Hidas mutta kankea

Flunssan jälkimainingeissa ja työkiireiden uuvuttamana minua ilahdutti tiistaina ajatus, että pääsisin ratsastamaan Karinalla jälleen. Olen mennyt Karinalla nyt viimeiset pari kertaa, on se kyllä mainio terapiahevonen väsyneelle ja kiukkuiselle tädille. Mutta niin vain kävi että päädyin Retun selkään.

Odotin että jaksan ratsastaa noin 1 min 20 sekuntia ennen kuin voimani ehtyvät ja touhu muuttuu tuskaiseksi. Mutta Retu olikin vähemmän tahmealla päällä kuin yleensä, positiivinen yllätys! Se oli edeltävällä tunnilla hyppäämässä ja menikin oikein nätisti ja tyytyväisen oloisesti esteiden yli. Ehkä se siis oli hyvässä vireys- ja mielentilassa estetunnin jälkeen.

Teimme tunnilla taivutusharjoituksia, pitkillä sivuilla piti asettaa hevosia ulospäin ja kääntää asetus taas sitten sisäänpäin. Harjoitukseen lisättiin pääty-ympyrä ravissa, pääty-ympyrälläkin piti taivuttaa hevosia ulospäin. Teimme myös laukannostoja vasta-asetuksen jälkeen, ja lopuksi laukkasimme koko uraa hyvän aikaa.

Harjoitus oli aikas toimiva meille Retun kanssa, kun sitä ei tarvinnut vääntää pienille volteille tms, vaan pääsimme koko ajan etenemään. Mutta on se ihmeellisen vastahakoinen liikkumaan ravissa. Kun pyysin lisää vauhtia ensin pohkeella ja sitten raipalla, niin yhtikäs mitään ei tapahtunut, päinvastoin tuntui että vauhti tyssää siihen paikkaan. Sen sijaan nostot joko raviin tai laukkaan tapahtuivat ihan pikkusesta avusta melkeinpä pelkällä istunnalla.

Ida kehui tunnin jälkeen, että Retu oli kuuliainen ja melko hyvin avuilla. Ei se kyllä tunnu yhtään kuuliaiselta tai luonnikkaalta ratsastaa, vaan enemmänkin rautakangelta ja vieläpä vastaan hangoittelevalta sellaiselta. Muuten se kyllä on ihan muru, kovin ystävällisesti seurusteli ennen ja jälkeen tunnin.

 

t. Salla