Pääsin tiistaina parin viikon tauon jälkeen taas hevosen selkään. Sain ratsukseni Ellin, joka kuuluu suosikkeihini. Hieman jännitin sen tallikäyttäytymistä, kun viimeksi se äksyili Outille niin pahasti. Tällä kertaa Elli malttoi mielensä ja oli vain vähän kiukkuinen. Kun juttelimme muiden tuntilaisten kanssa Ellin karsinan edessä, se seurasi korvat hörössä tekemisiämme. Mutta heti kun käänsin katseeni siihen se veti korvat luimuun ja mulkoili sen näköisenä että ”älä –tana mulle ala…”
Meillä oli tunnilla sijaisopettaja, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista. Mutta tunti oli todella vaihteleva ja mielenkiintoinen. Teimme paljon erilaisia harjoituksia – ensin kiemurauraa ravissa, sitten pääty-ympyröitä laukassa ja vielä koko uralla temponvaihteluita käynti-ravi-laukka. Tunnin lopussa tuntui siltä kuin olisin ratsastanut ainakin kaksi tuntia.
Kokeilimme pääty-ympyröillä harjoitusravissa sellaista, että ohjat otettiin yhteen käteen ja toisella kädellä pidettiin tiukasti satulan etukaaresta kiinni. Näin saatiin tuntuma siitä, miten hyvin takapuoli pitäisi satulaan saada. Opettajan mukaan jos tätä harjoitusta toistaisi riittävän usein, kehittyisi istunta melkoisesti. Entä tiesittekö sitä, että hevosen pään paino ohjilla pitäisi olla noin 200 grammaa?
Keskityimme myös laukannostoihin, piti varmistaa että laukka-avut tulevat kun hevosen sisäetujalka on ravissa maassa, tai vaihtoehtoisesti ulkotakajalka. Elli teki nostot hienosti, se kun laukkaa mielellään. Se oli muutenkin oikein kiva, mutta itse en ollut selässä mitenkään luonnikas. Hengästyin valtavasti ja lihakset olivat maitohapoilla mikä vaikeutti raajojen hallintaa J
Osa tätiryhmästämme haksahti tässä eräänä sunnuntaina islanninhevosten selkään. Porhalsimme maastossa pari tuntia ja hauskaa oli. Siitäkin huolimatta, että olo pikkiriikkisen ja karvaisen (ja mutaisen) issikan selässä ei ole kovin uljas… Katsokaahan miten veikeän näköisiä ratsuja.
t.Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti