Nyt ei tarvi palella, ihanaa! Mutta kieltämättä tuskanhikeä
pukkasi päälle jo hevosia harjatessa ja varustaessa, vaikka Eija olikin
ystävällisesti aloittanut ratsuni Ansan laittamisen. Kentällä olo ei kuitenkaan ollutkaan
sitten niin tukalaa, koska siellä kävi vilvoittava tuuli.
Ida piti tunnin, ja teimme aluksi käynnissä väistöjä
keskihalkaisijalta viistosti uralle. Ida kiinnitti paljon huomiota pohkeiden ja
käsien asentoon väistön aikana, ja tuli omakätisesti asettelemaan tätien
raajoja oikeampaan asentoon. Mission impossible. Siinä huomasi hyvin, miten
väärille tavoille sitä on juurtunut – itsekin mielellään nostan koko kintun
pohkeineen ja kantapäineen kippuraan ylös väistöä pyydettäessä, vaikka sen voisi siirtää
maltillisesti hitusen taaksepäin ja ennen kaikkea pitää alhaalla. Oppi meni
läpi käynnissä, mutta ei ravissa…
Ansa pyrki raviväistössä juoksentelemaan alta pois,
varsinkin kun raviväistön jälkeen nostettiin laukka. Ei malta, ei malta, kun
laukkaaminen on niin kivaa, sanoi Ansa. Ja itse olin samaa mieltä,
että laukata hölkötetään vaan eikä väistetä yhtään. Eli hätiköinniksi meni.
Mutta laukkaaminen virkisti mieltä ja kehoa, tuuli tuiversi korvissa, hiekka pöllysi, hevoset pärskivät ja murheet kaikkosivat - you know!
Voi miten Ansa rentoutui tunnin jälkeen suihkussa, ihme
ettei nukahtanut pesukarsinaan. Sen huulet lerppusivat ja silmät lupsuivat eikä se
meinannut haluta sieltä pois ollenkaan J
Kesäisin terveisin Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti