Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Aloitetaanpa uusi vuosi peräti ylevästi. Ratsastuskaverini Outi löysi äitinsä kotoa Seura-lehden vuodelta 1971, jossa kerrotaan ratsastuksen harrastajista seuraavaa: ”Ratsastavia ihmisiä ihaillaan. Heissä on villin lännen romantiikkaa tai idän arojen mystiikkaa. He ovat irti arkipäivästä, meidän oloissamme epätavallinen ja kiehtova näky”. Ettäs tiedätte. Muistakaa tuo, kun seuraavan kerran ryskytätte Pasin selässä tai hikoilette pääty-ympyrällä Reksin kanssa.
Luulin jo saavani osani villin lännen romantiikasta eilen, kun sain ratsukseni Retun. Jännitti kovasti, yritin ensin taivutella muita tuntilaisia ottamaan sen mutta sitten päätin kuitenkin kokeilla, en ole sillä aiemmin mennyt. Viimeksi kun Retu oli tunnillamme, niin se retuutti Saria ikävällä tavalla ja käyttäytyi myös edellisellä tunnilla perin huonosti. Jännitys helpottui kun laitoin sitä kuntoon, Retuhan on karsinassa äärimmäisen kiltti.
Teimme tunnilla kolmikaarista kiemurauraa. Aloitimme harjoituksen ravissa, mutta jatkoimme pian nostamalla laukan keskimmäisellä kaarella. Lopulta nostimme laukan myös avoimella pitkällä sivulla. Hyvä harjoitus, hieman sain Retuakin taipumaan, mutta onhan se aika tahmea. Kun olimme laukanneet enemmän niin se alkoi tuntumaan vähemmän kamelimaiselta, eikä se itse asiassa hullumpi hevonen ollut. Lopuksi laukkasimme vielä pääty-ympyröillä ja siinä taas yhteistyö lopahti, Retu laukkasi kyllä mutta pyrki oikaisemaan ympyrällä ja hyydyin itse täysin.
Heidi otti jännittämiseni todesta ja kannusti kiitettävästi ja vimmatusti koko tunnin ajan. Silti en ollut kovin innostunut Retusta, vaikka se kyllä isona hevosena sopisi hyvin kaltaiselleni isolle ihmiselle. No, ehkä meistä vielä tulee kaverit.
Loppuun vielä todettakoon, että harmin paikka Eija kun et päässyt tunnille, sulla olisi ollut Irkku J
t.Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti