosi tyytyväinen Lenttuun vaikka odotukset eivät tainneet olla kovin korkealla, ja Sari tuntuu aina olevan Reksin kanssa hyvin yhteistyössä. Itse ratsastin ympyrällä pitkään Ansan takana, ja sekin on kyllä niin söötti mennessään kauniissa muodossa.

Kirjoitteli Salla

Syysmyrskyn keskellä

Täytyypä kommentoida heti alkuun, että oli tosi hauska lukea Katjan kirjoituksia Jekulla ratsastamisesta. Tunnistin fiiliksen, koska itse ihmettelin (ja ihastelin) Jekun persoonaa ja vauhtia aiemmin syksyllä pariin otteeseen. Mikä siinä onkin, että vaikka sen kanssa ei pysähdykset ja laukannostot välillä onnistu ja vauhti kiihtyy hurjiin mittoihin, on siitä kuitenkin tykättävä tosissaan. Olen samaa mieltä siitä, että Jekun kanssa on mahdollista saada todellisia onnistumisen kokemuksia, vaikka aluksi voi tuntuakin epätoivoiselta. Muutama viikko sitten myös Sari oli Jekulla ratsastamisen jälkeen aivan ”liekeissä” ja naama messingillä, kun yhteinen sävel löytyi. Eli Jekulla taitaa olla taipumusta ihastuttaa ratsastajiaan!

Eilen illalla myrskysi melkoisesti, onneksi maneesi pysyi koossa J Hevoset eivät välittäneet sateen ropinasta tai tuulen vihmomisesta vaan kaikki 8 ratsukkoa käyttäytyivät mallikelpoisesti. Itse ratsastin Dinolla josta en ole koskaan tykännyt, mutta nyt tämä asenteeni alkaa pikkuhiljaa muuttumaan. Ainakin vähän. Olen tahkonnut sen kanssa pari tuntia ja se on ollut jopa oikein mukava, laiska kylläkin mutta ihan peruskiva. Eilen karsinassa se käyttäytyi vähemmän possumaisesti kuin yleensä, mitä nyt pääni jäi jotenkin seinän ja Dinon väliin kun sillä on tapana tuuppia ja litistellä ihmisparkaa. Karata se ei sentään yrittänyt, sekin on mahdollista.

Teimme koko tunnin kaarevia uria, eli ratsastimme kulman jälkeen keskihalkaisijalle jossa hevonen piti suoristaa, ja sitten kääntää takaisin uralle. Teimme harjoitusta kaikissa askellajeissa ja se toimi sikäli hyvin, että mahduimme kaikki ratsastamaan eikä jonottaa kauheasti tarvinnut. Tai voihan olla että reippaampien hevosten ratsastajat olivat eri mieltä…

Dinossa minua on arveluttanut se, että se tuntuu jotenkin erityisen itsepäiseltä ongelmatilanteissa. En oikein ymmärrä mokomaa ratsua joka on ensin tosi laiska mutta saattaa sitten yhtäkkiä sännätä kentän toiseen nurkkaan. Sitä on vielä aika vaikea saada pysähtymään jos se päättää tehdä pyrähdyksen, ja se tuntuu vähän kammottavaltakin. Mutta täytyypä sanoa, että näin muutaman ratsastuskerran jälkeen suhtaudun siihen nyt eri tavalla, vaikkei se edelleenkään suosikkeihini kuulu. Ja onhan se menestynyt hienosti kisoissakin, joten osaamista löytyy. Ainakin omaan ratsastamiseeni vaikuttaa kuitenkin suuresti se, mitä mieltä hevosesta olen. Jotenkin sitä itsekin yrittää enemmän ja on otollisemmassa mielentilassa oppimisen kannalta, kun alla on heppa johon on tykästynyt.

Onnistuneita ratsastuskertoja kaikille toivottaa Salla

Rakkaustarina

Heipä hei taas! Toivottavasti muutkin blogikirjoittajat palaavat kertoilemaan kokemuksistaan, etten ihan yksinäni täällä puhele, ja tämän tekstin jälkeen seuraavaan onkin sitten pari viikkoa:)

Tallille saapuessani teki mieleni hihkaista riemusta: saisin ratsastaa taas Jekulla! Vaikka viime kerran mustelmat eivät aivan täysin ehtineetkään parantua, oli viikon tauko tehnyt tehtävänsä ja motivaatio työskentelyyn Jekun kanssa oli kohdillaan. Karsinassa odottikin Jekku omana veikeänä itsenään, kovasti kiinnostuneena kaikesta mitä tein. Kiire työn touhuun oli pojalla kova, mutta maneesiin päästyämme Jekku malttoi seistä paikoillaan jalustimien pituuden säätämisen ja selkään nousun ajan. Viime viikolla vyön kiristäminen selästä ei yksin onnistunut, sillä Jekulle tuli siinä vaiheessa jo hoppu; tällä kertaa ruuna seisoi rauhassa paikoillaan, vain korvat kääntyilivät sinne tänne.

Aloitimme Jekun kanssa lämmittelykäyntien aikana rauhallisuusharjoitukset. Teimme paljon pysähdyksiä ja koitimme saada käynnin rauhalliseksi ja tasaiseksi. Tällä kertaa olin itse työskentelyssä mukana eri asenteella, vauhtiosuus kun oli jo selvitetty viime viikolla. Vauhtia ei siis enää tullut jännitettyä, vaan keskityin täysillä istuntaan ja nyrkkien ja sormien liikkeeseen.

Alkukäyntien jälkeen teimme kääntämisharjoituksia johtavalla ohjasotteella. Hyvistä "puikoista" huolimatta Jekku koitti välillä työntyä käännöksestä lapa edellä eikä mahdollisuuksia satulassa laiskotteluun ollut. Hyvä niin, sillä koko tunnin ajan olin tyytyväinen ja innostunut, eikä vähiten siksi, että työskentely tuotti koko tunnin ajan myös tulosta. Toisinaan tietysti vauhti karkasi lapasesta ja jouduin keräämään Jekkua voltille ihmetellen, missä vaiheessa istuntani ehti muuttua ja kädet jähmettyä, eivätkä ne voltitkaan aina olleet yhtään niin pyöreitä, mutta yleisesti ottaen koko tunti oli mahtava!

Laukkaosuudessa tehtävänä oli tehdä lyhyen sivun ensimmäiseen kulmaan voltti, ratsastaa sen jälkeen maapuomin yli ja nostaa laukka, jota jatkettaisiin toiseen päätyyn ympyrälle ja edelleen vielä toisen pitkän sivun puoleen väliin. Voi onnea ja iloa, kun Jekun kanssa laukka nousi molempiin suuntiin, useamman kerran! Meno oli hurjaa ja vaikeinta oli saada itsensä luottamaan, että hevonen ei kaadu vaikka melkein kyljellään laukkaakin. Mutta voi, miten kivaa oli! Tunnin lopussa jaoin Jekulle rapsutuksia ja kehuja, niin hienosti poika tsemppasi koko tunnin.

Tässäpä sen taas huomaa, miten yhteinen sävel vaikuttaa. Vaikka hevonen ei olisikaan täyden kympin osaaja, niin jos kemiat kohtaavat on vähän alemmankin tason työskentely todella mielekästä ja palkitsevaa. Ennen kaikkea, tekemisestä jää hyvä mieli ja onnistumisen ilo.

Lomalle lomps,
Katja

Vauhtitasapainottelua

Koska edellinen tunti on vielä erittäin hyvin mielessä ja lihasmuistissa (heh heh, tästä lisää myöhemmin), päätinkin olla reipas ja raportoida nyt enkä ensi viikolla:)

Saavuin tallille kerrankin oikein hyvissä ajoin jo ennen puolta. Viime viikolla Ellin ollessa jo edellisellä tunnilla ehdin itse seurailla edellisen ryhmän työskentelyä, ja huvittuneen epäuskon vallassa muutaman muun katsojan kanssa seurasimme Jekun vauhdikasta menoa. Noh, huvittunut epäusko iski eilen takaisin, kun listalla nimeni oli Jekun kohdalla. Hurjaa!

Karsinassa Jekku oli oikea herttaisuus, perussuokki, joka muistuttaa hyvin paljon perheeni omaa suokkiruunaa. Tulimme siis heti hyvin toimeen ja ihastuin Jekun olemukseen. Ehdimme jo hetken luulla tunnin olevan kentällä, mutta laskeutuva hämärä paimensi meidät maneesiin. Seitsemän muuta ratsukkoa hieman mietityttivät, ja meinasin heti alkutunnista pyytää anteeksi mahdollisesti aiheuttamiani häiriötilanteita - niiltä kuitenkin onneksi vältyttiin!

Nostimme tunnin ajaksi jalustimet ylös, sillä tarkoituksena oli treenata tasapainoa. Käännyimme lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, teimme pysähdyksen ja jatkoimme matkaa. Selkeän pysähdyksen saaminen Jekun kanssa vaati keskittymistä, sillä liian usein huomasin jääväni vetämään ohjia, jolloin Jekku joko vain jatkoi matkaa tai lähti kiihdyttämään. Muutaman kerran jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua käynnissä, mitä nyt valuimme linjalta ulos ja kiemurtelimme enemmän tai vähemmän vinossa takaisin. Muuten meno oli kuitenkin mukavaa ja vauhdista huolimatta Jekku oli kaikessa touhottavuudessaan melkoisen suloinen.

Seuraavaksi oli vuorossa siirtyminen raviin. Mira halusi meidän keskittyvän keventämiseen eikä laiskottelua sallittu. Taisin aiheuttaa naurunpurskahduksia sekä katsojissa että Mirassa, kun kiitin tästä miellyttävästä ensituttavuudesta Jekun kanssa - heti ilman jalustimia. Todellisuudessa, vaikka suuri osa huomiostani keskittyi ihan vain Jekun vauhdin säätelyyn, oli vauhti myös tehokas kannustin hyvän tasapainon löytämiseen. Muutaman kierroksen välein oli kuitenkin pakko hidastaa hetkeksi käyntiin, etenkin kun Jekku toisinaan sai hienon idean kiihdyttää ravinsa vauhtiin, jossa istuminen ja keventäminen vaativat kaiken energian. Kaiken kaikkiaan tuntui, että ensimmäiseksi kerraksi Jekun kanssa yhteistyömme sujui aika hyvin! En tosin tiedä, johtuiko pelkästään meistä, mutta katsomolla tuntui olevan aika ajoin hyvinkin hauskaa... :)

Kun tuli aika laukkaosuudelle, Mira antoi tiimille K&J luvan laskea jalustimet alas. Tässä vaiheessa oli jo aistittavissa jonkinlaista särkyä sisäreisissä... Ajatuksena oli nostaa laukka pääty-ympyröille ja ravata pitkät sivut. Sain Jekun kanssa aikaiseksi yhden onnistuneen laukannoston, mutta sen jälkeen oli todettava, että en vain osaa. Jekku alkoi nopeasti ennakoida tehtävää, karkasi kaarteista sisälapa edellä ja puski ravilla läpi nostoyrityksistäni. Kokeilimme vielä muutamia kertoja, mutta sitten annoin periksi - turha kaahata epämääräisesti, kun homma ei toimi! Toisinaan tekee hyvää myöntää, että nyt en vain osaa.

Lopuksi vielä keventelimme hevoset rennoiksi ja sitten olikin aika kääntyä keskelle kaartoon. Jekku oli tuttavuutena oikein mukava ja kunhan vauhtiin pääsi mukaan, ei meno itsessään päätä huimannut. Ensi kerralla, mikäli sen saamme, toivottavasti laukkakin jo nousee! Tunnista jäi oikein hyvä mieli:)

Ja se lihasmuisti... Jo illalla tunnin jälkeen molempia reisiä koristivat isot mustelmat ja punaiset pitkänmalliset läiskät. Onneksi on aikaa toipua ennen ensi kertaa;)

Katja

Liikennesääntöjä maapuomeilla

Viime viikon tunnilla sain parikseni jälleen Ellin, joka löytyikin maneesista työn touhusta. Edellisen ryhmän lopettaessa vaihdoimme ohjat ja kiipesin pirteältä vaikuttavan ratsuni satulaan. Maneesin katsomopäätyyn oli ympyrälle sijoitettu kolme maapuomia, joiden avulla oli tarkoitus saada pidennettyä hevosen askelta. Ensimmäisillä kerroilla Elli yllätti kiilaamalla puomien ohi ja vaatikin keskittymistä pysyä oikealla radalla sekä pidentää askelta. Eipä se tainnut ihan heti alkaa sujua... ;)

Tällä kertaa tuntui, että tiimimme yhteistyö taipumisen osalta oli huomattavasti parempaa kuin edellisellä kerralla, joten saatoin keskittyä enemmän askelten pituuteen. Jos vaikka sainkin puomeilla homman toimimaan, niin uralle palatessa en "palauttanut" Ellin askelpituutta ja vaikutus oli siis kuta kuinkin yhtä tyhjän kanssa. Noh, yritetään, yritetään!

Jossain vaiheessa ilmeisesti aloimme onnistua, sillä kun tuli aika nostaa puomiympyrältä laukka, saimme Ellin kanssa aikaan enemmän onnistuneita kuin epäonnistuneita nostoja! Ympyrän jälkeen saikin istua pitkän sivun Ellin lennokkaassa laukassa, tehdä toiseen päätyyn voltin ja ravata toista sivua jälleen takaisin puomiympyrälle.

Harmi kyllä, edelleenkään en Ellille sen kummemmin syttynyt vaikka mitään pahaa sanottavaa ei ole. Täytynee olla kuitenkin tyytyväinen, että yhteistyö sujuu ilman niitä kipinöitäkin, ja mistäs sitä tietää, kenen kanssa hikoillaan seuraavaksi! :)

Kauniin ruskan lumoissa,
Katja