Pääsin tällä viikolla ratsastamaan poikkeuksellisesti myös lauantaina. Lauantain aamupäivän tunnissa oli sellaista lapsuuden ratsastusleiritunnelmaa – aurinkoinen ja kuuma sää, pölyävä kenttä, paarmoja (tai mitä lie pistäviä ötököitä) ja hevoset hieman nuupahtaneita. Sain ratsukseni Pasin, joten olin itsekin aika nuupahtanut tunnin jälkeen.
En ole aiemmin Pasilla ratsastanutkaan, joten kokemus oli uusi eikä ollenkaan niin ikävä kuin mitä olin varautunut. Onneksi teimme tunnilla paljon harjoituksia käynnissä, pysäytyksiä ja peruutuksia. Pasin harjoitusravi oli sen verran tärisyttävä kokemus, etten ole varma olisinko selvinnyt enemmistä raviharjoituksista J Näiden kaikkien ratsastusvuosien jälkeenkin löytyy hevonen, jonka kyydistä meinaa pudota siksi että ravi pomputtaa edestakaisin sivulta toiselle ja myös ylhäältä alas. Auts. Laukat Pasi nosti nätisti ja laukassa olikin sitten jo mukava istua.
Jäin miettimään ratsastajan ryhdin vaikutusta hevosen liikkumiseen. Eija kertoi viime tunnilla lukeneensa jostain, että hevonen liikkuu saman muotoisena kuin ratsastajakin ja siksi ryhti on erityisen tärkeää pitää hyvänä. Ida pyysi moneen kertaan minua korjaamaan hartiat taakse ja yläselän ryhtiin, ja tähän täytyykin kiinnittää jatkossa aiempaa enemmän huomiota. Olen ikäväkseni huomannut oman ryhtini läsähtäneen viime vuosina, lienee pitkän ihmisen tyyppivika. Kun töissä istuu nenä kiinni tietokoneen ruudussa, ja illalla kotona kurottelee metrin mittaisten lasten perään, niin ei se ihme että figuuri on kuin virkkuukoukulla.
terkuin Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti