Voltteja ja kuravelliä

Huolimatta aamupäivän rankoista sateista ja kuralätäköksi muuttuneesta kentästä, ratsastimme kuitenkin ulkona, kaikeksi onneksi. Vaikka maneesi onkin kiva paikka pimeällä ja kylmällä, täytyy kentän tarjoamasta tilasta ja raikkaasta ilmasta nauttia niin pitkään kuin mahdollista. Aika neitimäisesti ainakin Lentulla ja Ellillä teki ensin pahaa astua kuralätäköihin, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut ;)

Ratsastimme kentällä isoa (siis tosi isoa) neliötä ja tehtävänä oli tehdä ensin ravissa jokaiseen kulmaan voltti. Melkoista pyöritystä, ja Ellin selässä pompsutellessa vatsalihakset oli nopeasti muussina. Taas oli päänvaivaa voltilla taivuttamisen kanssa. Siis sisäohjallako ja ulkopohkeellako käännetään, ja kuitenkin sisäpohkeenkin pitää olla tukena, ulko-ohjasta puhumattakaan? Elli ainakin oli ensin jäykkä kuin hakopukki, ja sisäohjasta kääntäminen aiheutti vain oikomista voltilla, mitä tosin sisäpohkeella naputtelu korjasi. Jälleen kerran kuitenkin tuli huomattua, miten vaikeaa on korjata hevosen virheitä, jos siltä ei heti saa ”oikeaa vastausta”. Sitä hämmentyy ja alkaa käyttää voimaa oikeiden apujen sijasta. Omissakin virheissä riitti ihmettelemistä, miksiköhän tällä kertaa oikea käteni törrötti tikkusuorana ohjien jatkeena, ei tietoakaan kyynärpään kulmasta. Vasen käsi sentään osasi käyttäytyä paremmin. Erityyppiset hevoset vaikuttavat varmasti ratsastajaan eri tavoin.

Harjoitusta jatkettiin tekemällä joka toinen voltti laukassa. Ellillä on niin kiva laukka, että olisi tehnyt mieli porhaltaa sen kanssa koko kenttää ympäri ja unohtaa voltit J. Harjoitus pyöri aika hyvin, mahduimme tekemään voltit emmekä törmäilleet, mutta sitten Venla-mokoma päätti nakata Annemarin selästään. Itse keskityin laukkavolttiin niin täysin, että huomasin irti juoksevan Venlan vasta kun meinasin törmätä siihen. Mutta kiinni se antoi nätisti ja Annemari uskalsi kiivetä takaisin selkään.

Hieman sydäntäni kylmäsi, kun 5-vuotias tyttäreni seurasi tuntia juuri siinä kulmassa missä Venla prillaantui – toivottavasti tyttärelläni ei ollut osuutta asiaan… 5-vuotiaan muisti on kuin silakalla, (eli kestää noin 7 sekuntia), vaikka on käsketty olla hiljaa kentän laidalla niin ei se kauaa mielessä pysy. Tyttäreni totesi, että ”varmaan sen valkoisen hepan selkä sattui, kun se suuttui sille ratsastajalle”. Tiedä häntä, taisi olla pelkkää kurittomuutta vaan.

Mukavaa viikkoa toivottelee Salla

Lenttu ja Sari

Lissu ja Eija

Nyyti ja Kirsi

Ansa ja Outi, joka lupasi ratsastaa topissa lokakuuhun ;)

Elli ja mää

Venla ja Annemari