Takapakkia taivuttamiseen

Hirrrveä sateinen ja tuulinen keli oli tiistaina, onneksi on maneesi käytössä. Edeltävällä tunnilla olikin menossa ns.jakotunti, eli maneesi oli jaettu kahtia erillisellä aidalla, jotta yksäriratsukoillakin on tilaa treenata. Kohtuullisen hyvin mahtuivat, mitä nyt virmakampien ratsujen ratsastajat saivat tehdä voltteja löytääkseen hyvän paikan uralta.

Aloitimme tunnin samalla tavalla kuin viikko sitten, eli taivuttamalla hevosia voimakkaasti kolmikaarisella kiemurauralla. Ratsastin jälleen Lissulla, enkä tällä kertaa saanut sitä lainkaan samalla tavalla taipumaan kuin viime viikolla. Varsinkin oikeassa kierroksessa se pyrki kaatumaan sisäpohjetta vasten ja tuntui lankkumaiselta.

Taivuttelujen jälkeen saimme laukata koko uraa jonkin aikaa, ja sitten jatkettiin kiemurauralla. Kiemuralle lisättiin siirtymisiä ensin ravista käyntiin ja sitten ravista laukkaan. Lopulta piti ratsastaa ensimmäinen kaari laukassa, suoristaa ja vaihtaa laukka keskimmäiselle kaarelle ja vielä suoristaa ja vaihtaa myötälaukka viimeiselle kaarelle. Kertaakaan en saanut kiemuralla hyviä laukannostoja aikaiseksi, vaan Lissu isona hevosena tuntui leviävän joka suuntaan ja laukan nostaminen oli venyvää hoipparointia.

Vaan sepä on osa lajin viehätystä ja mielenkiintoa, että ratsastuskerrat sujuvat vaihtelevasti. Tätä yritin tolkuttaa myös 7-vuotiaalle tyttärelleni, joka omalla ponitunnillaan itki kiukun kyyneliä kun ei saanut laiskaa ratsua siirtymään raviin. Heh, ihan niin dramaattiseksi ei enää tätivaiheessa viitsi ryhtyä...

terkuin Salla