Rakkaustarina

Heipä hei taas! Toivottavasti muutkin blogikirjoittajat palaavat kertoilemaan kokemuksistaan, etten ihan yksinäni täällä puhele, ja tämän tekstin jälkeen seuraavaan onkin sitten pari viikkoa:)

Tallille saapuessani teki mieleni hihkaista riemusta: saisin ratsastaa taas Jekulla! Vaikka viime kerran mustelmat eivät aivan täysin ehtineetkään parantua, oli viikon tauko tehnyt tehtävänsä ja motivaatio työskentelyyn Jekun kanssa oli kohdillaan. Karsinassa odottikin Jekku omana veikeänä itsenään, kovasti kiinnostuneena kaikesta mitä tein. Kiire työn touhuun oli pojalla kova, mutta maneesiin päästyämme Jekku malttoi seistä paikoillaan jalustimien pituuden säätämisen ja selkään nousun ajan. Viime viikolla vyön kiristäminen selästä ei yksin onnistunut, sillä Jekulle tuli siinä vaiheessa jo hoppu; tällä kertaa ruuna seisoi rauhassa paikoillaan, vain korvat kääntyilivät sinne tänne.

Aloitimme Jekun kanssa lämmittelykäyntien aikana rauhallisuusharjoitukset. Teimme paljon pysähdyksiä ja koitimme saada käynnin rauhalliseksi ja tasaiseksi. Tällä kertaa olin itse työskentelyssä mukana eri asenteella, vauhtiosuus kun oli jo selvitetty viime viikolla. Vauhtia ei siis enää tullut jännitettyä, vaan keskityin täysillä istuntaan ja nyrkkien ja sormien liikkeeseen.

Alkukäyntien jälkeen teimme kääntämisharjoituksia johtavalla ohjasotteella. Hyvistä "puikoista" huolimatta Jekku koitti välillä työntyä käännöksestä lapa edellä eikä mahdollisuuksia satulassa laiskotteluun ollut. Hyvä niin, sillä koko tunnin ajan olin tyytyväinen ja innostunut, eikä vähiten siksi, että työskentely tuotti koko tunnin ajan myös tulosta. Toisinaan tietysti vauhti karkasi lapasesta ja jouduin keräämään Jekkua voltille ihmetellen, missä vaiheessa istuntani ehti muuttua ja kädet jähmettyä, eivätkä ne voltitkaan aina olleet yhtään niin pyöreitä, mutta yleisesti ottaen koko tunti oli mahtava!

Laukkaosuudessa tehtävänä oli tehdä lyhyen sivun ensimmäiseen kulmaan voltti, ratsastaa sen jälkeen maapuomin yli ja nostaa laukka, jota jatkettaisiin toiseen päätyyn ympyrälle ja edelleen vielä toisen pitkän sivun puoleen väliin. Voi onnea ja iloa, kun Jekun kanssa laukka nousi molempiin suuntiin, useamman kerran! Meno oli hurjaa ja vaikeinta oli saada itsensä luottamaan, että hevonen ei kaadu vaikka melkein kyljellään laukkaakin. Mutta voi, miten kivaa oli! Tunnin lopussa jaoin Jekulle rapsutuksia ja kehuja, niin hienosti poika tsemppasi koko tunnin.

Tässäpä sen taas huomaa, miten yhteinen sävel vaikuttaa. Vaikka hevonen ei olisikaan täyden kympin osaaja, niin jos kemiat kohtaavat on vähän alemmankin tason työskentely todella mielekästä ja palkitsevaa. Ennen kaikkea, tekemisestä jää hyvä mieli ja onnistumisen ilo.

Lomalle lomps,
Katja