Ratsastimme tiistaina koko tunnin kahdella pääty-ympyrällä
taivutuksia tehden. Kuulostaa tylsältä, ei muuten ollut, olimme kaikki tosi
tyytyväisiä tunnin antiin kun jouduimme keskittymään täysillä.
Ideana oli taivuttaa hevosia ympyrällä vuoron perään
ulospäin ja sisäänpäin. Lisäksi ulospäin taivutettaessa piti ulkopohkeella
väistättää hevosia ympyrän sisäosaa kohti niin että ympyrä pieneni, ja sitten
taas päinvastoin – taivutus sisäänpäin ja väistätys ulos ympyrän
suurentamiseksi.
Ratsastin taas Ansalla, ja tämä harjoitus oli juurikin
mainio tehdä sen kanssa. Ajaudun Ansan kanssa usein lompsottelemaan uraa kamelin
lailla, enkä saa sitä kootuksi milliäkään. Mutta nyt meidän molempien oli
keskityttävä tehtävään, Ansa kuunteli varsinkin käynnissä asetuksia ja toimi välillä
oikeinkin hyvin. Erityisen tyytyväinen olin laukkaharjoitukseen vasemmassa
kierroksessa, jossa se taipui ja asettui pyydettäessä oikein nätisti ulospäin.
Ravissa
Anselmi sitten levahtikin tyypillisen pitkäksi, mutta kuitenkin tämä tunti toi
paljon onnistumisen kokemuksia sen kanssa. Hassua, miten sekin riittää hyvään
mieleen, että koko tunnista edes pari pientä minuuttia on sujunut omasta
mielestä hyvin.
Terveisn Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti