Koskapa en päässyt omalle tiistaitunnilleni, päätin mennä
vaihteeksi lauantaina tunnille, varsinkin kun samalle päivälle osui kätevästi
nuo talkootkin. Kyllä oli ihana ilma, aurinkoista ja tyyntä ja melko lämmintä. Kenttä vaan oli niin vetinen että ratsastimme maneesissa.
Sain aamupäivän tunnille Lissun, joka oli niin maan
perusteellisen ystävällisellä päällä karsinassa. Tunki päätä kainaloon ja
olkapäälle ja seisoi kiltisti aloillaan varustamisen ajan. Ihana mussukka. Ja
melko kiva se oli tunnillakin, mitä nyt alkutunnin jolkottelimme Lissulle
tyypillistä kamelimaista hoipparointia eteenpäin, itselläni oli taas hankaluuksia löytää
sopivaa ravin tahtia sen kanssa.
Keskityimme tunnilla hevosen suoristamiseen kulman jälkeen.
Piti ratsastaa metrin verran uran sisäpuolella ja vahtia, ettei hevonen liiraa uralle päin. Helpolta kuulostavat asiat voivat olla yllättävän vaikeita,
kuten osoittautui laukkatehtävässä. Laukka piti nostaa lyhyen sivun
keskeltä ja laukata pitkän sivun vieressä suoraan - väkisinkin tuli viipotettua uralle päin. Lissu piristyi
laukkaamisista niin että taipui parempaan muotoon, ja oli oikein ihana
lopputunnista. Taas niitä kertoja, kun olisi ollut kiva ratsastaa toinen tunti heti perään.
Tunnin jälkeen käärimme hihat ylös ja aloimme kantaa
kisaesteitä latoon suojaan. Tsiisus mikä urakka, puomeja oli varmaan yli sata,
ja johteet painoivat niin että piti olla kolme mimmiä nostamassa. Kolme tuntia
siinä vierähti ja jokunen hikipisara, mutta suurin osa saatiin kunnialla
kannettua.
Sujuvaa viikon alkua, t.Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti